Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Vuoden vaihteen lähestyessä

Kuva
  Jouluaatto tuli, oli ja meni. Jouluhan ei silti vielä ole ohi! =) Lahjoja. Aaron: ritarivarusteet, legopeli Pyramid, 2 kirjaa, Yatzy, Labyrinth Duo, 100 € Miika: ritarivarusteet, legopeli Minotaurus, kirja, Hämispuku, kitara, 100 € Pojat yhdessä: lego Kingdom ritarilinna, Wii-peli (lego Batman) ja Martin tarinatalli -dvd Mies: villasukat, rukkaset, arpoja, videokamera, Jamppa Kääriäisen cover-levy, 100 € Minä: villasukat. huivi, kuppipari Pentikin Edeniä, leikkuulauta, Wii Yoga, 100 € Aattelinpa ostaa omalla satasellani tuota Eden astiastoa kun sitä olen ruvennut keräämään.   Miesväki on joululomalla; toisin kuin minä. Mutta kylläpä niilläkin touhua riittää kun tekevät muuttoa rivariin. Jospa perjantaina saisimme sängyt sun muut kannettua / kärrättyä sinne, niin voitaisiin viettää uusi vuosi uusissa merkeissä... Nojoo, mulla oli joku ajatuskin mutta unohdin sen kun rupesin kirjoittamaan noita lahjoja  Palaan asiaan kun muistan mikä se ajatus oli!  

Pelaajat pistivät pipariksi

Kuva
Ensin oltiin näin:   Sitten tuli näin:  

Merry Christmas

  Juhla vanhain perinteiden saapuu talven hämärään hyvän tahdon odotuksen nostaa mieleen lämpimään sadunlailla taaskin kuvat mieliin nousee vanhan maan aasit, lampaat,härkäin tuvat herää eloon uudestaan vaikka onkin kaukainen satain vuotten takainen silti aina läheinen tule joulu kultainen joulun valon sydämiimme tuonkoon lailla tähden sen tarun, josta muistelmiimme saamme joulun ikuisen vaikka onkin kaukainen satain vuotten takainen silti aina läheinen tule joulu kultainen jälleen tähden opastuksin tietäjät saa seimen luo miehet vanhat kumarruksin lahjat lapsoselle tuo joka joulu muistot palaa samaan vanhaan tarinaan uudet polvet hengen valaa perinteeseen jatkuvaan vaikka onkin kaukainen satain vuotten takainen silti aina läheinen tule joulu kultainen silti aina läheinen tule joulu kultainen    

Kinkku

Kuva
Esikoinen nappasi pari kuvaa luomukinkusta ennen uuniin menoa. (ei huolta, muovikääre kyllä poistettiin ennen kuin pistettiin uuniin ;D)      

Kotipäivä sairastelevan kanssa

Kuva
Ehdin olla 3 tuntia töissä, kun päiväkodista soittivat että kuopus on oksentanut aamupalan jälkeen ja on kalpea eikä jaksa leikkiä. No, ei auttanut muu kuin hypätä autoon ja hakea lapsi pois. Sain siis kotipäivän kaiken kiiren keskellä    Lapsi oli syönyt jouluateriaa lounaalla ja ainakin toistaiseksi se on pysynyt sisällä. Joten ei tässä kauheasti tarvitse sisarhento valkoista leikkiä Jokin aika sitten päivitin blogille jouluisemman pohjan ja äsken vasta itse huomasin että ainakin minulla selaisemassa valokuvat eivät sitten osuuneet kunnolla pohjaan. Taistelin siis uuden jouluisen pohjan tilalle Tässä pohjassa ainakin minulla suurin piirtein kaikki asettuu kohdalleen. Uudessa työssä on ollut mielenkiintoista ja kiireistä. Olinhan sen verran viisas että toki vaihdoin työpaikkaa juuri kun tilinpäätöskausi lähestyy... Olen kuitenkin nauttinut eräänlaisesta hillitystä kiireen rytmistä. Koko ajan on jotain tekemistä, mutta silti ei ole sellainen tunne että homma ei olisi hallussa.

