Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2007.

Auran väri

Pitihän minunkin kun muutkin =P Varsinkin kun tää on mun "alaa". Auran värihän muuttuu elämän tilanteiden ja tunnetilojen mukaan. Ehkä tämä kuitenkin antaa suuntaa...

Aurasi pääväri:
Okra





Kellertävä okra on auran utelias harvinaisuus. Hän on väreistä
kaikkein lapsenmielisin, avoin ja ulospäin suuntautunut. Hänen
optimisminsa on rajatonta, mutta vaikka hänen energiansa näyttää myös
sellaiselta, hön hajottaa itsensä helposti liian moneen suuntaan. Okra
on kyllä älykäs ja pystyy näkemään asioiden kaikki puolet, mutta
kykenee itse harvboin etenemään tavalla, joka olisi järkevin.


Okra ei oikein osaa edetä askel kerrallaan. Hän näkee
kokonaisuuden -ja haluaa ottaa sen kerralla vastaan. Työympäristössä
okra voi olla hyvinkin haasteellinen, koska hänen
etenemisjärjestyksensä asioissa saattaa vaikuttaa aivan järjettömältä.
Kyseessä on kuitenkin vain okramainen tapa suhtautua kaikkiin
vaiheisiin samanarvoisina kokonaisuuden osina, ei toistensa loogisena
jatkumona.


Okra kadottaa aina tavaransa jonneki…

Jouluraportti

Jospa nyt antais jouluraportin.

Aatonaaton iltana nuorimmainen tuli kipeäksi ja nukkui erittäin katkonaisesti. Esikoisella oli koko yön kakkahätä (hän kun EI voi käydä kakalla ennen kuin on ihan pakkopakkopakko; herra haluaa olla poikkeustapaus jonka ei tarvitse kakkia... olisi voinut valita jonkun muun aiheen olla poikkeava =P) ja hän hyppi kirjaimellisesti seinille pitkin yötä. Äidillä oli kinkku uunissa ja kauhean kuuma joten hän nukkui näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta ehkä noin 3-4 tuntia. Isä kuorsasi...

Aattoaamu alkoi sitten kakkatappeluiden merkeissä. Tosi hauskaa... Kuusi saatiin koristeltua sitten joskus 10 aikaan... Riisipuuro maistui vain äidille ja isälle. Kuopukselle tuskin olisi maistunu mikään muukaan siinä nuhassa. Lapset eivät kunnioittaneet joulurauhajulistuksen kuuntelemista mutta kuopus sentään sammui päiväunille.

Joulupukki tuli ennen kahta. Tämä kohta meni loistavasti. Poikien silmät loistivat ja suorastaan kiljuivat riemusta "Joulupukki! Joulupukki!" …

Joulukuusi

Jouluna

Tämän jo monille tutuksi ja rakkaaksi tulleen joululaulun sanoilla tahdon toivottaa kaikille meille oikein rauhallista valon juhlaa! Nämä sanat kertovat edelleen niin hyvin minun sydämeni joulusta =)

Sydämeeni joulun teen



Melodie: Kassu Halonen

Text: Vexi Salmi





On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen

ja sanaton on sydämeni kieli.

Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen

ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.



On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa

kun itse yhtä puhdas olla voisin.

Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa

kuin harras sävel sisälläni soisi.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.



On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään

kuin oisin osa suurta kaikkeutta

Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään

ja mieleni on täynnä kirkkautta.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.



"Surun lääke on liike" ?

Tänään oli viimeinen työpäivä. Kävimme joululounaalla koko firma yhdessä. En itkenyt ja onnistui jopa ihan aidon iloisesti nauramaan ja hymyilemään. Lopussa jouduin kyllä nielemään kyyneliä kun ruvettiin halaamaan ja toivottelemaan hyvää joulua ja hyviä jatkoja... Itkin vasta kotona.

Kävin siinä välissä ruokakaupassakin ja mun pää oli niin sekaisin, että nippa nappa kykenin ostamaan ruuat sunnuntai-iltaan asti... Enkä tiedä olenko ostanut jotain ihan älytöntä. Ajatus ei vain kestänyt koossa! Olisi ehkä kannattanut ottaa tämä huomioon ja tehdä ostoslista etukäteen. Onneksi kaupat on vielä auki maanantainakin ;)

Nyt taidan ryhtyä toteuttaamaan otsikon lääkettä. Joulusiivous odottaa edelleen tekijäänsä. Ensin juon kyllä kupin kahvia. Ja lähetän maailmankaikkeutteen ajatuksen siitä, että ensi vuosi (numerologisesti vuosi 1) tuo tullessaan runsautta ja onnea.



Ajatustyöskentelyä

Huoh! Olipas semmoinen tapaaminen parin ystävän kanssa, että päässä on ajatusten myllerrys! Tehtiin
tarot-tulkintaa ja sieltä tuli jälleen kerran selvästi esille että
jottain pitäis tehdä uudella tavalla, käyttää luovuutta ja opiskella
(?). Mie sain viikonloppunakin viestin että ole luova, nimenomaan
työelämän suhteen. ARGH!! Kun sitt keskusteltiin mun mahdollisista
työkuvioista niin tuli selkästi esille se minkä itsekin tiedän: minulla
ei ole mitään selvää päämäärää. Osaan vain sanoa että haluan tehdä
töitä. Mutta kun määritelmän tietenkin pitäisi olla tarkempi. =O No
päästiin tiukan ja kiihkeän keskustelun tuloksena niin pitkälle, että
haluan että työ on kodin ulkopuolella, että saan olla ihmisten kanssa
tekemisissä ja saan käyttää hyväkseni myös koulutustani. Okei, aika
hyvä alku verrattuna entiseen ;) Mun vaikeus on siinä etten tiedä mitä
osaan, mitkä on mun vahvuudet ja mitkä heikkoudet... ne on ollu mulle
aina vaikeita kysymyksiä. Mielestäni en osaa mitään hyvin, mulla ei ole
mitään vahvuuksi…

Mielenkiintoinen uni

Kylläpäs näinkin sitten mielenkiintoista unta. Se oli tosi pitkä!Näin pätkiä kuin jostain toisesta elämästä; minusta ja eräästä tutusta miehestä (olkoon vaikka Esko ;D). Selitän tähän silleen kokonaisuutena; olis muuten ehkä liian sekavaa. Kun se meni jotenkin niin että näin jotain ja jotain asioita vain tiesin... ihan niin kuin olisin muistellut tms.

