Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Taloprojekti ennen - välillä - nyt osa 4

Kuva
TOIVOTTAVASTI NÄMÄ KUVASARJAT KERTOVAT JOTAIN PROJEKTIN KULUSTA. IHAN EN OLE JUST PRIKULLEEN SAMOISTA KOHDISTA OTTANUT KUVIA VAIKKA YRITTÄNYT OLEN.

Taloprojekti ennen - välillä - nyt osa 3

Kuva

Taloprojekti ennen - välillä - nyt osa 2

Kuva

Taloprojekti ennen - välillä - nyt osa 1

Kuva

Syyslomalla

Olen ollut tämän viikon poikien kanssa syyslomalla. Ollaan oltu rennosti kotona. Surffailtu netissä, vähän ulkoiltu sateisesta säästä huolimatta (ainakin koiran ulkoituksen verran), siivoiltu hyvin vähän, käyty kylpylässä uimassa, pitseriassa syömässä... Minun loma jatkuu vielä maanantain ja tiistain. Minulla ei ole mitään haluja palata töihin. Toki sinne menen takaisin, ja olen kiitolllinen siitä että minulla on työpaikka. Mutta se numeroiden pyörittely tietokoneen ruudulla ei oikein innosta ja inspiroi. Ongelma on se etten tiedä mikä olisi sellaista työtä joka inspiroisi minua! En osaa oikestaan muuta kuin sitä numeroiden pyörittelyä, enkä sitäkään kovin hyvin. Olen aina ollut sitä mieltä, että töissä pitää olla mukavaa, viihtyisää ja sen tulee inspiroida. Tämän hetkinen työni ei vastaa näitä mielikuvia. Ehkä minä joskus löydän sen oman paikkani työelämässä...

Naamiohuvit?

Sain kutsun ystäväni syntymäpäiville. Kiva! Mutta voi ei: pitäisi pukeutua satuolennoksi! Iski paniikki! Mä en tykkää pukeutua, enkä naamioitua. Mä olen sellaiseen aivan liian vakava mielinen. Eikä mulla edes ole mitään mihin pukeutua eikä mistään löydy vaatteita tällaiselle lihapullalle. Kaikki minussa vastusti ja mietin jo että mä en lähde ollenkaan. Sitten muistin, että joku aika sitten päätin että ehkä mun ei tarvitse ottaa aina itseäni niin kauhean vakavasti. Elämäähän tämä vain on. Rauhoituin mutten sittenkään vielä ole sinut tämän pukeutumisasian kanssa. Nyt tiedän jo miten ehkä pukeudun, vaikka se tyyppi ei satuolento olekaan. Mutta kun synttärisankari on itse sitä mieltä, että se sopii niin kai se sitten sopii. Menen mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta onneksi minulla on kuukausi aikaa sulatella tätä asiaa.

Sisällä viihtyvä ihminen vs. ulkona viihtyvä koira

Piti sitten ottaa koira. Koira, joka lähtee ulos vaikka tuulee ja sataa niin kuin sen kuuluisan Esterin peffasta. Mitä kauheampi sää, sitä mieluisempaa ulkoilu Helmille on. Ja minä olen sisäihminen! Minä en ulkoile enkä liiku. Mutta niin vain minä kiltisti tänäänkin töistä tultua puin päälleni sadetakin, pistin pennun hihnaan ja suunnistin metsään, vaikka vettä satoi / sataa. Minun anti-liikunnallisuus ja anti-ulkoilu ei ole koskaan kohdistunut koiran kanssa liikkumiseen. Se on yksi parhaista asioista maailmassa! Kyllä minä Helmin kanssa lähden ulkoilemaan vaikkei kauheasti jaksaisikaan, niin kuin tänään väsyneenä. Niin me sitten Helmin kanssa menimme metsään kävelemään. Päästin pennun vapaaksi kun muita ei näkynyt niin että se sai juosta jos halusi. Minun kunnolla ei juoksuteta koiraa eikä pentua muutenkaan ole hyvä kirjaimellisesti juoksuttaa. Siellä metsässä pentu päästeli höyryjä, joten ilta on nyt sitten rauhallisempi.