100 kirjaa

    Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta Väinö Linna - Tuntematon sotilas Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3 Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli Antoine de Saint-Exupery - Pikku prinssi J.K. Rowling - Harry Potter-sarja Gabriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys George Orwell - Vuonna 1984 Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija Elias Lönnrot - Kalevala Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo Sofi Oksanen - Puhdistus Astrid Lindgren - Peppi pitkätossu Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskova

Turpohuuli...

Kuva
       

Viimeisiä viedään...

Enää reilu tunti. Sen jälkeen suljen tämä työpaikan oven viimeisen kerran, ainakin työntekijänä. Sain äsken läksiäislahjan: kossupullon ja geisha-konvehteja ison kasan! Sisäpiirin vitsiä. Se hyvä puoli asiassa oli, että homma meni nauruksi - sillä hetkellä. Kun sitten äsken lueskelin tarkemmin mitä oli kirjoitettu laatikoiden kylkeen ja korttiin... No tuli kyllä haikeus ja se itkukin. Huomenna ei enää ehdi itkeä. Uusi työ ja uudet haasteet, uudet ihmiset ja uudet naurut, ja ehkä itkutkin.  

Sanojen estetiikkaa

Kuva
Joulu lähestyy. Ja hassuja minäkin pohdin kuten sanojen kauneutta. Suomen kieli on toki kaunista mutta. Englannin sanat "joy" ja "merry" ovat mielestäni esteettisesti kauniita sanoja. Merry Christmas -toivotus on paljon kauniimpi kuin hyvää joulua. Iloista joulua vielä menettelee, mutta ei ole sekään kovin kaunis mun mielestä. Mun suosikki suomenkielessä on se kun joulurauhajulistuksen lopussa sanotaan: "Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa " Nimenomaan tuo riemullista joulujuhlaa. Siinä on mielestäni jotain esteettisen kaunista. Noh, tämä liittyi nyt vain muutamaan suht jouluiseen sanaan. Mutta jollain tavalla itsestäni tuntuu kovin ratkiriemukkailta nämä mun mietiskelyt

Ennen syntymää...

Rakas 4,5 Weeni kertoi meille tänään: Hän on ollut "kävelyluolassa" ennen kuin on tullut äidin mahaan. Luolasta on päässyt siltaa myöten äidin mahaan. Hänellä on ollut avain joka on käynyt vipuun jolla sitten on saanut sen sillan. Joku nainen on sanonut että sitä avainta ei saa kertoa kenellekään. Myöhemmin tuli ilmi että pojalla on ollut toinenkin avain; siihen että pääsee pois äidin mahasta. Se jäi vähän epäselväksi auttoiko tuo avain syntymään vaiko jotain muuta. Vahvemmin kuitenkin kuulosti siltä että auttoi syntymään. Aika mielenkiintoista. Henkisessä kirjallisuudessa törmää toisinaan käsitteeseen syntymänluola tms. Joka tapauksessa luola jonka läpi tullaan ennen kuin inkarnoidutaan, synnytään.  

Uusia tuulia

Kuva
Irtisanouduin eilen nykyisestä työstäni. Aloitan uudessa työssä 26.11. Ihan en vielä ole täydellisesti tätä asiaa sisäistänyt. Mutta jostain syystä hengitän helpommin. Tähän sitten tultiin. En halua tässä lähteä ruotimaan kaikkia yksityiskohtia miksi tällaiseen ratkaisuun päädyin. Noin summauksena voin vain todeta, että toisinaan on mietittävänä mihin ihmisolentona kykenee. Toisaalta voi olla paikallaan miettiä milloin on aika siirtyä eteenpäin, henkisenä olentona. Jossain vaiheessa voi olla paikallaan myöntää että elää itsensä äärirajoilla ja on syytä miettiä onko se tarpeellista. Reaktiot ovat olleet mielenkiintoisia. Osa reaktioista on ollut ihan odotettuja, osa ei niin odotettuja. Itseasiassa olen itse vähän yllättynyt   Silloin kun aloitin, ajattelin että tätä sitten teen monta monta vuotta, koska olin kyllästynyt määräaikaisiin työsuhteisiin. Noh, olenhan mä nyt kuitenkin ollut täällä sen vajaa 3 vuotta.  

