Tulkoon vuosi 2014

Niin sitä taas viimeisiä tunteja viedään vuodesta 2013. Vuosi oli ehkä erilainen kuin odotin, mutta sangen mielenkiintoinen kuitenkin. Ensi vuodesta odotan ehkä vielä mielenkiintoisempaa, koska mielestäni elämme monin tavoin koko planeetta mielenkiintoisia aikoja.

Joulukuukin on ollut mitä mielenkiintoisin. Lämmin ja hyvin kostea. Eilen oli +4 astetta mutta ei sentään satanut! Pääsimme koiran kanssa jälleen metsään, koska ladun pohja oli sulanut pois. Suurin osa lumesta oli kaiken kaikkiaan sulanut pois.

Toivon ensi vuodesta meille kaikille antoisaa ja rikasta monin positiivisin tavoin!

 Tällainen oli lenkkipolkumme eilen 30.12.2013

Tällainen se oli samoissa maisemissa tänään 31.12.2013

Helmi poseeraa

Tässä kuva harjun päältä alas. Tuo vaalea kohta on valaistua lenkkipolkua. Me olemme Helmin kanssa siis korkealla harjun päällä. Yritän tässä kuvassa kertoa miten jyrkkä alamäki on harjun juurelle. Ja tätä mäkeä koira ravaa alas ja ylös.

Pipoosi?

Jos neulomisinnostus on neuloosi niin pipojen neulominen on pipoosi?

Kaikkihan lähti siitä, että mies toivoi itselleen Jacques Cousteau pipoa. Tein hänelle sellaisen harmaana. Sitten kuopuskin halusi pipon ja tein hänelle punaisen. Kuopus meni pipo päässä kouluun ja poikien serkku oli sanonut, että hänkin haluaisi. Pitihän se tehdä; joulupukin konttiin. Ja siitä se idea sitten lähti! Olen sitten neulonut kuukauden sisällä 10 pipoa ja 11. on puikoilla!! Niiden neulominen on ollut mukavaa puuhaa ja on edelleen. Itselleni en ole moista ehtinyt tehdä, vaikka lanka on kyllä jo valmiina. Alla muutamasta piposta kuva. Mallina meidän melkein 8-vuotias kuopus.

Yllä oleva pipo on neulottu 120 silmukalla ja menee siis mukavasti lapselle. Olen tehnyt pipon myös 100 silmukalla 1-vuotiaalle lapselle.  Alla olevat on kaikki tehty 140 silmukalla. Miehelläni on hänen omien sanojensa mukaan iso pää, ja mm. pyöräilykypärän ostaminen on hankalaa. Hänellekin tein pipon tuolla 140 silmukalla ja sopii. Tämän pipon etu on se, että se muotoutuu käyttäjän pään mukaan; neulos joustaa tarpeen mukaan.

Tässä ihanan vihreässä pipossa on hieman paksumpi lanka jonka puikkosuosituksena oli muistaakseni 4-4½ mutta neuloin sen silti 3½ puikoilla ja tästäkin tuli oikein hyvä.

Kuten kuvista näkee, 140 silmukan pipo on meidän melkein 8-vuotiaalle pikkuisen liian iso mutta menee hänenkin päässään ihan kivasti.

Lahjottu on

Saunan jälkeen eilen vihdoinkin lahjat olivat ilmestyneet eteiseen! Etukäteen pitämäni puhuttelun seurauksena lahjojen jakaminen ja avaaminen menivät suht rauhallisesti.

Kuopus sai puukon, Zombie Zity -ukkeleita kaksi, hernepusseja, Angry Birds -pulmapelin, krokotiilin ja dinosauruksen sekä HD-mikroskoopin

Esikoinen sai puukon, steam-palveluun pelirahaa, hernepusseja, Anaconda- ja BendIt -pulmapelit sekä puhallettavan liukurin.

Yhteiseksi pojat saivat Lego ideakirjan ja Qin-lautapelin.

Mies sai BendIt -pulmapelin, teepannunmyssyn ja mansikka-shampanja -teetä sekä lahjakortin Dressmannin.

Minä sain kevytvalurautaisen wokkipannun, yöpuvun, Kirsi Rannon kirjan Ole se valo joka olet, Pentikin Eden sarjasta 6 voileipälautasta sekä pienen uunivuoan ja itsetehtyjä suklaakonvehteja.

