keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vuoden vaihteen lähestyessä


 


Jouluaatto tuli, oli ja meni. Jouluhan ei silti vielä ole ohi! =)


Lahjoja.


Aaron: ritarivarusteet, legopeli Pyramid, 2 kirjaa, Yatzy, Labyrinth Duo, 100 €


Miika: ritarivarusteet, legopeli Minotaurus, kirja, Hämispuku, kitara, 100 €


Pojat yhdessä: lego Kingdom ritarilinna, Wii-peli (lego Batman) ja Martin tarinatalli -dvd


Mies: villasukat, rukkaset, arpoja, videokamera, Jamppa Kääriäisen cover-levy, 100 €


Minä: villasukat. huivi, kuppipari Pentikin Edeniä, leikkuulauta, Wii Yoga, 100 €


Aattelinpa ostaa omalla satasellani tuota Eden astiastoa kun sitä olen ruvennut keräämään.


 


Miesväki on joululomalla; toisin kuin minä. Mutta kylläpä niilläkin touhua riittää kun tekevät muuttoa rivariin. Jospa perjantaina saisimme sängyt sun muut kannettua / kärrättyä sinne, niin voitaisiin viettää uusi vuosi uusissa merkeissä...


Nojoo, mulla oli joku ajatuskin mutta unohdin sen kun rupesin kirjoittamaan noita lahjoja  Palaan asiaan kun muistan mikä se ajatus oli!


 

torstai 23. joulukuuta 2010

Pelaajat pistivät pipariksi


Ensin oltiin näin:



 


Sitten tuli näin:






 

Merry Christmas


 


Juhla vanhain perinteiden

saapuu talven hämärään

hyvän tahdon odotuksen

nostaa mieleen lämpimään



sadunlailla taaskin kuvat

mieliin nousee vanhan maan

aasit, lampaat,härkäin tuvat herää eloon uudestaan



vaikka onkin kaukainen

satain vuotten takainen

silti aina läheinen

tule joulu kultainen



joulun valon sydämiimme

tuonkoon lailla tähden sen

tarun, josta muistelmiimme saamme joulun ikuisen



vaikka onkin kaukainen

satain vuotten takainen

silti aina läheinen

tule joulu kultainen



jälleen tähden opastuksin

tietäjät saa seimen luo

miehet vanhat kumarruksin

lahjat lapsoselle tuo



joka joulu muistot palaa

samaan vanhaan tarinaan

uudet polvet hengen valaa perinteeseen jatkuvaan



vaikka onkin kaukainen

satain vuotten takainen

silti aina läheinen

tule joulu kultainen



silti aina läheinen

tule joulu kultainen


 


 

lauantai 18. joulukuuta 2010

Kinkku


Esikoinen nappasi pari kuvaa luomukinkusta ennen uuniin menoa. (ei huolta, muovikääre kyllä poistettiin ennen kuin pistettiin uuniin ;D)


 



 



 

torstai 16. joulukuuta 2010

Kotipäivä sairastelevan kanssa


Ehdin olla 3 tuntia töissä, kun päiväkodista soittivat että kuopus on oksentanut aamupalan jälkeen ja on kalpea eikä jaksa leikkiä. No, ei auttanut muu kuin hypätä autoon ja hakea lapsi pois. Sain siis kotipäivän kaiken kiiren keskellä   Lapsi oli syönyt jouluateriaa lounaalla ja ainakin toistaiseksi se on pysynyt sisällä. Joten ei tässä kauheasti tarvitse sisarhento valkoista leikkiä


Jokin aika sitten päivitin blogille jouluisemman pohjan ja äsken vasta itse huomasin että ainakin minulla selaisemassa valokuvat eivät sitten osuuneet kunnolla pohjaan. Taistelin siis uuden jouluisen pohjan tilalle Tässä pohjassa ainakin minulla suurin piirtein kaikki asettuu kohdalleen.


Uudessa työssä on ollut mielenkiintoista ja kiireistä. Olinhan sen verran viisas että toki vaihdoin työpaikkaa juuri kun tilinpäätöskausi lähestyy... Olen kuitenkin nauttinut eräänlaisesta hillitystä kiireen rytmistä. Koko ajan on jotain tekemistä, mutta silti ei ole sellainen tunne että homma ei olisi hallussa. Aiemmassa työpaikassa tuntui välillä, että vaikka kuinka teki töitä niin kaikki oli aina levällään...


