KosmisenAuringonHöpinät

Vappulaulu [Erkki Melartin. Larin Kyösti = Kyösti Larson, 1873-1948.] 1. Nyt iloitkaa nyt laulakaa, niin kaunis taas on maa, mut kauniimpi se toivo on min kevät kasvattaa: Nyt Vappu on, nyt Vappu on, taas, veikot laulakaa, niin että taivaan Iuhtihin tää laulu kajahtaa. 2. Maan yrtit vielä unelmoi, myös neidot unelmoi, ja ihana se lempi on, mi linnun virres' soi. Nyt Vappu on, nyt Vappu on, taas, veikot laulakaa, niin että taivaan Iuhtihin tää laulu kajahtaa. 3. Kuin astuisitte aurinkoon, niin tienne astukaa, kuin kuninkaita oisitte ja teidän kaikki maa! Nyt Vappu on, nyt Vappu on, taas, veikot laulakaa, niin että taivaan Iuhtihin tää laulu kajahtaa. 4. Oi kuulkaa, sävel siivet saa, se oikeen kaijun saa, se päivä kruunaa kunniaan, ja sitä kuulee maa! Nyt Vappu on, nyt Vappu on, taas, veikot laulakaa, niin että taivaan Iuhtihin tää laulu kajahtaa.

Tänään teimme sopimuksen välittäjän kanssa ja nyt kotimme on virallisesti myynnissä. Käääk! Tavallaan on pikkuisen koditon olo...Kun uutta kotia ei vielä varsinaisesti ole. Muutenkin on vähän hassu olo tämän asian kanssa. Toisaalta asiat eivät etene tarpeeksi nopeasti ja toisaalta ne etenevät huimaa vauhtia enkä tiedä kestääkö pää mukana =P Jaa, millaisia taloja on käyty katsomassa. Pitää olla vähintään 3 makuuhuonetta ja tietenkin leivinuuni! Tämä jälkimmäinen "vaatimus" tietysti rajaa vaihtoehtoja aika paljon... Takka on sitten ylimääräistä plussaa, eli jos ei ole niin sitt ei ole mutta ei haittaa jos on. Mielenkiintoisia ratkaisujahan taloissa on eri asioiden suhteen. Mun on vaikea kuvitella omakotitaloa ilman leivinuunia, vaan yllättävän moni on sellaisen joskus rakentanut. Mutta olen täysin vakuuttunut että se meidän koti löytyy!

Tänään olen keskustellut kahdenkin välittäjän kanssa. Toisen kanssa sovin, että hän tulee tiistaina katsomaan nykyistä asuntoamme ja mietitään jos annamme asunnon hänelle myyntiin. Toisen kanssa keskustelin mahdollisesta tulevasta kodista. Molemmista jäi ihan hyvä jälkikaiku, sen jälkeen kun myyntipuheet oli suodatettu pois. Onneksi teen joka päivä myyjien kanssa työtä. Minulle on kehittynyt aktiivisuodatin noille myyntipuheille. Kuka kauppaa sitten mitäkin ;D Jännää!!  

Tehdäänpä tälle ihan oma kategoria =D Olemme käyneet katselemassa taloja. Meillä on ollut 2 vaihtoehtoa, joista olemme olleet oikeasti kiinnostuneet. Eilisiltana näytti siltä, että toinen niistä on jo mennyt. Olimme tietoisia, että siitä oli menossa tarjoukset, mutta emme lähteneet mukaan kun ei tuntunut vielä ajankohtaiselta. Ja eipä tuota tiedä jos vaikka putkahtaa jostain vielä parempi vaihtoehto! =) Nyt tarvittaisiin pankilta lainalupaus, ja nykyinen pikaisesti myyntiin. Mä olen intoa täynnä tästä asiasta! Kaikki tavara jota me emme enää tarvitse, lähtee kiertoon. Tarjolla olisi vauvan vaatteita (kaikki 90 senttiset ja siitä alaspäin joutaa), muutamia kestovaippoja, yksi lasten sänky, vaunut, matkarattaat, jotain Tupperwaren astioita, erä erilaisia kirjoja... Tietäis vaan millon mä ehdin niitä jonnekin viemään =P Vaikka minä olen aika kauan puhunut tästä omakotitaloon muuttamisesta, ja syksystä asti oikein vakavasti, niin mies on ruvennut vasta nyt työstämään asiaa! ARGH! S

Mä en ole yllätys yllätys kuollut siihen että olen käynyt salilla. Minä olen jopa herännyt reippaana aamulla puoli tuntia normaalia aikaisemmin käydäkseni pari kertaa viikossa ennen töihin menoa salilla, yksin. =O  Olen seonnut? =D Yllättäen minä en ole väsynyt, vaan täynnä virtaa. Hupaisaa on se, että mä olin ihan paniikissa siitä että en pääse pääsiäissunnuntaina salille =P Oijoijoi! Kävin joskus viisaan keskustelun siitä, että ihminen on luonteeltaan laiska. Ihmismieli keksii paljon tekosyitä sille, ettei liiku. Minun tekosyy on monesti ollut se, että olen kouluaikaan oppinut inhoamaan kaikkea liikuntaa. Tähäkin viisalla keskustelukumppanilla oli vastaus (jostain syystä hänellä on vastaus kaikkiin kysymyksiin...): "Ihminen voi oppia pois oppimistaan asioista." Uh! Totta! Kyllä minä tämän tiesin, mutta olipa kiva kun joku sanoi minulle sen ääneen ;D  

     

Mitenkähän voisin jälleen toimia toisin, kun tuntuu että työkaverit eristävät minut työyhteisöstä. Sopivat keskenään moneltako menevät kahvitauolle, mutta kukaan ei vaivaudu kysymään minua. Ja jos minä kysyn, niin ei välttämättä edes vastata. Jotain minun varmaan pitäisi tehdä toisin. En tiedä mitä. Olen parhaan kykyni mukaan ollut oma valoinen itseni, yrittänyt tutustua, keskustella, olla ystävällinen, sanonut huomenta joka aamu... Jos minulle sanotaan suoraan, että työasiatkin hoidetaan mielellään sähköisesti eikä kasvotusten niin minä kunnioitan sitä parhaani mukaan. En tiedä, ehkä ylireagoin asiaan, koska minulla on koulukiusatun tausta. Ehkä tämä tänään tulee ylitse siksi, että se työkaveri jonka kanssa on löytynyt yhteinen sävel, on nyt pitkällä sairaslomalla ja tunnen olevani yksin. Enkä minä jaksa tänään toimia korkeimmasta rakkaudesta... Haluaisin vain huutaa kaikken pahan olon päin jokaisen naama.  

Tänään jälleen huomasin miten ihan muutamalla positiivisella sanalla on kohottava vaikutus. Ja se vaikutus kestää monta tuntia! Minä olen tietoisesti opetellut jakamaan kiitosta ja muutenkin positiivisia sanoja. Kiitokset tulevat jo ihan luonnostaan, mutta vielä tässä on opettelemista. Liian helppoa sujahtaa yleiseen tapaan, jossa vähätellään ja moititaan. Onneksi positiivisuus on lisääntynyt.