Pään sisäisiä ongelmia

Olen rakentanut pääni sisälle kaksi omasta mielestäni isoa ongelmaa jotka ahdistavat minua ajoittain suunnattomasti. #1 Minulla ei tällä hetkellä ole omaa kotia. Asun anopin kotona. En voi kutsua ystäväniä käymään. Yritän olla mahdollisimman vähän häiriöksi anopille, ja koska jo pelkästään se että asumme hänen kotonaan aiheuttaa hänelle häiriötä, en millään voi pyytää ketään kylään koska se aiheuttaa lisähäiriötä. Minä niiiiiin odotan omaa kotia johon voi kutsua ystäviä... jos kukaan enää silloin suostuu tulemaan. Mä haavailen että mun kotona olisi suurin piirtein avoimet ovet ystäville ja he voisivat tulla ja olla kuin kotonaan. Että heillä ei olisi tunnetta että he ovat kylässä, vieraisilla. Mä haaveilen sellaisesta rennosta tunnelmasta ja ihmisistä ympärillä. Joo, mä tarvitsen aika ajoin yksinäisyyttä mutta osaan kyllä ottaa sen yksinäisen oman ajan silloin kun sitä tarvitsen. #2 Joulu. Rakastan joulua ja haluan laittaa jouluksi kaikkea kivaa kotiin. Ainiin, paitsi että taas

Tilannekatsaus

Kuva
Hiljaista on elo ollut ... blogissa... Sehän tarkoittaa lähinnä sitä että elo on ollut muuten tosi vauhdikasta Työelämässä on ollut kiireitä ja muutoksia, ja se on ollut kovin stressaavaa. Mutta kylläpä tästä selvitään. Toissa viikonloppuna ajelin ystävän kanssa Tampereen seudulle tapaamaan yhteistä ystävää. Se olikin ihan huippu reissu! Pientä shoppailua, hyvää ruokaa, ihanaa rakasta seuraa!    Edes pieni nenän tukkoisuus, lukkiutunut korva ja uhkaava silmätulehdus eivät pysäyttäneet minua.   Sellainen elämää kohottavat tapahtuma oli kyllä tämä. Viime viikonloppuna ajelin sitten Kauhajoelle. Ajattelin vähän opiskella ja mahdollisesti vaihtaa alaa. Lähdin kalevalaisen jäsenkorjauksen kurssille. Tokihan tämä on vasta peruskurssi ja viime viikonloppu oli vasta sen ensimmäinen osio. Mutta kaikki se mitä puhuttiin, tehtiin, oltiin... Mä tunsin olevani niiiiiin oikeassa paikassa, että perjantaina iltana oli kyyneleet lähellä Tänään onkin sitten kampaaja ja Paraseuran huasteluilta.

Jotain pelottavaa on ilmassa ;D

Kuva
     

Parantava ääni

Osallistuin "Parantava ääni" -kurssille. Osallistuminen oli minun osalta vähän semmoinen "pakko" koska olin vastuussa järjestelyistä. Kurssia tuli toki vetämään ihan toinen ihminen. Mutta muuten olin järjestävän tahon edustaja. Etukäteen mietiskelin, että mitenkähän mä tämmöiselle kurssille kun minulla on niin suuri kynnys käyttää ääntäni. Tuntui kohmeiselle osallistua moiselle kurssille. Juu, puhunhan minä ja toisinaan lauleskelenkin. Että silleen mä kyllä käytän ääntäni. Mutta en muuten. Kun tiesin suurinpiirtein mistä äänellä parantamisessa on kyse. Eihän siinä toki tarvitse osata laulaa. Minusta ei vain lähde ääntä. Minua on joskus hoidossa pyydetty käyttämään ääntä, siis kun olen itse ollut hoidettavana. Minä tiesin silloinkin miten se tehdään, tiesin mikä ääni on tulossa, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. En vain pystynyt, kyennyt. Ääni ei vain tullut ulos. Jumiuduin ihan täysin. Joogatunnit alkavat aina om-mantralla ja niin kauan kun teen sen suurinpii

