sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Anoppilaan...




Joudumme jälleen muuttamaan anoppilaan.


Tämän asunnon omistaja kuoli ja perikunta haluaa asunnon tyhjäksi. Emme ruvenneet etsimään pari kolmen kuukauden takia toista  vuokra-asuntoa. Voi olla, että emme edes olisi saaneet vuokrasopimusta noin lyhyeksi ajaksi.


Joten paluu anoppilaan on edessä ensi viikon aikana.


Koko perhettä ahdistaa. Mutta toisaalta; muutto omaan taloon voi olla sitäkin riemullisempi anoppirupeaman jälkeen...




 

tiistai 20. syyskuuta 2011

Seiniä seiniä


 



 


 



Aikuisten makuuhuoneen ovelta työhuoneeseen päin.



Olkkarista ulko-ovelle päin.



Takapihan ovi ja työhuoneen seinää + oviaukko

maanantai 19. syyskuuta 2011

Rakennus edistyy


 


Kävin viime viikolla viimeistelemässä keittiötilausta ja samalla tuli puheeksi, että 3.10 on viimeinen päivä tehdä muutoksia keittiötilaukseen jos niitä haluaa. Syyskuun loppuun mennessä pitäisi tehdä tarkistusmittaukset. Mä kauhistuin! Joko nyt?! Kääk! Onneksi timpuri sanoi, että saavat tehtyä väliseiniä niin, että mittaukset voi tehdä. Edellä pistinkin kuvia jo hahmottuvista seinistä.


Saimme maalämpökaivolle poraajan toisaalta. Vielä se tietysti pitäisi kytkeä taloon ja nesteet kiertoon, että taloon saisi oikeasti lämmityksen. Pian sitä tarvitaan.


Leivinuuni ja liesi ilmestyivät viime viikolla tontille. Niiden piti tulla kyllä vasta lokakuussa ja siitä piti tulla meille ilmoitus ennen kuin tuovat. Noh, siellä ne nyt kuitenkin on; osina. Tiedä sitten milloin saapuvat asentamaan.


Pian pitäisi päättää myös lopullisesti lattiamateriaalit ja maalit ja tapetit. Suurimmaksi osaksi olen ne kyllä päättänytkin, mutta jotenkin minulle tuli epävarma olo sisustussuunnittelijan suosittelemasta tapetista koska minun mielestä siinä on kuolleita puita enkä sellaisia halua seinälle. Haluan jotain elävää ja kasvavaa. Siis ei kirjaimellisesti vaan symbolisesti. Joten tapetin metsästys on edessä.



Huoneet hahmottuvat


 



Liaaneja?



Miikan huonetta



Miika seisoskelee omassa huoneessaan



Aaronin ikkuna



Maalämpökaivo

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vanhempainillan innoittamana




Yllättävää... Tämän iltainen vanhempainilta päiväkodilla olikin ihan kiva. Joo, toki oli puuduttavaa löpötystä samoista vanhoista asioista, mutta Miikalla on nyt ollut onni matkassa ja on saanut aivan ihanat tädit ryhmäänsä. Mä olen ollut koko syksyyn niin iloinen ja onnellinen ja kiitollinen näistä tädeistä. Varmaan ensimmäistä kertaa meidän poikien historiassa on käynyt niin, että ainakin tällä hetkellä kaikki 3 tätiä on ihan huippuja! Kaksi heistä on ollut vaikka kuinka kauan lastenhoitajina, ja lastentarhanopettaja on nuorekas ja energinen.

Onko kenenkään muun päiväkotiryhmässä niin, että kaikki aikuiset ovat nukkarissa lasten kanssa? Miikan ryhmässä toimitaan näin. Aikuiset silittelevät ja köllöttelevät lasten kanssa; opetellaan rentoutumaan ja huokaisemaan ja vain olemaan, opetellaan olemaan tekemättä mitään. Ajatelkaa, kun Miikallakin on noin 10 tunnin hoitopäivä niin se lepo on tosi tarpeellinen.