Unessa olin yllätys yllätys, ihastunut Eskoon. Luulin kauan että tunne ei ole molemminpuolinen ja lisäksi ehkä sosiaalinen asema tms. mielestäni teki asiasta mahdottoman. Sitten meille selvisi että tunne onkin molemminpuolinen, ja Esko oli juuri silloin lähdössä jonnekin matkalle (bisnesmatkalle). Kävimme kirjeenvaihtoa (minä todellakin unessa luin niitä kirjeitä, mutten muista niiden sisältöä tarkkaan, jotain joka päiväisestä elämästä ja ikävästä...). Joskus Esko soitti minulle. Kaikki oli hyvin salaista! Sitten tuli puhelu josta ensin luulin, että Esko on kuollut... kun siellä oli ensin joku muu. Mutta ei ollutkaan kuollut v…

Valkosuklaataatelikeksit

200 g voita
2½ dl sokeria
2 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 ½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl kuivattuja taateleita pieninä paloina
150 g valkoista suklaata rouhittuna (tällä kertaa laitoin valmiin rouhepussin 120 g)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen sekaan. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet (myös taatelit ja suklaa). Nostele kokkareita teelusikoilla pelille. Muista leviämisvara!! Paista 225 asteessa n 10 min.

(ohjeen olen ottanut joskus jostain lehdestä, en enää muista mistä ja olenpa saattanut sitä vähän ehkä muokatakin...)

Salainen ihailija? =O

Tilasin tuttavani kautta lohta. Tänään tuttava kertoi, että kala on tullut, ja kysyi sitten työskenteleekö siellä paikassa mistä tilattiin, joku mun tuttu. Mie olin ihmeissäni, että ei mun tietääkseni... Tuttava kertoi, että niissä kaloissa oli nimilaput päälle kenelle mikäkin paketti on. Mun nimilapussa oli ollut nimen alla sydän ja nuoli sen läpi. =O Siis mulla on joku salainen ihailija?? =D



Uusi alku?

Olen monta viikkoa hautonut sitä miten ikävää on se, että mun työt loppuu jouluun nykyisessä työpaikassa. Toki sopimus on vuoden loppuun mutta olen lomalla ne 3 päivää jotka joulun jälkeen olisi töitä. Ahdistus on meinannut pukata päälle, ja välillä en ole edes halunnut ajatella koko asiaa!

Ja nyt yhtäkkiä tajusin, että miksi en ajattele sitä uutena mahdollisuutena. Mahdollisuutena parempaan työpaikkaan. Miksi ihmeessä tuijotan sitä ovea joka sulkeutuu? =) Kyllä minä tiedän miksi sitä tuijotan ja vain osittain sillä on tekemistä työn kanssa... Työn osalta käännän katseeni niihin avonaisiin oviin! Nyt heti! =)


Jälleen.... uusi tukka =D

(itsestään on tosi vaikea ottaa kuvaa!!)

Itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivä on merkki siitä että joulu on hyvin lähellä. =) Tämän laulun sanat kertovat sen mistä joulun tuntee ;)


Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.

Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: "Rauha maas'!"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!

Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?

Siitä tuntee joulun,
kun ka…

Hattupäät

Jälleen työmarinaa....

Olen niiiiiiiiiin kyllästynyt näihin pätkätöihin, joissa minun vielä töissä ollessa etsitään mulle seuraajaa. Ja kun kyse ei ole siitä, että mun työhön ei oltais tyytyväisiä, vaan siitä että nytkin halutaan sitten joku josta voi saada palkkatukea. Minusta kun ei voi enää saada. Se tuntuu kuulkaa todella pahalle. =(
Voi että minä niin toivon, että joskus saisin vähän pidemmän työsuhteen! Vakinaista tietysti toivon...
Ja olen muuten lopen kyllästynyt niihinkin jotka koko ajan konahtelee siitä miten pitäis taas päästä lomalle kun ei huvita olla töissä. MURRRR!! Minua kyllä huvittais olla ja loma on ajan tuhlausta! Ottakee minut töihin!! =D

Jouluinen hedelmäkakku

(laitan tämän kakun ohjeen tähän kun pyydettiin, sattumoisin ei vielä ole kuvaa koska kakun leivonta on viikonlopun projektissa =D, ohjeen olen saanut Palstalta Pinglalta)

450 g korintteja
175 g rusinoita
175 g aprikoosia
50 g sokeroituja kirsikan puolikkaita
50 g sukaattia
1 dl rommia tai brandya
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1/4 tl jauhettua muskottia
1/4 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
225 g suolatonta voita
3 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
50 g pähkinärouhetta
1 rkl tummaa siirappia
1 appelsiinin raastettu kuori
1 sitruunan raastettu kuori
Muutama rkl rommia tai brandya (myös cherry käy)

Liota kuivattuja hedelmiä yön yli 1 dl:ssa rommia.
Voitele vuoka. Sekoita jauhot, mausteet ja suola keskenään.

Vaahdota voi ja sokeria vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voivaahtoon vuorotellen jauhojen kanssa (aina lusikallinen jauhoja / muna). Lisää loput jauhot vähitellen vaahtoon puulusikalla sekoittaen.

On tärkeää sekoittaa hitaasti ja huolellisesti, ettei kakkuun synny reikiä. Lisää lopuksi hedelmät, pähk…

Kaksoisliekkejä ja sukulaisieluja

Luin juuri otsikossa mainitun kirjan. Mielenkiintoinen. Tosin joudun osittain yhtymään linkissä olevan arvostelun sanoihin. Minuakaan ei mm. viehättänyt ollenkaan kirjassa olevat rukoukset ja mantrat. Ne tuntuivat aivan liian teennäisiltä minustakin, liian monimutkaisilta. Yksinkertaisuus viehättää minua.



Mutta kirja oli hyvä siinä mielessä, että se auttoi minua jälleen kerran katsomaan itseäni. Hyvä peili. Olen jo itsekin välillä viime aikoina miettinyt, että olisi ehken kasvunpaikka, koska en itse haluaisi olla itseni puoliso tai ystävä!



Kun edes oikeasti panostaisin itseni kehittämiseen, niin voisin hyvällä omalla tunnolla perustella ihmissuhteideni laiminlyöntejä. Tai ylipäätään oman käytökseni itsekkyyttä. Toki oma itse saa ja pitää olla tärkeä, mutta tässäkin tulisi löytää kultainen keskitie. Mielenkiintoinen ajatus kirjassa oli se, että voisi katsoa itseään vastaantulevan silmin. Pysähtyisitkö omalla kohdallasi? Jos et, niin miksi et? Ja kyse ei nyt ole ulkonäöstä vaan sisäisestä…

Työahdistus!

Ja ei, nykyinen työ ei ahdista.