Life is a game, so play it cool

Kuva
Noin luki joskus vuonna kivikirves opinahjon seinällä. Olin lukioikäinen. Katselin sitä seinämaalausta usein. Ja mietin että näinhän se on. Ajattelin jo silloin, alle 20-vuotiaana, että elämä on peli, näytelmä. Vuosien varrella tuo ajatusrakennelma on vahvistunut. Mitä se sitten tarkoittaa että elämä on peliä, näytelmää? Voiko tehdä ihan mitä vaan? No joo, voi.   Tämä ei taas tarkoita sitä että kaikki pitäis kuitenkaan hyväksyä. Mutta minun maailmankatsomuksessa elämä on sielujen keksimä peli. Että mitäpä jos sinä tekisit minulle näin, ja sitten minä tekisin näin, katsotaan mitä tapahtuu, opitaanko mitään, millaisia tunteita saamme tuosta tapahtumasta, millaisia tunteita muut saavat, miten reagoimme tilanteeseen... Minulla on tunne, tunteita. Olen kiitollinen jokaisesta niistä. Jotain on tullut koettua, ehkä opittua. "Ahaa, minusta tuntuu tältä kun tuo sanoi noin, tai teki noin". En minä aina ja koko ajan ole noin tiedostava. Mutta siihen pyritään. Minusta on ihanaa

Mikähän tämänkin suonen on aukaissut...

  Laikukkaana pimenee taivas. Tuuli huokaa vielä keltaisen lehtevissä puissa. Kaukana kaikuu vahdin haukahtelu. Ohitse kulkee häviävän hetken pakkasen tuoksu mukanaan ripaus lumen aromia. Seison keskellä maailmankaikkeutta hiljaisuus sydämessä saunan höyry vielä ihollani. Tunnen kaiken tämän ja vielä enemmän. ~Ninni-Riikka ~  

Ja suurin niistä on rakkaus

Kuva
Onko koskaan mitään niin suurta pistetty niin pieneen tilaan? En tiedä. Ei varmaankaan. Kuka sinun mieleesi tulee kun ajattelet rakkautta? Ajattelet ehkä heti puolisoasi, seurustelukumppaniasi, lapsiasi, vanhempiasi, sisaruksiasi, muuta sukua... ehkä tarkemmalla miettimisellä sanaan rakkaus liitetään ystävät . Miten rajallinen on sinun rakkautesi? Minulle sana rakkaus on ensisijaisesti jumalan, ja korkeimman valon ja voiman synonyymi. Pyrin jumalalliseen rakkauteen joka on pyyteetöntä, hyväksyvää, kaiken kattavaa. En siihen ihmisolentona kuitenkaan aina pysty, ymmärrettävästi. Mutta sitäkin vajavaisuutta voi rakastaa.   Rakkaus toivoo aina toiselle hyvää, sitä että toinen on onnellinen, että toinen tuntee elävänsä täydesti ja saa toteuttaa elämänsä tehtävää, rakkaus toivoo että toinen on turvassa, että toinen kasvaa ja vahvistuu henkisenä olentona ihmiskehossa, rakkaus antaa vapautta ja tilaa, rakkaus ei omista, rakkaus ei salaile vaan puhuu avoimesti, rakkaus ei kuiskuttele se