Ja anoppi antoi jokaisella joulurahaa ja pojille suklaarasiat.

En tiedä olenko koskaan herännyt joulupäivän aamuun vesisateen saattelemana. Lämpöasteita oli aamulla 3. Vaikka meillä onkin joulumieli niin totuuden nimissä sateinen sää ja musta maa ihan hieman latistaa tunnelmaa. Aamulla oli niin liukastakin, että ihan pelotti lähteä koiran kanssa lenkille kuuden aikaan! Enkä päästänyt kuopusta koiran kanssa ollenkaan pihalle koska pieni ja kevyt poika olisi pahimmassa tapauksessa luisunut koiran perässä pitkin kylää…

Kun tulin aamulenkiltä heittäydyin takaisin sänkyyn ja havahduin kohta yhdeksän jälkeen siihen, että mies oli kadonnut jonnekin (löytyi työhuoneesta tietokoneen äärestä) ja pojat nukkuivat edelleen. Keiteltiin aamukahvit ja nautittiin aamupalaa. Pelattiin pari erää Qin-peliä, joka oli ihan hauska ja jossa kuopus yllätti strategiakyvyillään. Lounaaksi meillä oli mannapuuroa mustikkakeiton kanssa.

Sen jälkeen on touhuttu mitä sattuu; tutkittu lahjoja, luettu nettisivuja, katsottu telkkaria… Äsken kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä. Ja edelleen tai taas satoi! Alkumatkasta oli sen verran valoisaa että näki usvan. Sade oli tehnyt tehtävänsä ja oli joko sulattanut jään tai upottanut hiekoitussepelin siihen jäähän, joten liukasta oli vain paikkapaikoin.

Riemullista juhla-aikaa!

Jouluaattona

Jouluaattona

Lauantaina piipahdimme pikaisesti koululaisten joulukirkossa. Sen jälkeen lähdimme kinkunhakumatkalle Muuruvedelle. Olin tilannut noin 7 kg luomukinkun Topin maatilamyymälästä. Mutta ennen ostoksia toki joimme kahvit. Tulihan sieltä ostettua muutakin; luomuketsuppia, pakurikääpäteetä, suklaata, teetä, luomuappelsiinia, hunajaa… noh, vaikka sun vallan mitä! Ja loppujen lopuksi se kinkkukin oli 9,5 kiloinen!

Sunnuntaina mies lähti poikien kanssa kuusenhakureissulle ja minä jäin lämmittämään leivinuunia kinkun paistoa varten. Päätin sitten pestä myös saunan ja pesuhuoneen ja ehdinpä laitella joulukoristeitakin lisää ennen kuin miesväki tuli kotiin. Esikoinen (10 Wee) oli saanut valita kuusen ja omakätisesti kirveellä kaataa sen. Voi millaisia lapsuusmuistoja! Pojat huomasivat heti, että oli ilmestynyt lisää koristeita ja minä olin niin kuin en olisi tiennytkään. Väitin kovasti, että tonttujen on täytynyt tehdä koristeluja sillä aikaa kun minä pesin saunaa ja pesuhuonetta. Pojat ainakin leikkivät uskovansa.

Aatonaatto aamuna maisteltiin hiukan kinkkua kun mies leikkasi siitä äidilleen aimo annoksen kinkkua. Kyllähän tuosta määrästä nyt anopillekin riittää. Eipähän hänen tarvinnut ostaa kaupasta mitään pikkupalaa. Minä kävin vielä kaupassa ostamassa maitoa, leipää yms. pientä. Illalla tein peruna- ja italiansalaatin sekä lohikakun. Pojat olivat aiemmin koristelleet pipareita ja sillä aikaa kun minä tein salaatteja, he koristelivat kuusen. Sitten olikin jo kauhea väsymys, mutta minun piti vielä jaksaa paketoida muutama paketti.

Tänä aamuna koira herätti puoli seitsemältä viemään ulos. Yöllä oli pikkuisen tupsauttanut lunta, niin ettei nyt ihan musta ollut maa. Ja varmaan sen verran oli pakastanut, että hiekoitussepeli oli jäätynyt tien jäiseen pintaan kiinni. Pystyi oikeasti kävelemään eikä tarvinnut vain hissutella liukastumisen pelossa. Tämä joulukuu on ollut kovin lämmin ja lähes lumeton. Joulupukki joutuu luottamaan porojen lentotaitoon tai turvautumaan helikopteriin.