Vaan se, että nykyinen työ päättyy vuodenvaihteeseen. Ja sen jälkeen tilanne on tällä hetkellä ihan avoin. Kotiin jääminen ei ole minulle vaihtoehto. En tiedä mitä teen jos joudun jäämään kotiin =((

Panikoin jo valmiiksi moista tilannetta. Nyt kaikki maailmankaikkeuden voimat liikkeelle järjestämään mulle työpaikka!



Pohdintaa äitiydestä

Jotenkin mielikuvissani toivoisin olevani kärsivällinen, pullantuoksuinen, aina kivoja ideoita pursuva äiti.

Totuus on kuitenkin hyvin toisenlainen. Sanoisin, että olen enemmän urasuuntautunut oman navan tuijottelija.

Totuuden havaitseminen kirpaisee. Ehkä sekin on osaltaan vaikuttanut mielenterveyteeni. (joka sivumennen sanottuna on tällä hetkellä kohtalaisen hyvä).

Noh, omalla tavallani olen varmasti paras äiti pojilleni. Vaikka en olekaan kärsivällinen enkä pursu kivoja ideoita. Enkä läheskään aina jaksa touhuta poikien kanssa ja jos jaksaisin niin ei huvita.

Jotenkin kiitän elämää siitä, että pojilla on isä joka jaksaa ja touhuaa.

Joo, oikeasti mulla oli tästä aiheesta jotenkin syvällisempääkin pohdintaa mutta se katosi jonnekin ajatusten sokkeloihin! =D


"Ihan muuten vaan" -kakku isänpäivänä

Esikoinen oli sitä mieltä että tämä on "ihan muuten vaan" -kakku eikä suinkaan mikään isänpäiväkakku ;D



Ohje täältä, vaikka tämän kakun ohje taitaa olla aika monessa blogissa =)

Joulun voisi vetää kalenterista yli?

Keskusteltiin töissä lounaalla joulusta. Ja törmäsin taas ajatukseen siitä, että joulu on ihan turha juhla. Tavallaan ymmärrän, mutta kuitenkaan en =D

Olen aina rakastanut joulua! Se on lempijuhlani. Ne jotka minut tuntevat (ja nekin jotka eivät, voivat ehkä havaita blogia lukemalla) tietävät etten pidä joulua Jeesuksen syntymäjuhlana. Joulu on minulle lämmön, valon, rauhan juhla. Uskon myös Joulupukin olemassa oloon. En fyysisenä, lahjoja jakavana olentona, vaan joulun henkenä.

Olisin voinut jatkaa tuota joulukeskustelua vaikka kuinka kauan ja uskon että siitä olisi tullut todella mielenkiintoinen keskustelu. Miksi, miksi en pääse tämän ihmisen kanssa keskustelemaan koskaan oikein kunnolla vaan aina kaikki mielenkiintoiset keskustelut jäävät kesken!?! MURR! =D

Noh, totesin siinä kuitenkin ääneen, että joulun viettokin on asennekysymys. Olen viettänyt useammankin joulun ihan yksin. Ja nauttinut. Minulla on ollut hyvä ja rakkaudellinen olo. Se joulunhenki tuli. "Näin sydämeeni joulu…

Työjorinaa

Olen siis nykyisessä työpaikassa vuoden vaihteeseen. Välillä käy mielessä miten aikoovat pärjätä siellä kun minä lähden, mutta sehän ei ole mun ongelma jos eivät minua kerran halua pitää enää. Etsin jonkun muun työn.

Hiukan on toisaalta haikea olo. Tuolla olis ihan kiva olla vaikka työpari onkin lievästi sanottuna haasteellinen. On me nyt viime aikoina tultu paremmin toimeen. Kumpikin on oppinut jotenkin vähän myötäilemään toisen tapoja.

Minäkin olen oppinut työparin tavat viime hetkessä ilmoittaa millon olen lomalla ;D Eli tänään ilmoitin että voisin ensi viikolla maanantaina ja tiistaina olla lomalla. Työparilla ei ollut mitään sitä vastaan. Noh, enpä ole asiaa vielä tj:lta kysyny, mutta se tuskin vastustaa asiaa. Ei oo ennenkään vastustanu.

On se muuten nykyaikana kumma, että just kun oppii talon tavoille niin työt loppuu...

Kävin taas kampaajalla

Vastaus haasteeseen

10 vuotta sitten, 1997
- tapasin ex-mieheni
- opiskelin tradenomiksi5 vuotta sitten, 2002- tapasin nykyisen mieheni- rupesin odottaman esikoista
- muutin hänen kanssaan saman katon alle- menin kihloihin
3 vuotta sitten, 2004- työskentelin toimistosihteerinä
1 vuosi sitten, 2006- synnytin kuopuksen- menin töihin, jälleen toimistosihteeriksi mutta eri paikkaan
Tähän asti tänä vuonna- olen edelleen työskennellyt toimistosihteerinä- olen ollut perustamassa Pohjois-Savon Yhteisökylä osuuskuntaa
- olen vieraillut Keuruun EkokylässäTänään

- Olen ollut töissä- Juossut kaupungilla asioilla- Käynyt ruokakaupassa- Maksanut laskuja
Huomenna- menen vastuuhenkilönä kurssille


Syntymäpäivälahja

Entinen kännykkä alkoi vedellä viimeisiään. Niinpä toivoin synttärilahjaksi uutta, ennen kuin olen ilman puhelinta! Asiasta käytiin kotona kiivasta keskustelua, etten sanoisi riitaakin. Ei siitä tarvitsenko uutta kännykkää vaan sitä millaisen. =D
Ja nyt olen sen uuden saanut ja olen tosi tyytyväinen valintaani! Ainakin näillä parin päivän kokemuksella. No, onhan uusi ihan täysin erilainen kuin entinen. On eri firmankin. Alkusähläyksiä on tapahtunut, mutta uskon etten ens viikolla tai seuraavalla enää edes muista että uusi on jotenkin erilainen ;D
Ai juu... se känny.

Ohjeet kakuille

Baileys-juustokakku, ja oli muuten oikeasti jumalaisen hyvää!

Ja Suklaaunelma (jäädyke)

150 g sokeria
3/4 dl vettä
4 keltuaista
100 g valkoista suklaata
100 g tummaa suklaata (70%)
5 dl kuohukermaa

Keitä sokeri ja vettä koko ajan sekoittaen n. 2 min. (kunnes seos kuplii). Anna jäähtyä hieman. Sulata suklaat; kumpikin omassa astiassa. Vatkaa sokeriseos ja keltuaiset vaahdoksi.

