Yhdeksästoista joulukuuta

Outo tunne. Sain tänään valmiiksi viimeisen joululahjaneulomuksen ja hetken aikaa oli harhaileva olo kun ei ollutkaan mitään keskeneräistä tai jo suunniteltua työtä. Onneksi oli sentään lankoja, että oli mahdollisuus aloittaa joku työ. Jospa tällä kertaa ihan itselle jotain...

Tänään on ollut hiljainen ja rauhallinen päivä. Lunta on välillä satanut, mikä vaikuttaa hyvälle valkoisen joulun näkökulmasta.

Hassuja nämä viimeiset koulupäivät ennen joululomaa. Esikoinen oli katsonut koulussa Frozenia ja kuopuksella oli luokan pikkujoulut eli herkuttelivat ja saivat leikkiä leluillaan ja jos oli ottanut lautapelin mukaan niin pelata. Pojilla on vielä ensi viikollakin 2 päivää koulua. Esikoisen luokka kuulemma katsoo maanantaina Joulutarinan ja ruokailun jälkeen on koko koululla kirkko. Tiistaina esikoisen luokka viettää sitten luokan pikkujoulua ja käyvät syömässä joulupuuron. Kuopus ei tiennyt varmaksi mitä tekevät mutta varmaan jotain vastaavaa. Pojat ovat siis vielä aatonaattonakin koulussa! Tosin vain 2 tuntia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....