keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Beautiful Body -haaste

Blogeissa kiertää tämä Beautiful Body -haaste. Todella hieno haaste ja upeita naisia. Mutta kuten huomaatte, minun kirjoitukseen ei ole liitetty kuvaa. Haaste on "kaunis keho" eikä minun kehoni ole kaunis, ei ole ollut milloinkaan. Sen olemassa oloon ei ole vaikuttanut lasten saaminen. Raskausarvilla ei ole mitään väliä kun ei tämä muutenkaan mikä kaunis ilmestys ole.

Minulla on paljon ylipainoa. On ollut vuosia, enemmän tai vähemmän. Yläasteella terveydenhoitaja kehotti pudottamaan painoa. Näin jälkeen päin järjellä tajuan, ettei minulla silloin edes oikeasti vielä ollut ylipainoa! Ei edes lukiossa, vaikka kuvittelin olevani järkyttävän lihava. Minusta tuntui, että kukaan ei pidä minusta eikä minua hyväksytä, ja siihen piti olla joku syy. Minä olen lihava, siitä se johtuu. Voin melkein muistaa sen hetken kun päätin, että yksinäisyyteni johtui siitä että olen lihava.

Ex-mieheni totesi kerran minulle "Voi hyvä luoja, sinun pitäisi laihduttaa". Sillä erää olin suhteellisen hoikassa kunnossa. Nykyinen mieheni ei välitä kiloistani tai raskausarvista tms.,  mutta sillä ei oikeastaan ole minulle mitään merkitystä. Hän sanoo minua kauniiksi, mutta jotenkin se aina tuntuu minusta valheelta koska minä en ole kaunis. Järki toki sanoo, että kaipa hän minut jotenkin voi nähdä kauniina mutta jotenkin järki ei auta minua tässä asiassa yhtään.

En minä koskaan ole ollut mikään ketterä ja notkea. Päinvastoin. Minusta on aina tuntunut että keho on raskas ja kömpelö liikutella, epämukava suorastaan. Liikunnanilo? Mikä se on? Jotenkin en osaa olla fyysisessä kehossa. Tunnen itseni kevyeksi eteeriseksi olennoksi, ja kieltämättä on järkytys aamuisin herätä ja liikuttaa raskasta kehoa. Saatan myös joskus ihan oikeasti säikähtää kun näen itseni peilistä. Olen toki viisaasti sijoittanut niitä peilejä joka puolelle taloa, vieläpä isoja vartalopeilejä...

En tunne myöskään itseäni erityisesti naiseksi tai naiselliseksi. Edelleenkään. En viihdy naisena kovin hyvin. Toisaalta en myöskään haluaisi olla mies, se se vasta raskasta olisikin! Haluaisin olla täysin sukupuoleton olento.

Nyt tietysti voisi pohtia, onko minulla ylipainoa siksi että minä muuten leijailisin koko ajan pää pilvissä enkä pysyisi maadoittuneena, kun kerran koen itseni eteeriseksi ja kevyeksi. Voi olla. En tiedä. Voi olla myös niin että olen vain laiska ihminen joka ei viitsi huolehtia itsestään

Alkuvuodesta työterveyslääkäri totesi minulle "Jos sinun verensokeriarvot ovat yli rajojen niin sitten kyllä haluaisin suositella sinulle laihdutusleikkausta kun sinä et saa tuota painoa putoamaan". Minä istuin täysin mykkänä tuolissa enkä osannut sanoa mitään. Siinä se taas tuli: olen niin huono ihminen, niin kykenemätön etten saa edes painoa pudotettua ja se huonous pitää leikata minusta pois jotta olisin taas hyvä ja hyväksyttävä. Että olisin sellainen kuin pitääkin. (verensokeriarvoissa ei ollut mitään vikaa, että kai minussa sitten jotain on niin kuin pitääkin)

En tiedä opinko hyväksymään kehoni tämän elämän aikana, opinko rakastamaan sitä, näkemään sen kauniina. Joskus uskottelin itselleni, että kun tarpeeksi tahkoan tätä asiaa niin kyllä opin. Tällä hetkellä en vaivaudu uskottelemaan niin edes itselleni. Minulla on keho jossa minä en viihdy ja jotenkin minun on vain selviydyttävä tästä elämästä päivä kerrallaan.


Paistettuja sydämiä


Ostin joku aika sitten "vahingossa" sydänlettupannun, kun se sattui vielä olemaan valurautainen. Eilen lupasin pojille, että tänään paistan lettuja lounaaksi. Tässä ovat pannulla paistetut ensimmäiset letut ikinä.


 Toisesta erästä tuli kauniin pitsinen.


Tällainen kasa jäi vielä syömättä vaikka ähmättiin. Tokihan mun oli ihan pakko tehdä litran taikina... Ja näiden kanssa oli tarjolla anopin tekemää omenasosetta. Ois varmaan maistunu sullekin!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pojat


 Miika 7 vuotta ja 6 kk


Aaron 10 vuotta ja 2 kk

Oikeastaan siis jo nuoret miehet ;)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kasvihuoneella


 Paprika kukkii. Nostettiin aurinkoon kun kuulemma se vähän nyt kaipaisi suoraa auringon valoa. Yöksi nostetaan takaisin kasvihuoneen huomaan.