Jaa vaahto kahteen osaan, joista toiseen sekoitetaan valkoinen sula suklaa ja toiseen tumma sula suklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita puolet kermavaahdosta valkosuklaa seokseen, ja puolet tummasuklaaseokseen.

Kaada vaalea seos jäädykevuokaan. Kopauta varovasti pöytään, että ilmakuplat häviävät. Levitä tumma seos tasaiseksi vaalean päälle. Pakasta vähintään 8 tuntia ennen tarjoilua.

(tämän ohjeen olen joskus kauan sitten napannut Tupperwaren esitteestä)

Synttärit

Vuoden vanhempi..

Tänään juhlin 36. syntymäpäivääni. Kirjaimellisesti juhlin. Päätin että voin aivan hyvin pitää juhlat silloin kun itsestäni siltä tuntuu eikä tarvitse olla pyöreitä tasavuosia =) Kutsuin ystäviä juhlimaan, osa ei valitettavasti pääse.

Lupasin kuplivat maljat ja kuohari onkin jäähtymässä. Muista tarjottavasti myöhemmin lisää, ja kuviakin jos vain muistan ottaa =D

Vanhempi, mutta olenko yhtään viisampi? Joskus tuntuu että EN. Välillä huomaan, että olen jälleen se arka, ujo, kiusaamista pelkäävä 16-vuotias! Ja toisinaan se ärsyttää 36-vuotiasta minääni. Ehkä minussa aina elää tuo 16-vuotias joka ei luota siihen, että hänestäkin joku voi pitää ja peräti tykätä =P


Metallilankakorukurssin satoa

Jigiä apuna käyttäen tekemäni kaulakoru. Tämä on tehty hopealangasta (hopeoitua kuparia).



Yksityiskohta edellä olevasta korusta.



Kuparilangasta ensimmäinen taivutteluharjoitus ns. muinaiskorua. Hopealangasta samaa mutta kesken eräisenä. Se jatkuu vielä. Saa nähdä tuleeko se koskaan valmiiksi ;D

Kivestä veistetty sydän / Janne Tulkki

(tämä puhukoon omasta puolestaan)

Elämän siltoja kulkenut oon,

yli jokien tulvivien

Etsinyt paikkaani joukosta eksyneiden

Sydämmen suojaksi kuoren mä tein,

jotta kestäisi matkallani

Nyt sinun kanssasi tuntuu kun se sulaisi



Tämä kivestä veistetty sydän

sinun käsissäs vettä kun ois

Tämä kylmyyteen tottunut mieli

lämmöstäsi ei tahtoisi pois

Joka hetki on kanssasi kallein,

joka päivä ja jokainen yö

Tämä kivestä veistetty sydän tahtiisi lyö.



Tien viitoista selvää saanut mä en,

harhaan kuljin nyt sen tajuan

Vaan kun sut löysin nuo menneet mä pian unohdan

Joskus jos luulet et pois lähtisin, älä pelkää ei niin käydä
voi

Tää kivinen sydän kun laulua sinulle soi



Tämä kivestä veistetty sydän

sinun käsissäs vettä kun ois

Tämä kylmyyteen tottunut mieli

lämmöstäsi ei tahtoisi pois

Joka hetki on kanssasi kallein,

joka päivä ja jokainen yö

Tämä kivestä veistetty sydän tahtiisi lyö.



Oon matkani tehnyt, mä tiedän

Ei mikään mua sais lähtemään.

Sinun viereltäs onneni löydän

Joka päivä sen selvemmin nään



Tämä kivestä veistetty sydän

si…

Työsopimus

Tällä hetkellähän minulla on työsopimus tämän kuun loppuun. Mutta eilen sain tietää kahdeltakin taholta, että se jatkuu vuoden vaihteeseen. Jipjaijee! =) Siitäkin huolimatta, että työparin kanssa on toisinaan vaikeita hetkiä, viihdyn nykyisessä työpaikassa. Kaikki muut työkaverit ovat ihania! Tykkään niistä kun hullu puurosta tai jotain =D

Toki tiedän, että tuolla ei ole minulle pysyvää työpaikkaa enkä välttämättä haluakaan sinne jumiutua. Mutta tunnen että minulla on siellä vielä kesken jotain...

Siivouskärpänen

Mua puraisi siivouskärpänen =D Miehet lähti mummollaan (siis mun anoppilaan) ja rehellisesti sanottuna mua ei yhtään kiinnostanu lähtee tänään sinne. Sanoin miehelle, että jään kotiin siivoamaan. Ja oikeasti siivosinkin. Siivosin monta tuntia mutten ole vieläkään tyytyväinen!

Mun pitänee siis jatkaa huomisiltana jne. Mun piti jo komentaa itseäni lopettamaan kun tajusin että voimia ei ollut vaikka kuinka teki mieli järjestellä ja jynssätä! Ehkä tästä sekasotkusta löytyy joskus kotikin ;D

Minä löysin motivaattorin mutten kyllä ilkee kertoo mikä se on =P


Karppauksesta

Voi kyllä minä olen tyytyväinen ratkaisuuni! Vähemmän mahakipuja ja ilmavaivoja ja vähemmän painoa =D

Elokuun puolesta välistä minulla on tippunut paino 6 kg. Pahimpaan tilanteeseen verrattuna 8 kg. Alkaahan se jo vaatteissa tuntua =P



Kirjoitukseni vuodelta 2001

Oli pimeä talvi-ilta jossain Pohjolan perukoilla. Tuuli oli sinä iltana päättämätön. Se ei tiennyt mistä suunnasta se tuulisi. Siksipä se tuuli millon mistäkin. Se oli saanut partnerikseen hurjaan tanssiinsa lumisateen. Tällaisena iltana kaikki olivat turvallisesti omissa suojissaan. Ainakin kaikki järkevät olennot. Joku kulkija kuitenkin kahlasi vallattoman tanssin keskellä.

Kulkija oli pukeutunut nahkasaappaisiin ja pitkään takkiin. Hän oli kietonut paksun huivin päänsä ympärille ja vetänyt Aino-mummin neulomat lapaset käsiensä suojaksi. Hän piti lujasti kiinni olkapäällään heiluvasta kassista. Se oli painava, mutta silti hän pelkäsi sen tempautuvan tuulen mukaan. Kulkija pakeni. Silti hän ei kulkenut yhden kuusen alta toisen kuusen alle, vaan taivalsi aukealla. Hän tiesi, että vielä eilen siinä oli ollut tie. Hän ei vaivautunut kätkemään jälkiään takaa-ajajilta, vaan luotti siihen, että hänen ympärillään pyörivä lumi kätkisi pian hänen askeleensa.

