maanantai 7. tammikuuta 2013

Ja tänään on vasta maanantai




Aamulla menimme siis Esikoisen kanssa koululle juttelemaan opettajan kanssa. Tuli taas todistettua, että tunnen lapseni oikein hyvin. Ei mitään yllätyksiä. Tiedän missä on hyvä ja missä kaipaa harjoitusta ja tukea. Opettaja juttelikin lähinnä pojan kanssa ja kertoi miten hänen mielestään hommat ovat menneet. Lopussa sopivat, että enemmän viittausta tunnilla ja positiivisella asenteella.



Työpäivä oli kiireinen. Tilinpäätöskausi on alkanut ja siltä se myös tuntuu. Pää on täynnä lukuja ja jaksotuksia ja alveja ja siirtosaamisia ja velkoja.



Kotikylällä kävin illalla ruokakaupassa, tulin kotiin, viskasin ostoskassit ovesta sisään ja vaihdoin ne koiraan ja lähdin sen kanssa ulos. Olin ollut koiralenkin jälkeen jo jonkun aikaa kotona kun vartin yli kuusi tajusin että esikoinen ei ole kotona. Ihmettelin sitä miehelle, joka luuli että minä tiedän missä poika on. No en tiennyt - meillä kummallakaan ei ollut mitään aavistustakaan missä lapsi on!



Minä soitin ensin lapsen kännykkään johon ei saanut yhteyttä ollenkaan. Pikkuisen sydäntä kylmäsi. Sen jälkeen rupesin käymään mahdollisia paikkoja läpi kännykän yhteystietolistalta. Ensimmäinen paikka ei tuottanut tulosta. Toisessa paikassa ei heti vastattu, mutta kohta soitettiin takaisin päin. Sieltäpä tärppäsi ja luokkakaverin äiti sanoi meidän esikoisen olleen heillä mutta lähteneen ihan äskettäin kotiin. Ja sieltäpä poika vartin sisään tulikin: "Hups, taisin unohtaa ilmoittaa".



Poika määräsi itselleen rangaistukseksi kahden päivän pelikiellon.



Kaverille saa mennä. Mutta aina pitää muistaa ilmoittaa minne menee ja milloin on tulossa poissa. Kännykäkin olisi hyvä välillä ladata.



Ruuaksi oli hyvää peruna-porkkanamuusia ja uunilohta sekä esikoisen tekemää salaattia.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Arki lähtee pyörimään




Loppiainen. Tosin meillä joulu korjataan pois vasta Nuuttina.



Tänään käytiin katsomassa tädin murua ja poikien serkkua. Voi miten vauvat ovat pieniä! Kyllä se äkkiä unohtuu miten pieniä ovatkaan. Tietysti voin sanoa, että sisaren poika on pienempi kuin mitä meidän pojat on ikinä vatsan ulkopuolella olleet mutta onhan hän jo syntymäpainostaan kasvanut lähemmäksi sitä mitä meidän olivat syntyessään. Ja silti hän on niin pieni. Muistan kyllä kun kuopus syntyi ja katsoin ensimmäisenä että hän on pienempi kuin isoveljensä. Todellisuudessa hän oli pari senttiä pidempi ja painoikin reilun 300 g enemmän kuin esikoinen laugh Eli vähän vajaassa kolmessa vuodessa oli sekin unohtunut miten pieni vastasyntynyt on. Ei siis mikään ihme, että sisaren vauva tuntuu ihan järjettömän pienelle kirpulle, kun kuopuksen syntymästä on pian 7 vuotta!