Kun mennään hakemaan, niin siellä on aina aikuisella lappu johon on kirjoitettu joka ikinen päivä jotain lapsesta. Eikä se koskaan ole pelkästään "oli ihan hyvä päivä" niin kuin viime talvena. Vaan esim. tänäänkin kerrottiin että Miikalla on ollut erinomaisen hyvä päivä, leikit poikien kesken sujuneet erittäin hyvin ja sitten oli omahoitaja kirjoittanut vielä loppusanat "Hyvä Miika!". Toki sitten on kerrottu välillä että tänään oli vähän huono päivä ja tuli otettu kavereiden kanssa yhteen jne. Kerran mä totesin että lapsi osaa olla itsepäinen JA raivopäinen jos sille tuulelle sattuu. Siihenpä täti totesi, että meillä kaikilla on huonoja päiviä...


Toimivat paljon pienryhmissä vaikkapa niin, että yksi ryhmä jää sisälle askartelemaan, yksi menee pihalle leikkimään ja yksi lähtee metsäretkelle. Lounaan jälkeen satu luetaan pienryhmässä ENNEN kun menevät nukkariin, jotta keskustelulle ja kysymyksille jää tilaa.


Ensimmäistä kertaa mä odotan VaSu-keskustelua
grinning smiley



maanantai 12. syyskuuta 2011

Vastoinkäymisiä




Sehän ei siis riitä, että meikäläisellä palaa hermot siihen että rautakaupassa pitää ravata vähän väliä. Pieni ongelma tuo.


Ilmastointifirman piti ilmoittaa tarkastajalle, kun tietty osuus työstä oli tehty. Se piti tehdä ennen lattian valua. Mehän olimme tarpeeksi tyhmiä, että luotimme että asia on hoidettu ja kun ko. firmalta tuli lupa että valakaa vaan niin sehän tehtiin. Ja sitten ihan sattumalta selvisi, että tuo ilmoitus olikin jätetty tekemättä... Ei onneksi tarvinnut ruveta repimään betonia auki. Sovittiin, että seuraavan vaiheen valmistumisesta ilmoitamme itse, kun kerran tuo sopimukseen kirjattu ei toimi.


Maalämpö. Pyysimme talomyyjän suositteleman firman poraamaan. Porauksen piti tapahtua elokuun puolessa välissä. Puheluihimme ei vastattu. Viimein talomyyjän kehoituksesta firma soitti meille päin. Koneet rikki, osia odotetaan mutta pian tullaan. Ei näkynyt, ei kuulunut. Uusi yritys. Piti tulla toissa perjantaina. Ei näkynyt. Mies oli silloin liukumavapaallakin, että olisi katsomassa että kaivo varmasti tulee sinne minne pitikin ja muutenkin seuraamassa alkua. Firma soitti lauantaiaamuna että ovat vähän myöhässä aikataulusta, mutta viikonlopun aikana tulevat. Ei ole vielä näkynyt. Viime viikon aikana selvisi että ko. firma ei saa enää materiaaleja... luotto mennyt.


Kummallista kyllä; olen ottanut nämä suuremmat vastoinkäymiset paljon tyynemmin kuin nuo pienet rautakauppakäynnit. Ehkä sen takia että olen ollut täynnä pyhää raivoa.


Miten voi olla niin että tällainen yhdelle perheelle tärkeä projekti sössitään tuollaisten oleellisten asioiden osalta??


Mulle on ihan turha tulla jauhamaan ikuista fraasia "rakentaminen on sellaista". Miksi se on sellaista? Miksi tällainen sallitaan? Minun mielestä se on törkeää välinpitämättömyyttä! Kyse on kuitenkin ihmisen kodista, turvapaikasta.


Saimme järjestymään maalämpöporauksen toisen firman kautta huomiseksi. Saas nähdä.


 

perjantai 2. syyskuuta 2011

Epäilyksen hetkiä




Opiskelen kalevalaista jäsenkorjausta. Tänään alkoi toinen opiskeluvuosi. Iski epäilyksen hetket. Onkohan minusta sittenkään tähän? Alkoi tuntu etten koskaan saavut sellaista ammattitaitoa, että pääsisin näyttökokeesta läpi! Parantajan ura alkoi tuntua saavuttamattomalta etapilta tässä elämässä. Ehkä tämä tästä... Ehkä tämä on joku normaali parantajaksi kasvamisen oire ja vaihe?