Kulkija pakotti hänen ohitseen pyrki…

Uni

Näin viime yönä unta, että olin hississä. Katson avaimesta että kerros on 52. Olin jo painanut nappia kun rupesin katsomaan uudestaan että kerros onkin 7 ja huone 52. Ja hups, 7. kerros vilahti juuri silmien ohi. Totesin siinä kanssahisseilijöille, että eipä maha mittään, ehkä ylhäällä on näkemisen arvoiset maisemat. =D
Tietty mulla on tähän oma tulkinta, mutta jos joku haluaa heittää jotain niin antaa tulla =)

Ylistys joogalle

Kuten ennenkin on tässäkin blogissa tullut todettua: jooga on ihanaa! Ja kamalaa, koska olen huomannut että mulla ei olekaan moniin liikkeisiin vaadittavia lihaksia. =D Ei ihme jos jotkut jutut on ollu mun mielestä inhottavia ja vaikeita enkä ole halunnut niitä tehdä. En ole pystynyt tekemään niitä oikein, koska mulla ei ole siihen tarvittavaa lihasvoimaa! Esim. vatsalihakset ovat olemattomat.

Tämän päiväisen joogan jälkeen tietää tehneensä jotain muuta kuin sohvalla löhöilyä ja tietokoneen ääressä istumista ;D Harjoitus oli niin onnistunut, että loppurentoutuksessa olin niin syvällä että luiskahdin yhteen menneeseen elämään! Silti oli tietoinen nyt-hetkessä. Aluksi en edes tajunnut katselevani jotain, saati mennyttä elämää... Sitten kun rupesi olemaan jääkarhun turkkia tms. niin rupesin vähän ihmettelemään. Ja saman tien tupsahdin takaisin nykytodellisuuteen, mutta rentoutunut olo jatkui. =)

Joogaohjaajani (Miikan kummi) on vakaasti päättänyt, että tänä syksynä hänen joogaryhmänsä löyt…

Suuri rakkaus

Minulla oli eilen treffit suuren rakkauteni kanssa.

Eli olin teatterissa! =) Esitys oli upea, ihana, mahtava, koskettava... mitä positiivista ikinä keksinkin! Mielettömän työn oliva tehneet, ja tietenkin edelleen tekevät joka näytöksessä. Minua itketti, nauratti, ajattelutti... Vahva Minna-musikaali!

Elokuviin olen monestikin pettynyt. Mutta teatteriin en koskaan. Olen aina täysin sisällä tarinassa ja elän mukana joka hetken. Esityksen jälkeen menee oma aikansa, että palaa arkitodellisuuteen. Teatterissa on taikaa!

Pojan uusi look

Harmi kun en muistanut ottaa Aaronista ennen kuvaa. Mutta nyt kuvat on =)



Uusi tukka

Ennen kuva:



Jälkeen kuva (miks näistä tulee näin huonoja? itseään on vaikee kuvata =D)


Toinen:



Taikarumpu

Mummi oli Lapissa käymässä ja toi Aaronille pienen shamaanirummun, taikarummun. Aaron on sillä tänään soitellut onnellisena: "Äiti, tää on ihan oikea taikarumpu! Tää osaa soittaa kaikki laulut!" Taikarumpu osasi soittaa jopa Fröbelin Palikoita. ;D Vautsi mikä rumpu! On se varmaan ihan oikea taikarumpu kun niin hienosti osaa soittaa. =)

Karppauksesta

Tiukkaa karppausta takana 2 viikkoa. Paino on pudonnut 4 kg. Senttejäkin on toki kadonnu. Olo on fyysisesti oikein hyvä. Ei turvota, ei koske. Jippii!
Olo on henkisestikin huipussaan! En tiedä johtuuko tämä karppauksesta. Pursuan ideoita jotka eivät kaikki ole toteuttamiskelpoisia. Minua koko ajan huvittaa monenlaiset asiat sisäisesti. Hykertelen ja hymyilen ja myhäilen. Ja välillä tuntuu, että voisin hyppiä, tanssia, laulaa, halata kaikkia; töissäkin! Joko tämä johtuu karppauksesta tai sitt mulla on viimeinkin pyörä nyrjähtäny paikaltaan ;D

Lemurian kristallikoulu, osa 2

Terkkuja kiviltä! Oli todella ihanaa! Noh, tietäähän sen että voimallisissa ja etenkin korkeissa energioissa työskenneltiin. Sarilla on paaaaaljon kiviä mukana ja pääsimme niitä kokeilemaan ja niiden kanssa työskentelemään. Paljon tuli parannusta ja tasapainosta, etenkin sydämen alueelle. (puhun siis nyt vain itsestäni).



Sarin innostus ja rakkaus kiviin oli tarttuvaa! Ja meillä kaikilla oli hersyvän hauskaa.



Tunsin niin suurta rakkautta, kiitollisuutta, ihmetystä ja kunnioitusta kiviä kohtaan, etten ole aikaisemmin tuntenutkaan. Olen toki ihaillut ja energiat olen tuntenut. Mutta nyt koin ne aivan uudella tavalla. Monen kiven olisin mielelläni mukaani ottanut... Lähtihän sieltä kuukivi- ja karneolikaulakoru ja muutama käsikorukin. =)



Uni

Näin taas tosi hassua unta. Olin töissä jossain kekkereissä ja siellä oli täytekakku. Pohdin siinä puoliääneen ilkeisikö ottaa siitä päältä pelkkää kermavaahtoa ja suklaarouhetta. Yksi työkaveri (mies) oli edelläni ja lätkäisi kakkulapiolla mun lautasella ison kasan pelkkää kermavaahtoa ja suklaarouhetta =D Minä katson suu auki. Ja sitt menin ja söin onnellisena sen annokseni ja join kahvin =P Mutta siinä kakun päällä oli aika paljon kermavaahtoa kun ei näyttäny ollenkaan että sitä ois kaavittu...



Mun mies sanoi tossa äsken, että elämä vaan haluaa kertoo sulle että jos tulee kakku vastaan niin pitää kehdata ottaa =D



Mitä sanoo Bettyn unikirja:



Kerma: "Täyteläisyyttä, runsautta; mahdollisuuksia; huolenpitoa"
Ja suklaa: "Annat itsellesi herkkupalan hyvin tehdystä työstä. Kaipaat huolenpitoa."
Kakku: "Vertauskuva juhlimisesta ja huolenpidosta (!!). Ylellistä kohtelua; erityislahja".