Kahdeksan maissa pojat kömpivät sängyistää ihan itsenäisesti ja pääsimme katsomaan Joulupukin kuuma linjaa. Se vaan jotenkin kuuluu jouluperinteeseen. Kahdeltatoista Suomen Turku julisti joulurauhan ja sen jälkeen me söimme riisipuuron.

Mies ja kuopus lähtivät käyttämään anoppia hautausmaalla ja minä lähdin koiran kanssa lenkille. Nyt koira makaa väsyneenä aamun touhotuksesta ja lenkistä. Ja me esikoisen kanssa odottelemme kahta muuta kotiin. Jossain vaiheessa on sauna ja ehkä kohta sen jälkeen joulupukki jo olisi tuonut lahjat eteiseen. Illemmalla syödään kinkkua, niitä salaatteja ja valkosipuliperunoita. Tästäpä muistuikin mieleen, että täytyy laittaa sienet valumaan että saan tehdä sienisalaattia; mun jouluherkkua.

Joulujuhlassa

Tänään oli lasten koululla joulujuhla. Kyllä siitä olikin täpisty… tai lähinnä kuopus oli täpissyt kun vihdoinkin hän pääsi monen vuoden odottamisen jälkeen lavalle! Hän esiintyi joulukuvaelmassa itämaan viisaana miehenä, joka lahjoitti Jeesus-vauvalle kultaa. Esikoinen puolestaan esitti laulun “Kulkuset” yhdessä oman luokkansa kanssa. Esitykset olivat oikein hyviä tänäkin vuonna. Vaan ehkä olen pikkuisen vanha kalkkis kun mielestäni yksi tanssiesitys ei oikein soveltunut joulujuhlaan; kevätjuhlaan se olisi kyllä sopinut. Esitys oli toki hieno muttei mitenkään jouluinen.

Ensimmäistä kertaa koko meidän kouluhistorian aikana juhlasalin ovella oli joku toivottamassa tervetulleeksi juhlaan ihan kädestä pitäen. Aikaisempina vuosina on vain kävelty saliin.

Mielenkiintoista oli myös se, että vähän väliä piti olla tervehtimässä ihmisiä. En ollut tajunnutkaan miten monta ihmistä tunnen täältä. Tämä on meidän neljäs talvi kylällä ja yllättäen tiedän aika monesta kuka on kenenkin äiti, isä, mummi, ukki… kaikkien nimeä en välttämättä tiedä mutta mitäpä tuosta.

Sekin on mielestäni mielenkiintoista, että monet yläkoululaiset ilmestyvät alakoulun juhliin. Heitä on näkynyt mm. joka syksyisissä kauhubileissä ja heitä oli myös tämän iltaista joulujuhlaa katsomassa. Ovathan ne tietysti koko kylän juhlia!

Kylmä täysikuu

Voi mikä aamu oli tänään! Luistelimme koiran kanssa aamulenkin kylmässä sateessa. Tottahan otimme haastavan tehtävän ja pyrimme rannalle jossa koira saa juosta vapaana. Emme kuitenkaan ottaneet huomioon sitä, että kyseisellä reitillä ei ole lainkaan talvikunnossapitoa. Ehkä olisi pitänyt se alamäki laskea persemäkeä. Takaisinpäin ei edes yritetty samaa reittiä. Enhän olisi päässyt ylös sitä samaista jäämäkeä! Suosiolla menimme tielle polun toisessa päässä jossa onneksi oli polun reunassa täysin sulaa ylämäessä.

Yllättäen en ole saamassa mitään heppuleita tästä vetisestä joulukuusta. Harmittelen toki hiukan koska tykkäisin enemmän lumesta ja pakkasesta, mutta olen asian suhteen itse rauhallisuus.

Kävin tänään kaupungillakin tekemässä viime hetken jouluhankintoja siltä suunnalta. Autokin kaipasi tankkausta kun joulun aikaan ajoja on eri suuntaan kuin missä on edullista polttoainetta autoon. Nappasin mieheni kyytiin kaupungista. Postilaatikossa kotona odotti muutama postikortti. Tämän joulun ensimmäiset joulukortit!

