torstai 19. lokakuuta 2006

Viimeinen matka


Tänään oli kissojemme viimeinen matka. Etukäteen pelkäsin, etten saa katteja laitettua koppaan yksin. Mutta se sujuikin mallikkaasti ja kissat olivat kopissaan ennen kuin itse tajusivat mitä tapahtui. Tosin kissat alkoivat heti itkeä ja yrittivät raapia itseään ulos. Itkuhan siinä tuli minultakin. Kannoin kopat autoon ja ajoin elukkatohtorille. Kissat itkivät koko matkan ja minä yritin selittää, että tämä on viimeinen kerta, sitten ei tarvitse enää koskaan pelätä ja kaikki on hyvin... Valitettavasti jouduimme elukkatohtorilla odottamaan lähes puoli tuntia ennen kuin lääkäri pääsi paikalle. Sellaista en ollut ottanut huomioon ja itkeskelin odotushuoneessa.


Jokainen jonka eläin on lopetettu, tietää kuinka homma tapahtuu. Ensin piikki että nukahtaa ja sitten yliannostus. Näin siis tälläkin kertaa. Silittelin kissojani lohduttomana. Olen ainakin nyt perusteellisesti hyvästellyt ystäväni. Kauheaahan siellä huoneessa oli, mutta en halua jälkeenpäin joutua katumaan sitä etten ollut paikalla.


Itkustahan ei meinaa tulla loppua. Kissoista ei paljon ääntä lähde, mutta mun mielestä kotona on luonnottoman hiljaista. Olen jo pari kertaa kuullut harhojakin; ihan kuin kissa olisi syönyt kovia naksuja ja toinen raapinut jossain... Ehkä elämä kuitenkin jatkuu...


 


 

tiistai 17. lokakuuta 2006

Suruprosessi


Eilisaamuna tein lopullisen päätöksen: kissat lähtevät autuaamille hiiren metsästysmaille. *parkuu* Mulla on niiiiiiiin syyllinen olo! Mutta kaikkien, myös kissojen, elämän laatu on todella huono kun kissat stressissään pissivät kaikkialle; matoille, sohvalle, nojatuoliin, sänkyyn... Eikä se stressitekijä poistu kun stressiä aiheuttaa meidän pojat! Toki kissoilla jo ikäkin painaa, toinen on melkein 13 v ja toinen 8 v.


Aaron, 3,5 vee, kysyi eilen "Äiti, oletko itkenyt? Miksi?" Juu, kyllä rakas lapseni, äiti on itkenyt. Kissat ovat vanhoja ja sairaita eikä lääkärikään pysty enää auttamaan. Siksi kissat pitää viedä pois, lääkäri pistää piikin ja kissat nukahtavat niin sikeään uneen että eivät enää herää ja sitten meillä ei enää ole kissoja. "Äiti, sitten minulle tulee ikävä kissoja". Niin tulee äidillekin ja siksi äiti on niin surullinen. =(((


Torstaina on sitten h-hetki. Hyvän syntymäpäivälahjan olen itselleni järjestänyt...


 

perjantai 6. lokakuuta 2006

Huono muisti


Aamulla tajusin yhtäkkiä etten ole muistanut palauttaa Aaronin tarhaan tuloselvityslomaketta. Ja tänään on viimeinen päivä se palauttaa! Voi apua! Liitteet olivat onneksi olemassa, tarvitsi vain täyttää lomake. No voihan nenä! Siihen tarvitaan tietenkin molempien allekirjoitus. Eikun pojat autoon ja ajettiin miehen työpaikalle hakemaan sitä allekirjoitusta, sitt tarhaan viemään se lomake + liitteet ja sitt kotiin. Onneksi on tuo "sitruuna", muuten olis ollut mahdoton tehtävä! =)


Sillä aikaa kun kirjoitin edellistä, meidän vauva, tänään 8 kk, keksi pistää kissojen naksuja kissojen vesikuppiin ja sekoittaa niistä herkkuruokaa ;D Mies ennustikin aamulla, että mulla on tänään vauhtia ja vilinää. Miten oikeaan hän osuikaan...

tiistai 3. lokakuuta 2006

Uudestisyntynyt


Tiistai-iltaisin olo on kuin uudestisyntyneellä! Kun käy joogaamassa 1½ tunnin pätkän, olo on ihan kuin ois toinen nainen. Tosin toisinaan kolahtaa kovasti kun tulee kotiin, avaa oven ja kauhea älämölö hyökyy päälle. Miten voikin kahdesta pikkupojasta lähtee niin paljon ääntä niin kovalla voimakkuudella? =D


Voi kun voisi joogata joka päivä. Tällä hetkellä sen jooga-ajan järjestäminen on vaan todella hankalaa. Iltaisin kun pojat nukkuu ei jaksa, ja aamuisin pojat hyppää ylös jos miekin nousen. Päivällä ei ole semmoista hetkeä että saisi rauhassa joogata. Onneksi sentään kerran viikossa pääsee!

sunnuntai 1. lokakuuta 2006

Sisäpäivä


Saa nähdä monenko tunnin päästä multa on menny hermot. Sää ei ole meitä estänyt ulkoilemasta mutta itsekunkin sisäinen tila kylläkin. Minulla ja lapsilla on vatsa sekaisin. Kovin kauas veskistä ei siis uskalla lähteä. Pienimmäinen on vaipasta huolimatta onnistunut sotkemaan vaatteensakin... Kun omakaan olotila ei ole kovin kummoinen niin pää tuntuu räjähtävän kun herra 3 vee narisee ja riitelee koko ajan jokaisen kanssa. Ehkä me kuitenkin selviämme tästä hengissä ;D