Saa vapaasti kommentoida, jos tulee jotain tulkintaa mieleen =P



Haaste

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:1. "Kioskintäti"
2. Lastenhoitaja
3. Kaupan kassa
4. Toimistosihteeri

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:1. Kuvansi
2. Varkaus
3. Kuopio
4.  -

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:1.
2.
3.
4.
Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla: [reiteittäin]1. Varkaus - Kos - Varkaus
2. Varkaus - Lanzarote - Varkaus
3. Kuopio - Utsjoki - Kuopio
4. Kuopio - Keuruun Ekokylä -Kuopio

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:

1. Vuodatus
2. Palsta
3. Yahoo.mail
4. Karppaus info

Neljä lempiruokaani:

1.
2.
3.
4.

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisit juuri nyt:

1. Nukkumassa
2. Maalla
3.
4.

Haastan:

Hennan (sen toisen, en siskoa)

Riitan

Susannan




Mietteitä maantieltä

Toukokuussa eräänä iltana ajelin Varkaudesta Kuopiota kohti, oli hämärää, vastaan tuli rekkoja (niitä nyt tulee aina...) ja yhtäkkiä ymmärsin niitä, jotka ohjaavat autonsa rekan alle. Muutaman sekunnin ajan (mutta vain muutaman, niin pienen hetken ajan ettei ajatukseen ehtinyt reagoida) tunsin suurta houkutusta tehdä niin. Se olisi ollut hyvinkin helppoa. Eihän siihen tarvita kuin pieni ranneliike ja oikea mielentila. Jatkoin kuitenkin kotia kohti; kohti nukkuvia lapsia ja odottavaa aviomiestä.

Silloin kirjoitin päiväkirjaan, että en oikeasti taida vieläkään olla ihan kunnossa.

Tänään ajoin taas yksin Varkaudesta Kuopiota kohti. Satoi, tuli rekkoja vastaan. Muistin toukokuiset ajatukset, eikä minulla ollut mitään tarvetta reagoida ajatukseen. Muistelin vain. Tajusin, että tällä hetkellä elämänjano on niin suuri, että ehdottomasti halua kokea kaiken mitä vastaan tulee! Että on niin paljon asioita joihin vielä halua vastauksen, asioita joita haluan kokea, ei tästä nyt jouda henkimaailmaan…

Pyydä apua työkaverilta, ratkaise ongelma kuitenkin itse

Niinhän siinä kävi. Tein kaavioita. Ja kun tulostin niin yksi niistä hiivatin kaavioista tulostui ihan väärällä tavalla vaikka olin tehnyt sen samoin kuin muut. Mitä kummaa? Menin sitten kyselemään apua, josko joku tajuaisi missä vika. Kyllä mua tultiinkin auttamaan mutta oma apu paras apu.
Kilttiä kuitenkin että mua yritettiin auttaa. Kauhee kiista meillä kuitenkin oli siitä mitä olen tehnyt ja mitä en ole tehnyt ja mitä pitäis tehdä. Joopa joo. Ehkä minä seuraavalla kerralla keksin jonkun riemuvoittoisen ratkaisun ihan yksinäni! Miksi en heti älynny että voin poistaa moisen oikuttelijan (siis sen kaavion) ja tehdeä sen uudestaan? Siksi että mulla seisoo tähän aikaan päivästä jo järki. Koko päivän olen taas yrittänyt niitä kaavioita vääntää ja tuli hetkellinen katkos...

Nauruloitsu

Tule nauru, nouse nauru
pelasta tämäkin päivä.
Väännä varpaat venkuralle
käännä korvat kiemuralle
muksi maha muhkuralle
silmät kirkkaaksi kiverrä
jalat joutuin juokseviksi.
Poista koukut kielen alta
suorista jokainen solmu.
- Kaija Piispa -

Unitesti

Unesi ovat mestariunia!

Unet ovat sisimmän viesti valvetilalle, siksi niitä kannattaa kuunnella tarkasti! Useimmiten toistuvaksi elementiksi Sinun unissasi nousivat mestariunet. Onnistuminen tehtävissä, asioiden sujuminen ja kaikenlainen taitavuus unimaailmassa kertoo siitä, että asiat elämässäsi ovat kutakuinkin mallillaan. Alitajuntasi ei tarvitse lähettää sinulle uniin varoituksia, vaan saat positiivista palautetta sisimmältäsi. Istut itse oman elämäsi ohjaksissa, valitset itse ajosuunnan ja pääset myös nauttimaan matkanteosta.

Elämä tarjoaa haasteitaan, mutta sinulla on vahva selviytymisen tunne ja olet valmis ottamaan ne vastaan uusina mahdollisuuksina ennemmin kuin uhkina.

Elät elämääsi mestarillisin ottein.

Ja testi. Bongasin testin meiän elämöö -blogista.



Työturinaa, osa ties kuinka mones

Kun olin lähdössä töistä tj tuli ostolaskujen kanssa ja sanoi työparilleni selvään ja suoraan että, Ninni tekee nämä tästä päivästä lähtien itsenäisesti. Työpari vetäisi
heti esiin sen kuka on vastuussa. Tj sanoi siihen, että viime kädessä
hän vastuussa kaikesta, ja lisäsi että Ninni on ollut täällä sen verran
kauan jo, että hän uskoo että homma hoituu.Työpari
ehkä otti siitä vähän nokkiinsa mutta luovutti paperipinon minulle, ja
vanotti kysymään jos on vähänkään epäselvää. Pyh! Ihanko totta? Enköhän
ole tähänkin asti kysyny, ja varmasti kysyn jatkossakin.Tj oli
jo saanut ressipistoksen asiasta, kun tänä aamuna eräs toinen
työntekijä soitti vaille kahdeksan että ei tule moneen moneen viikkoon
töihin koska jalka meni poikki (pahasti) viikonloppuna. Tj oli
ajatellut mielessään että jos mun työparille jostain syystä sattuis
jotain niin olis koko firma kusessa jos Ninni ei osaa tehdä hommia. Ja
niinhän se on!! Mutta kun työpari on sitä mieltä että hän on
korvaamaton ja hänelle ei satu mitään...