Lapsemme EI ole kiusaaja

Kylläpä onkin sitten mielenkiintoista tämä... Menimme poikaa hakemaan tänään ja paikalla oli lastentarhanopettaja. Ja kas kummaa, suurinpiirtein mikään mitä lastenhoitaja sanoi aamulla ei pitänyt paikkaansa!! Miika ei mitenkään erityisesti kiusaa ketään, kukaan ei ole valittanut erityisesti Miikasta jne. Päiväkodissa on vain tänä syksynä muuten otettu tiukka linja kiusaamisen suhteen. Mikä on mun mielestä hyvä. Minulla oli hyvä yhteisymmärrys lastentarhanopettajan kanssa. Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole! Unipupusta vielä sen verran, että kyllä meille 90-luvun alussa päivähoitajakoulussa opetettiin että on lapsia joille unilelu on turvallisuustekijä. Ei meilläkään esikoisella ole koskaan ollut minkäänlaista unilelua. Sanoi itse jo aika pienenä ettei käytä sellaisia. Kuopus on taas aina raahannut Pupua joka paikkaan ja Pupu on sen näköinen (ja hajuinen). Mulla on itselleäni edelleen lapsuuden Nalle.    

Lapsemme on kiusaaja?

Miika (4,5 wee) oli eilen päiväunille mennessä sylkäissyt kaveria ja näyttänyt kieltä. Väärin, niin ei saa tehdä; tästä olen samaa mieltä. Asiasta oli keskusteltu, Miika oli pyytänyt anteeksi. Edelleen kuulostaa hyvälle. MUTTA: sen jälkeen Miikalta oli rangaistukseksi otettu rakkaista rakkain unilelu pois ja pojan oli pitänyt nukkua ilman turvallista unilelua! Jumalauta mä älähdin tässä kohtaa. Sanoin tosi napakasti että nyt minä en hyväksy tätä. Lapselta ei oteta turvalelua pois, se on julmaa! Täti ei ottanut ollenkaan asiaa kuultavaksi. Jouduin korottamaan ääntä. Täti sanoi että keinot loppuvat. Siis anteeksi mitä??? Tähän asti ei olla oltu tietoisia siitä että meidän poika on niin paha häirikkö että hänen kanssaan aikuisilta loppuvat keinot kesken! Tosin joo jatkuvasti olemme saaneet kommentteja siitä että pojan pitää aina päiväuniaikaan päästä kakalle, että hän ruokapöydässä pulisee ja toisinaan suutahtaa jostain asiasta jota on pyydetty tekemään ja hän ei ole h

"Julkkis" elämää

Paikallinen ilmaisjakelulehti halusi tehdä jutun Kuopion Parapsykologisesta seurasta ja toimittaja pyysi hallituksesta ihmistä haastateltavaksi. No minä tietysti julkisuushakuisena ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Olin suurenmoisen innoissani asiasta. Hyvä kun en mennyt riemusta kiljuen. =D Juttu ilmestyi viikko sitten. Napakka, asiallinen, hyvä juttu. Ja mitä sitten tapahtui? Kun minä nyt olen kauhean utelias seuraamaan tilastoja siitä millaisilla hakusanoilla päädytään mun blogiin tai vaikkapa seuran kotisivuille niin tokihan mä sitt seuraavana päivänä seurasin tilastoja entistä tarkemmin. Seuran kotisivuille ilmestyi kävijäpiikki. Blogiin ei, mutta hakusanoista näin että tännekin oli päädytty lehtijutun perusteella. Sen lisäksi aivan tuntemattomat ihmiset soittelivat minulle ja kysyivät olenko ko. henkilö joka oli myös lehdessä, ja he halusivat keskustella omista kokemuksistaan ja kysellä seuran toiminnasta. Jo nämä asiat yksistään ilahduttivat minua. Toki tuttavat ja työkaver

Tämä on tönöstä jäljellä eli tontilla tapahtuu vihdoinkin jotain!