Iltalenkillä ihastelin hyvin kirkasta täysikuuta, vuoden viimeistä. On se vaan niin hieno!

Viikon päästä on aatonaatto

Muutaman viimeisen päivityksen otsikko oli näpistetty vapaasti suomentaen englantilaisesta runosta “Twelve Days of Christmas”. Selityksenä heille, jotka eivät sitä ehkä hoksanneet.

Viikonloppu kului joulutunnelman virityksissä.

Lauantaina suuntasimme koko porukalla jälleen joulumarkkinoille. Mukana olivat myös sisareni perhe ja äitini. Pakolliset suklaaostokset tuli tehtyä. Saippuaakin löytyi ja dippikastikeaineksia sekä muutama kirja. Pitihän niitä kirjoja ostaa kun halavalla sai… Miten minusta tuntuu, että meillä on kokonainen sulovíleen-sukupolvi, ellei kaksikin.

Eilen olin alkuiltapäivästä Maria-palveluksessa ja sen jälkeen vielä illalla kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja. Mentiin miehen kanssa vähän viime hetkillä ja kirkko oli ihan täynnä. Ei päästy heti istumaan, mutta sitten joku toi tuoleja niin ei tarvinnut sitten seisoa.

Rakastan noita joululaulutilaisuuksia, mutta jaksan silti vuodesta toiseen ihmetellä samaa asiaa: Miksi lauletaan aina tylsiä “Joulupuu on rakennut” ja “Heinillä härkien kaukalon” sekä “No onkos tullut kesä”. Nytkin vihkossa olisi ollut todella upeat “Tulkoon joulu”, “Joululaulu”, “Oi Betlehem, sä pienoinen” sekä “Taivas sylissäin”. Toisaalta minua ilahdutti se, että lauloimme “Sydämeeni joulun teen” ja “Ilouutinen”.

Olen niin ahkerasti näpertänyt joululahja-asioita etten ole paljon saanut laitettua joulukoristeita. Tänään ajattelin laittaa jotain. Viime jouluna tuli laiteltua pikkuhiljaa jotain, mutta jospa tänään rysäyttäs kerralla vähän enemmän

Kaksitoista rumpalia

Jos eilisiltana oli liukasta niin tänä aamuna se vasta liukasta olikin! Meinasin kaatua monta kertaa! Silti oli vain lähdettävä lenkille koiran kanssa.

Minä olen väkertänyt joulusalaisuuksia urakalla. Jossain vaiheessa pitää laittaa sitten kuvia, mutta enhän minä vielä voi jos vaikka joku sattuisi näkemään… En vain tiedä miten hartia kestää kaiken tämän. Nyt olen pari päivää joutunut välillä tietoisesti leputtamaan ja venyttämään.

Olen viime aikoina valvonut todella myöhään enkä näköjään tänäänkään osannut mennä niin ajoissa nukumaan kuin olisin toivonut. Mutta aikaisemmin kuin normaalisti. Kun olen tämän päivityksen saanut tehtyä, suljen koneen, pujahdan peiton alle ja suljen silmät.

Yksitoista soittavaa pillipiiparia

Tänään lämpötila olikin sitten plussanpuolella. Mukavasti vaihtelee. Aamulenkin jälkeen minulta katosi ajantaju enkä oikeastaan tiedä mitä loppujen lopuksi tein siihen asti kunnes esikoinen tuli kolmen maissa koulusta. Silloin lähdin kauppaan ostamaan pikkujoulutarjoiluja.

Olin siis jälleen pikkujouluissa. Tällä kertaa HenKaSe:n pikkujouluissa. Oli oikein mukavaa, mutta pakko myöntää nyt että eilen oli paljon hauskempaa! Olin kyllä tänään väsynytkin, joten sekin varmasti vaikutti asiaan.

Iltalenkillä olisi ehkä ollut paikallaan käyttää luistimia kenkien sijaan. Pärjäsimme kuitenkin. Tai koirallahan ei ollut mitään ongelmia, mutta minä pelkäsin koko ajan että kaadun. Nyt ulkona kuulostaa tuulevan napakasti. Saas nähdä millainen tuuli on perjantaita vasten yöllä kun luvattiin taas myrskyä.