ASUMISESTA:
Asuinkunta/kaupunki: Kuopio
Asuintapa: kerrostalokolmio, omistus (eli pankki omistaa ;))
Talon väri: siniharmaa / harmaa
Talon pintamateriaali: kivi
Asun...
[ ] poikaystävän kanssa
[ ] yksin
[x] perheeni kanssa
[ ] ystävän kanssa
[ ] äidin luona
[ ] isän luonaKuinka tunnet naapurisi:
[ ] perheystäviä
[ ] tuttuja vaan
[ ] tiedän nimet
[x] olen nähnyt
[ ] ei mitään hajuaValitse yksi:
[ ] nappikorvikset
[ ] roikkuvat
[x] renkaat

[ ] farkut
[x] kangashousut
[ ] verkkarit
[ ] lökärit

[x] 3/4-hihainen paita
[ ] t-paita
[ ] toppi
[ ] olkaimeton toppi

[ ] hame
[ ] shortsit
[x] caprit

[x] polvisukat
[ ] nilkkasukat
[ ] varrettomat sukat

[ ] sukkahousut
[x] pitkikset
[ ] jalkojen jäätyminen KÄNNYSTÄ...
Merkki: Nokia
Malli: jotain ... en muista enkä jaksa kattoo
Kauanko se on sinulla ollut: kauan; n. 3 vuotta
Aiemmat kännyt: 2 nokiaa
Kuka maksoi tämän hetkisen kännykkäsi: mies
Kuorten väri: siniset
Taustakuva: ei ole
Montako saapunutta tekstiviestiä: 1
Mitä lukee toisessa viestissäsi: En tiedä sitäkään mitä lukee tossa ainokai…

Blonditesti

Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi! ;D

[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[1] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[ ] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[2] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
[ ] Olet kävellyt päin puuta.
[ ] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[ ] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[3] Yritit juuri laulaa niitä.
[ ] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[ ] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[ ] Olet/olit blondi.
[ ] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
[ ] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[ ] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[4] Olet kuolannut nukkuessasi
[ ] Olet nukahtanut tunnilla.
[ ] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[5] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu ol…

Uni

Näin toissayönä mielenkiintoista unta. Olimme enkelikoululaisten

kanssa jossain. Osa unesta on vähän huonossa muistissa, muistan vain

pätkiä. Lähdimme koko porukka jonnekin autoilla ja minä kaverin kyytiin

kyytiin. Hän ajoi ihan päättömästi ja hurjasteli ja

minua vähän pelottikin. Pidin kädet silmillä ja kurkin sormien välistä

miten kaveri kahaili joitakin leveitä portaita myöten, pujotteli ei-autoille-

tarkoitetuissa tunneleissa yms. Toisaalta myös luotin siihen, että

Marjut hoitaa homma ja tulemme olemaan turvallisesti perillä =)



Kohta olimme jossain talossa, jossa oli vanhoja huonekaluja. En oikein muista

mitä siellä teimme. Meitä oli 4 siellä ja jotenkin tiesin että muut

olivat jakautuneet jonnekin muualle, ehkä muihin taloihin. Minä avasin

jonkun kaapin ovet ja katsoin sinne, ja samassa tunsin viileän

tuulahduksen selkäni takana. Käännyin katsomaan ja näin naisen, joka

oli pukeutunut vanhanaikaisiin mustiin vaatteisiin. Minulle tuli

sellainen olo, että hän on ollut joku…

Huono äiti/vaimo fiilis

Huoh! Voi miksi, miksi minä en hillitse itsenäni?!? Täällä oli taas jokin aika sitten yleinen hässäkkä ja hälinä päällä ja minä sain siitä raivarit ja huusin jokaiselle... Nolottaa ihan.
Miksi en TAASKAAN osannut pysyä rauhallisena ja hoitaa hommaa paremmin?
Minä yritän kyllä, kovasti. =( Hitto hitto hitto!! Mutta heti kun mun
aistit joutuvat ylikuormitukselle (ja se kynnys on valitettavan matala)
mun aivoissa menee piuhat sekaisin. Ja tajuan jo raivotessani että se
on ihan turhaa ja typerää, mutten saa sitä lakkaamaan. ARGH!!No, minä pyysin anteeksi.Ja
vielä enemmän mua nolotti, koska mies keitti mulle kahvivettä kun
heräsin Miikan kanssa päikkäreiltä. Eikä se itse edes juo kahvia!!

Työturinaa

Työrintamalla viuhuu. =) Toimitusjohtaja jutusteli kanssani ja kerroin rehellisesti mitä teen ja mitä voisin ihan hyvin tehdä, ja mitä en tee siitä mitä mun olisi tarkoitus tehdä. Johtuen parista joka ei opeta. Tj lupasi jutella työparin kanssa ja jossain välissä tarinoidaan sitten porukallakin.
Lisäksi sain tänään oman sähköpostin! JES! Työntekeminen helpottui huomattavasti. ;) Laitoinkin muutamalle avainhenkilölle postin, että minut tavoittaa nyt sillä jos tarvitsee.

Jumalatar

Olet Artemis, metsästyksen jumalatar
Tärkeimmät luonteenpiirteesi ovat itsenäisyys ja päämäärätietoisuus.
Miessuhteesi ovat veljellisiä, sielunkumppanuus merkitsee sinulle syvää ystävyyttä, mutta intohimosi suuntautuu siihen, mitä teet, ei kumppaniisi.
Artemis- arkkityypin vaarana on myötätunnon puuttuminen.
(Tunnistan itseni)
Löysin tämän Ninnun blogista . Ja testi.

Mekosta

Saan jatkuvasti positiivista palautetta mekosta jonka ostin Enkeli-koulun päättäjäisiin. Tyyliin "ihana mekko", "käy sulle hyvin" yms.
Ei sillä; olen itsekin tosi tyytyväinen ostokseeni ja iloinen että uhrasin siihen 70 eeroo! =) Voi kunpa voisin pitää sitä koko ajan! =P

Ihmisten välisistä suhteista

Täällä töissä on pari ihmistä jotka ovat olleet vissiin vuosia huonoissa väleissä. Olkoot he nyt vaikka Kalle ja Kaija. Luultavasti toinen on joskus mennyt liikaa toisen reviirille ja sitten on sanottu pahojakin sanoja. Tiedän, että Kalle on yrittänyt pyytää omalta osaltaan anteeksi, muttei ole saanut. Surullista sinänsä.
Tähän liittyen on surullista myös se, että varsinkin Kaija yrittää syöttää muidenkin mieleen sen, että Kalle on jotenkin huono eikä sen kanssa voi töitä tehdä. Minä aikani kuuntelin sitä, vaikka minun mielestä asia olikin toisin! Viimein minä kyllästyin asiaan ja sanoin: "Minun ei tarvitse kuunnella tätä." Enkä ole sen jälkeen kuullutkaan asiasta. Tajusin sen tässä joku aika sitten.
Surullista ... niin surullista. He voisivat olla tehokas tiimi jos tätä tilannetta ei olisi! Heidän on kuitenkin tarkoitus työskennellä ainakin välillä yhdessä... Se voi olla hankalaa näissä olosuhteissa.
Valoa, rakkautta ja enkeleitä heille tähän tilanteeseen!

Sataa, tuulee ja salamoi...

