Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2010.

Jotain pelottavaa on ilmassa ;D

Kuva
     

Parantava ääni

Osallistuin "Parantava ääni" -kurssille. Osallistuminen oli minun osalta vähän semmoinen "pakko" koska olin vastuussa järjestelyistä. Kurssia tuli toki vetämään ihan toinen ihminen. Mutta muuten olin järjestävän tahon edustaja. Etukäteen mietiskelin, että mitenkähän mä tämmöiselle kurssille kun minulla on niin suuri kynnys käyttää ääntäni. Tuntui kohmeiselle osallistua moiselle kurssille. Juu, puhunhan minä ja toisinaan lauleskelenkin. Että silleen mä kyllä käytän ääntäni. Mutta en muuten. Kun tiesin suurinpiirtein mistä äänellä parantamisessa on kyse. Eihän siinä toki tarvitse osata laulaa. Minusta ei vain lähde ääntä. Minua on joskus hoidossa pyydetty käyttämään ääntä, siis kun olen itse ollut hoidettavana. Minä tiesin silloinkin miten se tehdään, tiesin mikä ääni on tulossa, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. En vain pystynyt, kyennyt. Ääni ei vain tullut ulos. Jumiuduin ihan täysin. Joogatunnit alkavat aina om-mantralla ja niin kauan kun teen sen suurinpii

Life is a game, so play it cool

Kuva
Noin luki joskus vuonna kivikirves opinahjon seinällä. Olin lukioikäinen. Katselin sitä seinämaalausta usein. Ja mietin että näinhän se on. Ajattelin jo silloin, alle 20-vuotiaana, että elämä on peli, näytelmä. Vuosien varrella tuo ajatusrakennelma on vahvistunut. Mitä se sitten tarkoittaa että elämä on peliä, näytelmää? Voiko tehdä ihan mitä vaan? No joo, voi.   Tämä ei taas tarkoita sitä että kaikki pitäis kuitenkaan hyväksyä. Mutta minun maailmankatsomuksessa elämä on sielujen keksimä peli. Että mitäpä jos sinä tekisit minulle näin, ja sitten minä tekisin näin, katsotaan mitä tapahtuu, opitaanko mitään, millaisia tunteita saamme tuosta tapahtumasta, millaisia tunteita muut saavat, miten reagoimme tilanteeseen... Minulla on tunne, tunteita. Olen kiitollinen jokaisesta niistä. Jotain on tullut koettua, ehkä opittua. "Ahaa, minusta tuntuu tältä kun tuo sanoi noin, tai teki noin". En minä aina ja koko ajan ole noin tiedostava. Mutta siihen pyritään. Minusta on ihanaa

Mikähän tämänkin suonen on aukaissut...

  Laikukkaana pimenee taivas. Tuuli huokaa vielä keltaisen lehtevissä puissa. Kaukana kaikuu vahdin haukahtelu. Ohitse kulkee häviävän hetken pakkasen tuoksu mukanaan ripaus lumen aromia. Seison keskellä maailmankaikkeutta hiljaisuus sydämessä saunan höyry vielä ihollani. Tunnen kaiken tämän ja vielä enemmän. ~Ninni-Riikka ~  

Ja suurin niistä on rakkaus

Kuva
Onko koskaan mitään niin suurta pistetty niin pieneen tilaan? En tiedä. Ei varmaankaan. Kuka sinun mieleesi tulee kun ajattelet rakkautta? Ajattelet ehkä heti puolisoasi, seurustelukumppaniasi, lapsiasi, vanhempiasi, sisaruksiasi, muuta sukua... ehkä tarkemmalla miettimisellä sanaan rakkaus liitetään ystävät . Miten rajallinen on sinun rakkautesi? Minulle sana rakkaus on ensisijaisesti jumalan, ja korkeimman valon ja voiman synonyymi. Pyrin jumalalliseen rakkauteen joka on pyyteetöntä, hyväksyvää, kaiken kattavaa. En siihen ihmisolentona kuitenkaan aina pysty, ymmärrettävästi. Mutta sitäkin vajavaisuutta voi rakastaa.   Rakkaus toivoo aina toiselle hyvää, sitä että toinen on onnellinen, että toinen tuntee elävänsä täydesti ja saa toteuttaa elämänsä tehtävää, rakkaus toivoo että toinen on turvassa, että toinen kasvaa ja vahvistuu henkisenä olentona ihmiskehossa, rakkaus antaa vapautta ja tilaa, rakkaus ei omista, rakkaus ei salaile vaan puhuu avoimesti, rakkaus ei kuiskuttele se