Omakotitaloprojektissa olemme jumiutuneet lämmitysmuodonvalintaan. Meillä on kaksi vaihtoehtoa: maalämpö tai pelletti. Emme ole edes varmoja onko tontilla maaperä sellaista että siihen kannattaisi maalämpöä lähteä laittamaan. Liikaa hiekkaa luultavasti, siis syvyys suunnassa. Tästähän seuraa sitten se että ainoaksi vaihtoehdoksi jää pelletti... Tutkaillaan nyt vielä. Vaikka mulla meinaakin mennä hermo tämän projektin kanssa kun ei päästykään aloittamaan rakentamista nyt syksyllä ennen pakkasia ja lunta, niin myönnän että sillä oli hyvä tarkoitus: lämmitysvaihtoehto olisi tullut hutaisemalla. Nyt on aikaa tutkia ja valita. Tosin liian kauan ei voida sitäkään tutkia ettei kohta huomata että on huhti-toukokuu eikä vieläkään ole mitään päätöstä


Mutta hermojen kiristely anoppilassa lakkaa joulun jälkeen. Saimme vuokrakaksion rivitalosta anoppilaa vastapäätä. Ei sentään kuitenkaan ikkunat ole vastakkain koska talot ovat erisuuntaiset 62,5 neliötä omaa tilaa ja rauhaa! Saadan oma elämä takaisin, tai siis minä saan. Sovitaan oikein hyvin tuohon koska kaikkeahan meidän ei toki tarvitse anoppilasta raahata mukana. Sen verran että joustavasti arki sujuu. Näin ollen esim. kirjahylly ja kirjat voivat jäädä varastoon...


Joulu lähestyy. Välillä minulla oli joulumielikin kadoksissa. Tajusin että kalevalaisen jäsenkorjauksen kurssiviikonlopun takia minulta jäi väliin Joulumarkkinat sekä Kauneimmat Joululaulut. Anoppilaan joulun rakentaminen on vaikeaa. Oikeaa kuusta ei voida ottaa eikä joulukukkia anopin astman takia. Onneksi meillä on ihan hyvä muovikuusi varastossa. Pikkuhiljaa joulukortteja tehdessä se joulumieli on kuitenkin tullut takaisin jossain määrin. Myönnän etten ehkä ihan täydellä sydämellä tästä joulusta nauti mutta kuitenkin. Säästä ei ainakaan voi tänä vuonna valittaa! Tällä hetkellä ainakin vallitsee mitä jouluisin sää. Puut ovat upean valkoisen kuorrotuksen peitossa.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

100 kirjaa


 