Tänään on muuten jännä päivämäärä: 11.12.13.

Kymmenen hyppivää lordia

Tänä aamuna pakkanen paukauhteli reilussa kahdessakymmenessä asteessa. Sepä ei toki estänyt ulkoilua koiran kanssa. Suunnistimme rannalle jossa viimekin talvena ulkoilimme. Koira oli tosi innoissaan kun pitkän tauon jälkeen pääsi sinne. Tänä talvena fasaanikaan ei ollut pelottava vaan sitä piti vähän ajaa takaa.

Kotona virittelin tulen lieteen ja kiehautin pannukahvit. Olipa se pitkästä aikaa hyvää!

Olen oppinut rakastamaan näitä hitaita aamuja. Herään toki ennen kuutta koiran kanssa pihalle, mutta varsinaiselle lenkille lähdetään vasta yhdeksän maissa ja sen jälkeen sitten muita puuhailuja oman mielen ja tahdin mukaan. Jotenkin tällä hetkellä ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi lähteä seitsemän maissa ajamaan kaupunkiin töihin, ja kotona olisi vasta viiden maissa illalla! Keksikää mulle äkkiä joku tuottoisa työ jota voisi tehdä omassa tahdissa kotona?!?

Olin tänään Lehdon ja Pakanaverkon yhteisessä tapaamisessa ja vietimme pikkuyulea iloisissa merkeissä. Juhlamme oli täysin alkoholiton, mutta kyllä se varsin railakkaasti sujui. Tuli taas ikävuosia lisää; niin paljon me naurettiin. Toki kävimme hyvinkin filosofisia keskusteluja.

Yhdeksän tanssivaa daamia

Ikkunasta näkyy pakkasen värjäämä puolikuu. Aamulla oli -6 astetta, nyt on -20. Pikkuisen viileältä tuntui olla koiran kanssa iltakävelyllä. Koirahan ei ollut moksiskaan. Eihän sitä pikkupakkaset millään tavalla haittaa!

En tiedä minne huomenna suuntaamme koiran kanssa pitkälle lenkille, sillä tänä aamuna meidän lenkkipolulle ajettiin latujen pohja. Sinne ei passaa siis tänä talvenna enää mennä tallustelemaan. Onhan meillä koirapuisto. Mutta se riemu on tutkittu parissa minuutissa, jos paikalla ei ole muita koiria leikkimään kaveriksi. Ihminen ei siihen hommaan kelpaa. Kokeiltu on viime talvena. Tosin jos pakkasta on huomennakin tuon verran kuin nyt niin kovin pitkää lenkkiä ei tehdä muutenkaan ettei jäädytä.

Sain tänään joulukortit postiin. Äh, tuo kuulostaa jotenkin ikävälle velvollisuudelle mutta sitä se ei todellakaan ole! Minusta oli taas vallan ihanaa näpertää kortit valmiiksi, kirjoittaa kuoriin nimet, sujauttaa kortit kuoriin, liimata postimerkit (jotka ovat tänä vuonna tosi ihania!) ja viedä ne posteljoonin kuljetettavaksi. Toivottavasti kortit ilahduttavat yhtä paljon vastaanottajia kuin lähettäjääkin!

Kahdeksan lypsävää neitoa

Tänään olimme koko perheellä anoppilassa Annan-päivä kahveilla. Toki Annan-päivä on vasta huomenna, mutta kukapa sitä nyt anoppilaan arkena joutaisi. Ja jotkut on koulussa ja töissä. Serkukset kasasivat mummolan pihaan linnanmuurit pakkaslumesta. Oli punaposkisia lapsia joilla oli ollut hyvät leikit. Saimme kälyn perheeltä joululahjan jo nyt: juustoja rasian. Ollaan jo monena vuonna saatu samanlainen lahja ja juustoistahan me tykätään. Esikoinen avasi heti aurajuustopaketin. Ei ole minun makuun ollenkaan, mutta esikoinen ja mies tykkäävät.

Illaksi huristelin vielä kaupunkiin ja nappasin matkalta ystävänkin mukaan. Menimme deeksha-iltaan eli ykseyden siunaukseen. Jostain syystä en koe siellä mitenkään erikoisen vahvoja energioita, mutta kyllä se rauhan tuo sisimpään ja pidän siellä tehdyistä chakratasapainotuksesta. Ja ihmiset joita siellä tapaa ovat tietysti ihania!