Kuva
       

Ryöpsähdys

  Sanoja sataa, seulotaan. Ajatuksia ajelehtii, ajetaan. Mielessä muhii, möyhennetään. Kypsyykö, kasvaako, kukoistaako. Valoa varjoille, rakkautta raunioille, valoa vapaasti, rakkautta rajattomasti! Itsessäni itsenäni, sisälläni sielunani, hengityksessä henkenäni. Auki, avoinna, anteliaana. Uutta uteliaana. ~Ninni-Riikka ~

Elämäntarkoitus ja sydämen parantaminen

Kuva
Olin otsikon mukaisella kurssilla tänä viikonloppuna, kumpanakin päivänä. Nyt on kuulkaa ensimmäistä kertaa tilanne että en osaa kuvailla mitä tehtiin ja mitä tapahtui! Ainakaan kovin tarkasti. Taisin olla suht meditatiivisessa tilassa koko kurssin ajan Okei, oli meditaatioita erilaisia ja yksi kosminen palvelus ja tehtiin yksi hoitoharjoitus. Mutta mitä minä koin... Kun mulla ei ole oikeastaan siihen sanoja. Koin suurta rauhaa, rakkautta, itsessäni olemista, sisäistä varmuutta, avautumista, oivalluksia. Ehkä minä kirjoitan nyt tähän sitten jotain ajatuksistani jotka ovat pidemmän prosessin seurauksena kiteytyneet tänä viikonloppuna. Työ. Rakastan työtäni, numeroiden pyörittelyä, kirjanpitoa, palkkojen räknäämistä. Mutta. Minulla on aina ollut epävirallinen työ. Se on ollut energioiden kanavoimista, energiaparannusta. Se on ollut niin epävirallinen työ etten ole koskaan ajatellut sitä varsinaisesti työksi... Tällä viikolla ensimmäistä kertaa oli tilanne, että kun ystävä tuli py

Kuva yleisön pyynnöstä =D

Kuva
   

Tilaa

Olen merkillisessä tilanteessa. Olen tämän vuoden puolella tavannut ihmisen josta tuli hetkessä ystäväni; siinä samassa hetkessä kun kävelin ovesta sisään ja näimme toisemme. Meillä on ollut koko ajan läheiset, avoimet välit ja olemme keskustelleet suurin piirtein kaikesta maan ja taivaan välillä. Tällä viikolla hän yhtäkkiä on vetäytynyt kuoreensa. Olen kysynyt olenko sanonut tai tehnyt jotain ja onko hän suuttunut. Ei, ei ja ei. Kuulemma vain näyttää siltä että olisi suuttunut. Jahas. Sepäs mielenkiintoista. Minä itsekkäästi toivoin että hän antaisi minulle jonkun selityksen. En saanut sitä. Kyllä, olen itsekkäästi todella surullinen. Sisälläni on todella suuri tyhjyyden tunne. Mutta. Mitä enemmän tässä istun, valossa, sitä enemmän ymmärrän että hän tarvitsee juuri nyt tilaa. Minä olen liian lähellä. Ihmisten tunteet ovat merkillinen viidakko välillä... Siitäkin huolimatta, että minä vajavaisena ihmisenä koen sitä tyhjyyttä, minä olen valmis antamaan hänelle sen tilan mitä hä

Tuoksuu joululle

Kuva
Tänään oli se aamu tänä syksynä kun herättyäni "tuoksui" joululle. Varsinaisesti se ei ole tuoksu, vaan enemmänkin kokonaisvaltaista aistimista. Joka syksy se tulee jostain. Herään aamulla ja siinä se on: aavistus joulusta ja sen taiasta. Toki se vielä on tosiaankin vain pieni aavistus. =) Mutta siellä se on.    

