Talvipäivänseisaus

Tänään kaikki on pysähtynyttä? No ei suinkaan!

Aamulla paineltiin koiran kanssa seitsemän jälkeen metsään, mutta sielläpä on jo huono kävellä kun ladunpohjat oli vedetty. Nyt siis täytyy ruveta talvilenkkeilemään kylänraittia ja odottaa kevättä, että päästään taas metsään. Ellei lumi nyt sitten yllättäen sula kesken talven...

Oltiin koiran kanssa sen takia noin aikaisin liikkeellä, että lähdimme miehen kanssa vielä jouluhankinnoille kun lapset olivat menneet kouluun. Niin, meillä täällä Savon sydämessä lapsilla on edelleen koulua. On vielä huomennakin, pari tuntia tosin vain.

Ehdimme lasten kanssa suurinpiirtein yhtäaikaa kotiin. Minä odottelin hetken kirjaston aukeamista ja kävin hakemassa pois neulepiirin näyttelyssä olleet käsityöni. Eipä siellä enää muiden töitä ollutkaan. Kirjaston on huomisen jälkeen suljettu koko loppuvuoden. Lainasin samalla pari kirjaa.

Sillä aikaa mies oli raivannut pesuhuoneetta; nostanut pyykinkuivaustelineen ja puulaatikot pois ja siistinyt irtoroskat. Minä pääsin siis pesuhuoneen ja saunan pesuun. Nyt on puhtoinen sauna joulusaunaksi.

Keiteltiin iltapäiväkahvit ja lapset halus lämmintä glögiä. Juomien kanssa nautittiin leipomon myymälästä ostettua pullaa. Herkullista oli se. Enpä leivo tänä jouluna itse pullaa. Leivoin kuitenkin taas pikkuleipiä! Voi minua!

Päätin, että niin kauan kun en ota näistä leipomisista stressiä vaan teen sitä huvin vuoksi niin antaa mennä. Nyt en taida enää leipoa ihan heti.

Nyt taidan kömpiä peiton alle kirjan kanssa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....