Seitsemän uivaa joutsenta

Tänään olimme koko perheellä sisareni luona lelu-ja pelikutsuilla. Voi kunpa minä olisin tiennyt aikoinaan, että tämmöisetkin kotikutsut ovat olemassa! Olisi mennyt kepeästi ohi Tupperware- ja PartyLite -urien. Nämä kutsut olivat varsin hauskat. Enää en lähde tuotteita myymään mutta ostaa voidaan. Pojat viihtyivät pelien kanssa oivallisesti. Ja kyllähän ne tuotteet aikuisiakin kiinnostivat.

Minä olen miettinyt kansalaispalkkaa. Jopa välillä toivonut, että sellainen olisi käytössä. Minulla olisi monenmoista kivaa pikkujuttua joita voisi tehdä myös elannoksi. Mutta jos heittäytyisi yrittäjäksi, niistä pikkujutuista pitäisi tehdä isoja juttuja jotta niistä olisi oikeasti elättämään! Eivätkä ne pikkujutut olisi enää kivoja. Tyhmää. Niinpä teen niitä sitten vain omaksi ja ehkä joidenkin lähimmäisten iloksi. Jos olisi kansalaispalkka, sen lisäksi voisi olla yritteliäs. Ja olisinkin.

Niin, tämä työllistyminen / itsensä työllistäminen mietityttää jatkuvasti. Mitä sitä oikeastaan haluaisi tehdä…

Kuusi munivaa hanhea

Suomen itsenäisyyspäivä. Suomi on kuulemma 96-vuotias. Minä olen mennyt jo laskuissa sekaisin. Mutta ajatella, että Suomessa asuu ihmisiä jotka ovat syntyneet Venäjän vallan aikana.

Tänään minä, mies, kuopus ja anoppi menimme sankarihautausmaalle aamulla kello 9. Partiolaiset kynttelöitsivät jokaisen sankarihaudan. Sen jälkeen siirryimme kirkkoon itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Kyllä, minä, pakana, istuin tänään kirkossa jumalanpalveluksessa. Kuopuksella oli partiolupauksen anto. Esikoisellakin olisi ollut, mutta hän kieltäytyi astumasta kirkkoon (mitä en suoraan sanottuna kauheasti ihmettele…) joten hän antaa partiolupauksensa myöhemmin partioillassa.

Siellä minä, pakana, istuin sitten kirkossa ja mietin, että varsin oli pakanalliset menot. Veriuhri roikkui seinällä; kädet ja jalat lävistettynä nauloilla ristiin. Ei sentään jaettu sitä uhria seurakunnalle tässä palveluksessa. Kolehtikin kerättiin ja siitä sanottiin jumalalle “Ota vastaan tämä…” Niin, siinäkin oli uhri. Onhan kirkossa alttarikin, joka viittaa uhriin. Noh, en siis osannut olla täysin kiltisti siellä kirkossa. Onneksi ajatuksemme eivät vielä ole täysin kaikkien luettavissa. Anoppi-parka olisi saanut sätkyn minun mietteistä!

Partiolupaus meni hienosti ja sen kunniaksi uuden sudenpennut saivat partiohuivit kaulaansa. Kuopukselle tämä oli iso ja kauan odotettu asia. Käytiin vielä kirkkokahveillakin seurakuntasalilla ja pappi kävi oikein erikseen onnittelemassa kuopusta, joka oli ainoa uusista sudenpennuista joka oli tullut kahville. Tai oikeasti hän kyllä joi mehua.

Kun tultiin kotiin, mies pyysi kuopusta hakemaan saunapuita. Kuopus ei ollut kovin innokas ja mieheni kysyi: “Etkös sinä just äsken antanut partiolupauksen jossa sanoit olevasi avuksi toisille?” Siihen kuopus totesi: “Ai niin!” ja meni hakemaan puut. Kerrottakoon, että kuopus latoo puut varastosta laatikkoon ja mieheni sen laatikon sitten oikeasti kantaa sisälle.