Lapsemme EI ole kiusaaja

Kylläpä onkin sitten mielenkiintoista tämä... Menimme poikaa hakemaan tänään ja paikalla oli lastentarhanopettaja. Ja kas kummaa, suurinpiirtein mikään mitä lastenhoitaja sanoi aamulla ei pitänyt paikkaansa!! Miika ei mitenkään erityisesti kiusaa ketään, kukaan ei ole valittanut erityisesti Miikasta jne. Päiväkodissa on vain tänä syksynä muuten otettu tiukka linja kiusaamisen suhteen. Mikä on mun mielestä hyvä. Minulla oli hyvä yhteisymmärrys lastentarhanopettajan kanssa. Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole! Unipupusta vielä sen verran, että kyllä meille 90-luvun alussa päivähoitajakoulussa opetettiin että on lapsia joille unilelu on turvallisuustekijä. Ei meilläkään esikoisella ole koskaan ollut minkäänlaista unilelua. Sanoi itse jo aika pienenä ettei käytä sellaisia. Kuopus on taas aina raahannut Pupua joka paikkaan ja Pupu on sen näköinen (ja hajuinen). Mulla on itselleäni edelleen lapsuuden Nalle.    

Lapsemme on kiusaaja?

Miika (4,5 wee) oli eilen päiväunille mennessä sylkäissyt kaveria ja näyttänyt kieltä. Väärin, niin ei saa tehdä; tästä olen samaa mieltä. Asiasta oli keskusteltu, Miika oli pyytänyt anteeksi. Edelleen kuulostaa hyvälle. MUTTA: sen jälkeen Miikalta oli rangaistukseksi otettu rakkaista rakkain unilelu pois ja pojan oli pitänyt nukkua ilman turvallista unilelua! Jumalauta mä älähdin tässä kohtaa. Sanoin tosi napakasti että nyt minä en hyväksy tätä. Lapselta ei oteta turvalelua pois, se on julmaa! Täti ei ottanut ollenkaan asiaa kuultavaksi. Jouduin korottamaan ääntä. Täti sanoi että keinot loppuvat. Siis anteeksi mitä??? Tähän asti ei olla oltu tietoisia siitä että meidän poika on niin paha häirikkö että hänen kanssaan aikuisilta loppuvat keinot kesken! Tosin joo jatkuvasti olemme saaneet kommentteja siitä että pojan pitää aina päiväuniaikaan päästä kakalle, että hän ruokapöydässä pulisee ja toisinaan suutahtaa jostain asiasta jota on pyydetty tekemään ja hän ei ole h

"Julkkis" elämää

Paikallinen ilmaisjakelulehti halusi tehdä jutun Kuopion Parapsykologisesta seurasta ja toimittaja pyysi hallituksesta ihmistä haastateltavaksi. No minä tietysti julkisuushakuisena ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Olin suurenmoisen innoissani asiasta. Hyvä kun en mennyt riemusta kiljuen. =D Juttu ilmestyi viikko sitten. Napakka, asiallinen, hyvä juttu. Ja mitä sitten tapahtui? Kun minä nyt olen kauhean utelias seuraamaan tilastoja siitä millaisilla hakusanoilla päädytään mun blogiin tai vaikkapa seuran kotisivuille niin tokihan mä sitt seuraavana päivänä seurasin tilastoja entistä tarkemmin. Seuran kotisivuille ilmestyi kävijäpiikki. Blogiin ei, mutta hakusanoista näin että tännekin oli päädytty lehtijutun perusteella. Sen lisäksi aivan tuntemattomat ihmiset soittelivat minulle ja kysyivät olenko ko. henkilö joka oli myös lehdessä, ja he halusivat keskustella omista kokemuksistaan ja kysellä seuran toiminnasta. Jo nämä asiat yksistään ilahduttivat minua. Toki tuttavat ja työkaver

Tämä on tönöstä jäljellä eli tontilla tapahtuu vihdoinkin jotain!

Kuva