Eilen se sitten tuli: ukkonen. Jo illalla kävi pyörähtämässä ja esittelemässä itseään.

Aamuyöstä tuli uudestaan. Joka puolella salamoi, jyrinä oli hirmuinen ja satoi ankarasti. Minä ja 1½ vee makasimme silmät selällään vuoteessa eikä puhettakaan unesta! Herra 4 vee nukkui autuaan tietämättömänä koko showsta. Mitkä unen lahjat! Herra 41 vee torkkui mutta kumma kyllä ei nukkunut yhtä lahjakkaasti kuin esikoinen.

Mutta eipä se pauke tuonut helpotusta hiostavaan ilmaan. Tänään on ollut kahta kauhempaa! Kosteus hiipii joka paikkaan. Jopa kolikot tuntuivat tarttuvan käteen kiinni kun yritin maksaa kahviani ruokalassa.


Silmiin katsominen

Olen viime aikoina pohtinut, miten joillekin on vaikeaa katsoa keskustelukumppania silmiin. Toisinaan tuntuu olevan vaikea ylipäätään katsoa sitä kenelle on puhumassa. Minun on vaikea keskustella ihmisen kanssa joka ei katso minua. Siksi ehkä inhoan puhelimessa kälättämistä =D

En ole oikein vielä päässyt perille miksi keskustelukumppania ei katsota. Silmiin katsominen voi ymmärrettävästi olla joillekin ylivoimasta, varsinkin jos pelkää silmien kertovan enemmän kuin sanojen... Keskustelukumppanin naama ei miellyttä? Tai miellyttää liikaa? =D Vai mikä ihmeen syy? Osaisko joku kertoa?

Etsi!

Etsi C -kirjain!OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOKun löysit C:n...Etsi 6:nen!9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
99999999999999999999…

Musahömppää

Minkä vuosikymmenen musa iskee eniten..?

[x] 1960
[x] 1970
[] 1980
[] 1990
[] 2000

Mistä musiikkigenre(i)stä tykkäät..?

[/] pop
[/] rock
[] metal
[x] iskelmä
[] rap
[] r n'b
[x] klassinen
[] reggae
[] country
[] blues
[] gospel
[] dance
[] trance
[x] muu, mikä? New Age tai vastaava

Mikä on lempibändisi?
Tällä hetkellä Yölintu

Entä laulajasi?
Janne Tulkki

Onko jotain idolia?
Ei

Mistä hankit musiikkisi?

[x] Ostan cd-levyjä
[] Lataan netistä
[] Ostan netistä koneelle
[x] Kuuntelen radiota
[] Lainaan cd-levyjä kirjastosta, kavereilta yms.
[] Muuten, miten?

Montako cd-levyä omistat?
Kymmeniä

Kuunteletko radiota?
Kuuntelen

Mitä kanavia kuuntelet?

[] suomi pop
[] radio rock
[] NRJ
[x] iskelmä
[] nova
[] yle suomi
[] voice
[x] muuta, mitä? Oikea Asema (paikallinen)

Minkä bändin/kenen laulajan keikoilla olet ollut?
Dingo, Eput, CMX, Sir Elwodin Hiljaiset Värit, Yö *yrittää muistella oisko muuta*

Onko ystävilläsi / lähipiirilläsi samanlainen musiikkimaku kuin sinulla?

[x…

Että elämässä olisi väriä

Eikä liian helppoa...

Olen varmaan vuoden päivät puhunut, että pitäisi hankkia luomumeikkejä ja opetella oikeasti meikkaamaan. Mulla on ystävä joka on kosmetologi ja luvannut opettaakin! Mutta kun en ole saanut aikaiseksi.

Osa syynä tähän on se, että mulla ei ole toi värimaailma oikein hallussa. Mitä väriä luomiin jne... Nykyään pystyy aika hyvin netin kautta tilaamaan noita luomumeikkejä. Pitäisi vaan osata päättää mitä!

Hautajaisongelma

Miehen täti on kuollut. En ole koskaan tavannut häntä. Hautajaiset olisi viikon päästä. Ilmoitin miehelle, että en aio osallistua. Noh, ehkä ymmärrettävästi hän oli vähän loukkaantunut. Mutta minulle on suuri ongelma osallistua sellaisen henkilön surujuhlaan, jota en tunne.

Lisäksi minua hiukan loukkasi se, että mies totesi: "No se on kyllä semmoinen tilaisuus että sinne pitää mennä edustamaan." Että silleen... vai ihan edustamaan. Ja kuulemma hyvä tilaisuus tavata sen puolen sukulaisia joita en ole vielä tavannut näinä reiluna 5 yhdessäolo vuonna. Mun mielestä taas hautajaiset eivät ole tilaisuus jonne mennään tapaamaan jotain uusia sukulaisia...

Olen ehkä jotenkin sosiaalisesti kieroon kasvanut tässä asiassa. En osaa edes ajatella, että minun pitäisi olla mieheni tukena. Kun hän ei kerran ole vuosiin itsekään nähnyt tätiään niin tuskinpa täti kovin läheinen on. Miestähän en kiellä menemästä. Toki hän saa mennä.

Yö sohvalla

Nukuin viime yönä osan yöstä työhuoneen sohvalla.

Mies kuorsasi armottomasti eikä se lakannut vaikka kuinka tönin ja potkin. Ja sitt jos mies oli hetken kuorsaamatta, herra 1½ vee alkoi potkia minua. Nuku siinä sitten! Ainakin puoli tuntia tätä höykytystä kestin. Sitten keräsin tyynyni ja peittoni ja siirryin suosiolla toiseen huoneeseen, että saisin edes hetken nukuttua. Ja se toimi! =)

Onneksi näitä öitä on tosi harvassa!


Joogaa(ko)

Ensi viikolla kolahtaa luukusta kansalaisopiston ohjelma. Olin jo mielessäni ajatellut, että ilmoittautuisin taas joogaan. Tulisi edes kerran viikossa tehtyä jotain!

Tänä aamuna ystävä soitti. Hän on tuolla joogassa ohjaajana. Kysyi aionkon tulla, ja kertoi että hänellä on hyviä ideoita. Minä naurahdin ja totesin, että minä varmasti tuleen pitämään niistä ;D Tulee kuulemma vatsalihasreeniä. Minä kysäisin, että ai mitkä vatsalihakset ;) Kuulosti hyvälle. Nyt kun vaan vielä pääsisin sitten siihen ryhmään...


Tyhmyystesti

1. [ ] Olet meinannut tukehtua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [ ] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10.[ ] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] Olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [ ] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [x] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [ ] Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [ ] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [ ] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [ ] Olet leikkinyt tulella.
18. [ ] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle se…