Meediotilaisuudessa

Kuva
Mähän siis olen yleensä meediotilaisuudessa töissä, mutta toki osallistun kuuntelijanakin. Oli oikein mielenkiintoista. Mun kohdalla mielenkiintoista on se että äidinäiti jota en ole koskaan tavannut, on nyt 2 kertaa tullut tuomaan viestiä. Edellisellä kerralla oli viittauksia siihen että hän oli jollain tapaa selväastinen ja tällä kertaa sanottiin että minä olisin luonteeltani vähän kuin hän. Kumpaakaan en voi vahvistaa koska en tosiaankaan ole häntä tuntenut. Mun pitää kysyä äidiltä. Mutta se kuva jonka olen äidinäidistä saanut ei kyllä ollenkaan vastaa tuota... Isänäiti on käynyt kerran ja hän oli kyllä ihan tuttu jo energiallisestikin. Tällä kertaa kävi myös setä. Se mitä tällä kerta viestittiin, että lisää iloa. Mä nauroin että ai vielä lisää Mutta siinä viitattiin tilanteeseen johon olen kyllästynyt ja että siihenkin sitä iloa voisi tuoda. Samalla kerrottiin, että kuuluu vielä jonkun aikaa ennen kuin tilanne ikään kuin muljahtaa uusille urille, mutta hienoa

Yksisarviset

Tilasin itselleni Diana Cooperin kirjan Ihmeelliset yksisarviset. Se on jonkin aikaa jo ollut pyödällä, mutta vasta eilen avasin sen varsinaisesti ruvetakseni lukemaan sitä. Samassa esikoinen, Herra 7 Wee, ilmestyi kainalooni ja sanoi "Äiti, lue ääneen." Ikinä koskaan milloinkaan pojat eivät ole pyytäneet minua lukemaan ääneen jotain minun omaa kirjaa. Lastenkirjoja on kyllä luettu ääneen vaikka kuinka paljon. Pian myös kuopus, Herra 4,5 Wee, hiipi kainaloon kuuntelemaan. Pojat kuuntelivat hiirenhiljaa kun luin kirjaa yksisarvisista. Ei yhtään ainoata kysymystä, ei yhtään ainoata kommentia. Vain keskittynyttä kuuntelemista, hiljaisuutta. Normaalisti saan vähän väliä keskeyttää lukemisen ja vastata lukemattomiin kysymyksiin.  

Otteita matkan varrelta

Olen jo kauan puhunut avoimesti mm. töissä maailmankatsomuksestani. Ei liene salaisuus, että elämääni kuuluu enkelit, energiaparannus jne. Asiat ovat johtaneet yhdestä toiseen... Monien mutkien kautta olen päätynyt tekemään muutamia energiaparannuksia työkavereille ja myös puhumaan ihmisille näistä maailmankatsomukseen liittyvistä asioista tavalla joka muistuttaa opettamista. Eräänä päivänä toissa viikolla kuljeskelin työpaikan yläkerrassa. Seisoin erään oven takana ja mieleni teki mennä sisään ja kysyä huoneessa olevalta työkaverilta onko kaikki kunnossa. Sitten pudistin päätäni ja totesin ettei siihen nyt kyllä mitään syytä ole. Palasin huoneeseeni alakertaan. Tunne oli edelleen voimakas joten kysäisin ko. henkilöltä sähköisellä viestimellä onko hän ok. Vastaus tuli heti: "En ole. Juuri sanoin että minun on tosi huono olla. Ihan kuin joku veisi kaiken energian". Jahas... Kirjoitin hänelle että tekee suojauksen, heti. Kuulostelin alakerrassa miten menee. Lopulta kiip

Lempinimipohdintaan...