  1.  Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen



  2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta



  3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas



  4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä



  5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3



  6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa



  7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus



  8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja



  9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille



  10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli



  11. Antoine de Saint-Exupery - Pikku prinssi



  12. J.K. Rowling - Harry Potter-sarja



  13. Gabriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys



  14. George Orwell - Vuonna 1984



  15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija



  16. Elias Lönnrot - Kalevala



  17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo



  18. Sofi Oksanen - Puhdistus



  19. Astrid Lindgren - Peppi pitkätossu



  20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan



  21. Richard Bach - Lokki Joonatan



  22. Umberto Eco - Ruusun nimi



  23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti



  24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut 1-3



  25. Dan Brown - Da Vinci-koodi



  26. Enid Blyton - Viisikko-sarja



  27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase



  28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri



  29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja



  30. John Irwing - Garpin maailma



  31. Louisa May Alcott - Pikku naisia



  32. Victor Hugo - Kurjat



  33. C.S. Lewis - Narnian tarinat



  34. A.A.Milne - Nalle Puh



  35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon



  36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia



  37. Emily Bronte - Humiseva harju



  38. William Golding - Kärpästen herra



  39. Juhani Aho - Rautatie



  40. Leo Tolstoi - Anna Karenina



  41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli



  42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001



  43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa



  44. Charlotte Bronte - Kotiopettajattaren romaani



  45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5



  46. Isaac Asimov  Säätiö



  47. Aapeli - Pikku Pietarin piha



  48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha



  49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa



  50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää



  51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut



  52. Albert Camus - Sivullinen



  53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu



  54. Hergé - Tintti-sarja



  55. Miquel Cervantes - Don Quijote



  56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira



  57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut



  58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi



  59. Herman Hesse - Lasihelmipeli



  60. Günther Grass - Peltirumpu



  61. Jostein Gaarder - Sofian maailma



  62. Leon Uris - Exodus



  63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö



  64. Ilmari Kianto - Punainen viiva



  65. Franz Kafka - Oikeusjuttu



  66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä



  67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa



  68. John Steinbeck - Eedenistä itään



  69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie



  70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin



  71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä



  72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa



  73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa



  74. Giovanni Boccaccio - Decamerone



  75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva



  76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys



  77. Homeros - Odysseia



  78. Peter Hoeg - Lumen taju



  79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira



  80. William Shakespeare - Hamlet



  81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja



  82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia



  83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia



  84. Thomas Harris - Uhrilampaat



  85. Raymond Chandler - Syvä uni



  86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani



  87. Deborah Spungen - Nancy



  88. Stephen King - Hohto



  89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla



  90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat



  91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi



  92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo



  93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä



  94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu



  95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja



  96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran



  97. Veijo Meri - Manillaköysi



  98. Maria Jotuni - Huojuva talo



  99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän



  100. Jan Guillou – Pahuus



Tässä listassa on siis sata kirjaa, joista lihavoidaan ne, jotka on lukenut. Ne, jotka on aloittanut mutta jättänyt kesken, kursivoidaan. Listoja on varmasti montaa erilaista liikkeellä niin blogeissa kuin feissarissakin. Tässä yksi niistä.


 

torstai 25. marraskuuta 2010

Viimeisiä viedään...





Enää reilu tunti. Sen jälkeen suljen tämä työpaikan oven viimeisen kerran, ainakin työntekijänä.


Sain äsken läksiäislahjan: kossupullon ja geisha-konvehteja ison kasan! Sisäpiirin vitsiä. Se hyvä puoli asiassa oli, että homma meni nauruksi - sillä hetkellä. Kun sitten äsken lueskelin tarkemmin mitä oli kirjoitettu laatikoiden kylkeen ja korttiin... No tuli kyllä haikeus ja se itkukin.


Huomenna ei enää ehdi itkeä. Uusi työ ja uudet haasteet, uudet ihmiset ja uudet naurut, ja ehkä itkutkin.


 

maanantai 15. marraskuuta 2010

Sanojen estetiikkaa





Joulu lähestyy. Ja hassuja minäkin pohdin kuten sanojen kauneutta. Suomen kieli on toki kaunista mutta.


Englannin sanat "joy" ja "merry" ovat mielestäni esteettisesti kauniita sanoja. Merry Christmas -toivotus on paljon kauniimpi kuin hyvää joulua. Iloista joulua vielä menettelee, mutta ei ole sekään kovin kaunis mun mielestä. Mun suosikki suomenkielessä on se kun joulurauhajulistuksen lopussa sanotaan: "Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa" Nimenomaan tuo riemullista joulujuhlaa. Siinä on mielestäni jotain esteettisen kaunista.


Noh, tämä liittyi nyt vain muutamaan suht jouluiseen sanaan. Mutta jollain tavalla itsestäni tuntuu kovin ratkiriemukkailta nämä mun mietiskelyt

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Ennen syntymää...





Rakas 4,5 Weeni kertoi meille tänään:


Hän on ollut "kävelyluolassa" ennen kuin on tullut äidin mahaan. Luolasta on päässyt siltaa myöten äidin mahaan. Hänellä on ollut avain joka on käynyt vipuun jolla sitten on saanut sen sillan. Joku nainen on sanonut että sitä avainta ei saa kertoa kenellekään. Myöhemmin tuli ilmi että pojalla on ollut toinenkin avain; siihen että pääsee pois äidin mahasta. Se jäi vähän epäselväksi auttoiko tuo avain syntymään vaiko jotain muuta. Vahvemmin kuitenkin kuulosti siltä että auttoi syntymään.


Aika mielenkiintoista. Henkisessä kirjallisuudessa törmää toisinaan käsitteeseen syntymänluola tms. Joka tapauksessa luola jonka läpi tullaan ennen kuin inkarnoidutaan, synnytään.


 

perjantai 12. marraskuuta 2010

Uusia tuulia





Irtisanouduin eilen nykyisestä työstäni. Aloitan uudessa työssä 26.11. Ihan en vielä ole täydellisesti tätä asiaa sisäistänyt. Mutta jostain syystä hengitän helpommin.


Tähän sitten tultiin. En halua tässä lähteä ruotimaan kaikkia yksityiskohtia miksi tällaiseen ratkaisuun päädyin. Noin summauksena voin vain todeta, että toisinaan on mietittävänä mihin ihmisolentona kykenee. Toisaalta voi olla paikallaan miettiä milloin on aika siirtyä eteenpäin, henkisenä olentona. Jossain vaiheessa voi olla paikallaan myöntää että elää itsensä äärirajoilla ja on syytä miettiä onko se tarpeellista.


Reaktiot ovat olleet mielenkiintoisia. Osa reaktioista on ollut ihan odotettuja, osa ei niin odotettuja. Itseasiassa olen itse vähän yllättynyt   Silloin kun aloitin, ajattelin että tätä sitten teen monta monta vuotta, koska olin kyllästynyt määräaikaisiin työsuhteisiin. Noh, olenhan mä nyt kuitenkin ollut täällä sen vajaa 3 vuotta.