Huomenna alkaa miehelläkin arki ja kuopuksella varsinaisesti jälleen esikoulu. Minulla ja esikoisella on aamulla klo 7 tapaaminen opettajan kanssa. Normaali "kehityskeskustelu" joka ei voisi minua vähempää kiinnostaa. Samat itsestään selvät jaaritukset siellä kuitenkin käydään. Olen tietysti yrittänyt olla siirtämättä asennettani lapseen, mutta menestys on tainnut olla varsin huonoa. Herra rastitti lomakkeeseen kaikkiin muihin kohtiin kohdan 'harvoin' tai 'tarvitsen harjoitusta' paitsi matematiikkaan jossa oli ruksinut kohdat 'osaan erittäin hyvin' tai 'osaan hyvin'. Kun huomautin asiasta, herra ilmoitti ettei ollut edes lukenut muita kohtia vaan veti ruksit samaan kohtaa kaikissa. Jep jep. Meillä on kummallakin asenneongelma tässä asiassa. Loistavaa. Niin minä kuin lapsikin toivomme, että hän saisi todistuksen (vaikka sitten kirjallisen ilman numeroita) ja säästyisimme tältä turhauttavalta keskustelureissulta. Ehkä sanomme sen aamulla opettajalle...



Sivun mennen sanoen; omakin kehityskeskustelu oli ja se oli yhtä turhauttavaa lipadaapaa. Joten ehkäpä minulla todellakin on asenneongelma.


tiistai 1. tammikuuta 2013

Ensimmäinen päivä




Tänään on ollut ulkona kosteaa. Märkää lunta. Kuopus kipaisi mummolaan kun siellä oli serkkutyttö ja olivat tehneet lumiukon, -koiran ja -hevosen. Esikoinen ulkoilutti koiran päivällä. Mieskin toipui eilisestä vatsataudistaan.



En ole varmaan vuosiin tehnyt kiisseleitä kotona koska pojat eivät ole niitä syöneet ja kyllästyin siihen että piti aina osa heittää pois kun homehtui. Jouluna tein vadelma-karpalokiisseliä ja se katosikin aika nopeasti. Tänään tein sitten mustikka-mansikkakiisseliä ja hyvä kun sain itse yhden jälkiruokakupillisen sitä maistaa! Kiisseli katosi jonnekin! Ja ei, se ei ollut Helmi joka sen söi. Pitänee jatkossakin tehdä nyt kiisseleitä kun kerran maistuu.



Joululoman aikaan neuloin itselleni uudet polvisukat. Näiden sukkien malli on kirjasta "Suuri sukkakirja" ja neulominen aloitetaan kärjestä. Kantapään kanssa taistelin ensimmäisessä sukassa niin, että purin kantapään 3-4 kertaa ennen kuin ymmärsin idean ja sain kantapään onnistumaan. Toisessa se olikin jo suht helppo tehdä.







Huomenna alkaisi arki minulla ja lapsilla. Mies on edelleen lomalla.


Vuosi vaihtui




Vuoden viimeiset päivät ovat olleet niin laiskoja ettei ole ollut paljon kerrottavaa.



Koirapuistossa käytiin ja Helmi kisasi täysin rinnoin jonkun terrierin kanssa. Unohtui vain kysyä mikä terrieri se oli. Kaveri oli 8-vuotias ja vei Helmiä kyllä ihan 6-0. Helmi väsyi tyystin ja hyvä etten joutunut kantamaan sitä autolle laugh



Tänään saunottiin uudeksi vuodeksi puhtautta. Pihalla palaa ulkotulet ja sen kyllä kuuli heti milloin kello oli tasan 12 yöllä. Kauhea jytke alkoi. Helmi on sängyn alla. Niin kauan meni oikeastaan ihan hyvin, kunnes kävimme iltalenkillä. Ei se pauke niinkään. Sisällä Helmi ajatteli vissiin että joku on tulossa meille ja haukahteli siihen malliin mutta kun me ei reagoitu asiaan niin rauhoittu. Eikä ulkonakaan ne äänet haitanneet. Mutta voi kun se näki ne värikkäät raketit; se oli pelottavaa ja kotiin tuli kauhea kiire! En usko, että se nytkään varsinaisesti kauheasti pelkää mutta on epävarma siitä miten pitäisi reagoida ja tunki siksi itsensä sängyn alle, minun kohdalle. Äiti tietää mitä tehdään ja sitä siis seurataan wink



Oikein hyvää alkanutta vuotta meille kaikille!