Olin viikon lomalla laittamassa esikoistani koulutielle. Sillä aikaa toimistoon oli oveni viereen nimeni yläpuolelle ilmestynyt uusi titteli: Syrjälän Shamaani. Mä pysähdyin, tuijotin  sitä muutaman sekunnin, ja puhkesin raikuvaan nauruun. Se titteli on edelleen siellä paikallaan. Olin hyvin otettu tästä. Tiesin kuka oli ollut asialla ja olin vielä enemmän otettu. Sain ikuisen, kauniin, rakkaan muiston ihmisestä joka on ehkä maailmankaikkeuden valloittavin. Minulla ei koskaan ole oikeastaan ollut lempinimeä. Varmaan siksi että etunimeni on liikaa lempinimen kaltainen. Noh, silloin tällöin toisinaan joku on sanonut Ninnuskaksi. Olen aina kärsinyt siitä jollain tavalla. En mitenkään traumaattisesti mutta kuitenkin. Alitajunnassa on ollut tunne, että minua ei kukaan rakasta tarpeeksi antaakseen lempinimen, hellittelynimen. Mielenkiintoisen vivahteen tähän uuteen titteliin, tuo se että olin lomalla sanonut miehelleni että taidan yhä enemmän kallistua shamanismiin. Ja aamulla kun aj

Kaikkeen sitä joutuukin osallistumaan =P

Luovien ihmisten yhteisleikki: Lupaan lähettää jotain itsetehtyä viidelle ekalle, jotka jättävät kommentin tähän postaukseen. Heidän tulee vuorostaan julkaista tämä omassa blogissaan ja lähettää jotain itsetehtyä viidelle ekalle jotka siihen kommentoivat. Sääntönä on että tavaran yms. pitää olla itse tehty ja toimitettu osanottajille vuoden 2010 aikana.

Vaihteeksi minä

Kuva
 

Pyyteettömän rakkauden toimintapäivä

Osallistuin jälleen tänäkin vuonna Pyyteettömän rakkauden toimintapäivään Hankasalmen Revontulessa. Olin lupautunut myymään lippuja ruokapalkkaa vastaan. Oikein hyvä sopimus mielestäni =) Yksi ystäväni oli toisena lipunmyyjänä. Lähdimme perjantaina heti töiden jälkeen ajamaan kohti Revontulta kolmen naisen porukalla. Yksi meistä oli jo päivällä mennyt lunastamaan mökin kun hän tuli eri suunnalta Suomea. Perillä majoittauduimme mökkiin ja lähdimme illaksi rannalle ja grillikotaan. Rannalla juteltiin, Jaana piti pienen hiljentymishetken ja Kari kertoi muutaman jutun huumorilla höystettynä.  Sitten tuli Juha, joka veti pienen meditaation. Sen jälkeen Kari ja Katja menivät hakemaan speltlettutaikinaa, muurikkapannua ja kirvestä, ja me muut juttelimme rannalla ja Jaana rummutti. Minä istuin nurmikolla ja jonkun ajan päästä ihmettelin mikä mun jalassa tuntuu ilkeältä. Jaa, no ei ihme että tuntui ilkeältä, sillä koko vasen pohje oli täynnä keltiäisiä, suomeksi kusiaisia! Hohhhoijaa! M

SittKun

Tajusin tänään että elän tällä hetkellä "SittKun"-elämää. Koska suurin osa elämästäni on laatikoissa pakattuna varastohuoneeseen, monet asiat ovat "teen ne sitt kun päästää omaan". Ei ole kivaa, ei tunnu hyvälle. Ruuanlaittokin on oma taiteenlajinsa täällä kun välineet on mikä missäkin ... Ja mä olen huono sopeutumaan. Mä yritän mutta joka päivä tulee jotain. Vieraan nurkissa eläminen ei oo helppoa. Tuntuu että anoppi napauttelee koko ajan jostain ja nälvii. Ehkä mä vaan kuvittelen, ehkä mä vaan otan sen sanomiset niin ja mä yritän pistää ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jatkuva kommentointi siitä että miten paljon meillä on tavaraa ja miten paljon me ostetaan ruokaa kaupasta (hyvänen aika! meitä on 4 ja me syödään 2 kertaa päivässä lämmin ruoka...), ja siitä miten myöhään me nukutaan (lomalla ollaan yhtenä ainoana aamuna nukuttu peräti kymmeneen...)... kaikki nämä kommentit alkavat käymään hermoille. Tänään askartelin kortteja ja anoppi k

Punkaharjun reissua

Kuva