Epäselvä kuva mutta kyllä siinä pieni paprika on.


Paprika kauempaa.


Tässä on kurkkuja jos joku ei kuvasta tunnista ;D



 Kirsikkatomaatteja



Ja muita tomaatteja.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Toiseksi viimeinen työpäivä. Kaikki työt olisivat luovutusta vaille valmiit. Tämän päivän juoksevat asiat on hoidettu. Työpistekin on siivottu. Istuskelen töissä ja surffailen. Vielä voisin tyhjentää tuhottavaksi menevät paperit laatikkoonsa ja laittaa postiin lähtevät kirjeet menemään.

Huomenna päivän päätteksi sitten pakkaan tietokoneen laatikkoon lähtemään jollekin toiselle käyttöön.

Pientä haikeutta ilmassa, ja toisaalta ei oikeasti tajua että nyt se loppuu. Ihan kirjaimellisesti loppu. Etten tule tänne enää. (tai tulen ensi viikkolla tuomaan parkkihallin kuukausikortin, mutta kuitenkin) Tämä oli nyt tässä. Tämä elämän vaihe.

Uusia siimoja on jo viritelty. Saa nähdä nappaako.

Olemme käyneet koko perheen voimalla keräämässä mustikoita ja vattuja. Voi miten ne ovatkaan herkullisia! Koira yrittää tunkea samaan pehkoon keräämään mutta etsii suosiolla omansa kun sen hätistelee pois.

Kasvihuoneessa on ihania pyöreitä tomaatteja, mutta ne ovat vielä vihreitä. Muutama kurkku ollaan saatu jo ja lisää olisi vissiin tulossa jos oikein katsoin eilisiltana. Jospa muistaisin ottaa kuvan noista tomaateista.

Kuopus on pidemmän aikaa halunnut, että neuloisin hänelle joogasukat. Niinpä kävimme nyt sitten ostamassa kirkkaanpunaista lankaa ja ryhdyin neulomaan hänelle korinpohjakuvioisia joogasukkia. Hän myös ruvennut valittamaan ettei näe lukea ja käyttää suurennuslasia lukiessaan kirjoja. Meillä on onneksi pian kouluuntulotarkastus terveydenhoitajalla joten siellähän se näkökin tutkitaan ja sieltä saa sitten lähetteen tarpeellisiin toimenpiteisiin.

Kumpikin poika on kesän aikaan löytänyt lukemisen maailman uudella tavalla. Tosin pääasiallisesti lukevat Aku Ankan -taskukirjoja mutta sieltähän se sitten lähtee avautumaan.

Koulut alkavat parin viikon päästä. Kieltämättä meitä kaikkia vähän jännittää. Kuopusta ekaluokka, esikoista muuten vaan aloittaa koulu viime talven haasteiden pohjalta, äitiä jännittää kumpikin, ja me emme edes tiedä kuka esikoisen opettajaksi tulee joten sekin on pieni jännityksen aihe.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Heinäkuun helteet?

Tajusin äskettäin etten ole koko heinäkuussa kirjoittanut mitään ja kohtahan se on jo ohi! Heinäkuun helteet taisivat olla jo kesäkuussa. Onkohan meiltä jäänyt yksi kuukausi välistä, kun tuntuu kovin elokuisille nämä säät...

Heinäkuu on mennyt oikeastaan siihen, että ole ollut töissä ja viimeisiä viedään ennen kuin loppuu. Vielä 5 päivää ja sitten työ nykyisen työnantajan palveluksessa päättyy.

Selkeästi joku ajan jakso on nyt päättymässä. Sen jälkeen kun aloitin nykyisen työni, kaikilla muilla elämän alueilla on ollut suht hiljaista. Välillä tuntuu että elän edelleen sitä "sitkun"-elämää joka alkoi kun muutin anoppilaan ja elämäni oli laatikoissa. Tai minusta tuntui että elämäni on laatikoissa, koska elämähän ei ole tavaroita joita voi pakata. Mutta johtuiko "sitkun"-elämä sittenkään laatikoihin pakatuista tavaroista ja hankalasta "anoppi ja miniä saman katon alla" -tilanteesta? Jospa siinä olikin jotain muuta. Minulla on tunne siitä, että se jokin muu on nyt päättymässä. Ken elää, se näkee.

Olen miettinyt, haluaisinko tehdä jotain muuta kuin olla kirjanpitäjä. Mitä muuta se sitten olisi. Minusta kun ei taida olla kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksikaan. Enkä osaa muuta kuin sen kirjanpidon. Jollain pitäisi tuoda sitä rahaksi kutsuttua energiaa tähän yhteiseen talouteen koska se on nyky-yhteiskunnassa peliväline. Tätä elämää ei voi pelata ilman rahaa. Tai ainakin se menee melko hankalaksi kun on tullut tuota energiaa lainattua pankilta.