Leivoimme poikien kanssa tänään ison kasan tuoksuvia pipareita. Uusimmassa Martta-lehdessä oli sellainen resepti, jossa taikinasta voitiin heti leipoa kun se oli tehty. Kätevää. Resepti on 50- ja 60-lukujen taitteesta. Tähän asti on tehty taikina jota on pitänyt vähintään yön yli seisottaa kylmässä. Mutta tämä resepti oli näppärä ja maistuva. Taikina oli helppo käsitellä. Tätä reseptiä käytämme jatkossakin!

Kävin äsken koiran kanssa illan viimeisellä ulkoilulla. Ulkona satoi lunta. Kuuntelin hiljaisuutta ja katselin naapuruston jouluvaloja, jotka pikkuhiljaa ovat lisääntyneet viikon aikana. Siellä täällä oli myös ulkotulia ja/tai kynttilöitä lyhdyissä. Olin itsessäni tasapainossa. Suuri rakkauden tulvahdus täytti minut ja elin siinä hetkessä täydellisesti.

Kolme ranskalaista kanaa

Tänään lähdinkin koiralenkin jälkeen poikkeuksellisesti ajelemaan ystävän luo. Vein hänelle hoitopöydän lainaan. Sielläpä hurahtikin sitten muutama tunti ja pääsin harjoituskappaleeksi rosen terapiaan. Viimeksi kun olen ollut moisessa, itkin lähes holtittomasti. No tällä kertaa en itkenyt. Paitsi nyt illalla sitten kotona. Hah hah! Vähän viivästynyt reaktio.

Mietin edelleen työkuvioitani. Tavallaan en haluaisi palata kirjanpitäjäksi, mutta mitä muuta muka voisin tehdä. Pitäisi kouluttautua uudelleen ja siihen tarvitaan rahaa ja rahaa tulee vain olemalla töissä. Jep jep. Enkä edes tiedä mitä muuta työtä voisin tehdä! Haluaisin vain, että työni toisi minulle iloa ja että olisin siitä innostunut ja inspiroitunut. En tiedä mitä se voisi olla. Sellainen ei ole vielä tullut vastaan…

Kaksi tunturikyyhkyä

Eilen lähdin aamupäivällä koiran kanssa lenkille. Mies oli kyllä sanonut, että lunta on satanut mutta jotenkin en vain sisäistänyt asiaa. Olin ehkä liian innoissani jouluvalojen virittelystä ja ensimmäisestä joulukalenterin luukusta. Lunta oli tullut reilu 10 cm. Tokihan laitoin vaelluskengät jalkaani kun lähdin koiran kanssa metsään! Eikä siinä mitään, ne olivatkin oivalliset. Paitsi että nilkkapituisena ne sallivat lumen tunkeutua kenkään ja hetken kahlaamisen jälkeen nilkat olivat jäässä. Sitten ne turtuivat. Me olimme koiran kanssa silti reippaita ja kiersimme koko metsälenkkimme lumessa kahlaten. Totuuden nimissä on sanottava, että koira oli huomattavasti reippaampi kuin minä koska se juoksi suurimman osan matkasta, vieläpä edes takaisin ja mutkien kautta. Sehän teki ainakin tuplasti sen lenkin minkä minä! Minä taasen onnistuin loppumatkasta kaatumaan rähmälleni paljain käsin. Vaikka pudistelin heti vaatteeni, lumi ehti sulaa sen verran että jaloille tuli vilu. Onneksi tosiaan olimme jo melko lähellä kotia.

Tänä aamuna olin viisaampi ja laitoin säärystimet, jotka olivatkin hyvä ratkaisu. Sukka oli kostunut vain hiukan nilkasta mutta muuten oli kuivaa. Nyt pitää tietysti hiukan selventää pukeutumistani. Muutama vuosi sitten luovuin pitkistä housuista ja pukeudun siis aina pitkään hameeseen. Joogatunti on ainoa poikkeus. En ole vielä keksinyt miten hame pysyisi nilkoissa kun nostaa jalat seinälle… Lisäksi talviaikaan hameen alle sujahtaa kyllä jonkinlaiset välihousut. Tänäänkin minulla oli bambuleggarit ja kaksi hametta. Siksi siis lumi pääsee nilkkurissa kenkään helposti. Mutta nytpä olen ymmärtänyt säärystimien kätevyyden. Siinäkin siis jälleen yksi käsityöprojekti. Kohta pitänee ruveta kulkemaan lenkilläkin neule mukana. Hah hah!