 

lauantai 6. marraskuuta 2010

Pään sisäisiä ongelmia





Olen rakentanut pääni sisälle kaksi omasta mielestäni isoa ongelmaa jotka ahdistavat minua ajoittain suunnattomasti.


#1 Minulla ei tällä hetkellä ole omaa kotia. Asun anopin kotona. En voi kutsua ystäväniä käymään. Yritän olla mahdollisimman vähän häiriöksi anopille, ja koska jo pelkästään se että asumme hänen kotonaan aiheuttaa hänelle häiriötä, en millään voi pyytää ketään kylään koska se aiheuttaa lisähäiriötä. Minä niiiiiin odotan omaa kotia johon voi kutsua ystäviä... jos kukaan enää silloin suostuu tulemaan.


Mä haavailen että mun kotona olisi suurin piirtein avoimet ovet ystäville ja he voisivat tulla ja olla kuin kotonaan. Että heillä ei olisi tunnetta että he ovat kylässä, vieraisilla. Mä haaveilen sellaisesta rennosta tunnelmasta ja ihmisistä ympärillä. Joo, mä tarvitsen aika ajoin yksinäisyyttä mutta osaan kyllä ottaa sen yksinäisen oman ajan silloin kun sitä tarvitsen.


#2 Joulu. Rakastan joulua ja haluan laittaa jouluksi kaikkea kivaa kotiin. Ainiin, paitsi että taas törmätään siihen ettei mulla tällä hetkellä ole kotia! Jääkö minulta nyt yksi joulu jotenkin väliin? En tiedä. Ahdistavaa...


 

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Tilannekatsaus





Hiljaista on elo ollut ... blogissa... Sehän tarkoittaa lähinnä sitä että elo on ollut muuten tosi vauhdikasta


Työelämässä on ollut kiireitä ja muutoksia, ja se on ollut kovin stressaavaa. Mutta kylläpä tästä selvitään.


Toissa viikonloppuna ajelin ystävän kanssa Tampereen seudulle tapaamaan yhteistä ystävää. Se olikin ihan huippu reissu! Pientä shoppailua, hyvää ruokaa, ihanaa rakasta seuraa!   Edes pieni nenän tukkoisuus, lukkiutunut korva ja uhkaava silmätulehdus eivät pysäyttäneet minua.   Sellainen elämää kohottavat tapahtuma oli kyllä tämä.


Viime viikonloppuna ajelin sitten Kauhajoelle. Ajattelin vähän opiskella ja mahdollisesti vaihtaa alaa. Lähdin kalevalaisen jäsenkorjauksen kurssille. Tokihan tämä on vasta peruskurssi ja viime viikonloppu oli vasta sen ensimmäinen osio. Mutta kaikki se mitä puhuttiin, tehtiin, oltiin... Mä tunsin olevani niiiiiin oikeassa paikassa, että perjantaina iltana oli kyyneleet lähellä


Tänään onkin sitten kampaaja ja Paraseuran huasteluilta. Että muistakaahan tulla huastelemaan klo 18 alkaen! 


Tulevan viikonloppuna vaihdan totaalisen vapaalle muutamien erittäin mukavien ihmisten kanssa. Joskus pitää vähän nollata

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Parantava ääni





Osallistuin "Parantava ääni" -kurssille. Osallistuminen oli minun osalta vähän semmoinen "pakko" koska olin vastuussa järjestelyistä. Kurssia tuli toki vetämään ihan toinen ihminen. Mutta muuten olin järjestävän tahon edustaja. Etukäteen mietiskelin, että mitenkähän mä tämmöiselle kurssille kun minulla on niin suuri kynnys käyttää ääntäni. Tuntui kohmeiselle osallistua moiselle kurssille.


Juu, puhunhan minä ja toisinaan lauleskelenkin. Että silleen mä kyllä käytän ääntäni. Mutta en muuten. Kun tiesin suurinpiirtein mistä äänellä parantamisessa on kyse. Eihän siinä toki tarvitse osata laulaa. Minusta ei vain lähde ääntä. Minua on joskus hoidossa pyydetty käyttämään ääntä, siis kun olen itse ollut hoidettavana. Minä tiesin silloinkin miten se tehdään, tiesin mikä ääni on tulossa, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. En vain pystynyt, kyennyt. Ääni ei vain tullut ulos. Jumiuduin ihan täysin. Joogatunnit alkavat aina om-mantralla ja niin kauan kun teen sen suurinpiirtein yhtäaikaa muiden kanssa niin se onnistuu ja rakastan sitä. Mutta apua jos menen epätahtiin muiden kanssa, omaa tahtiani. Paniikki iskee.


Noh, näiden mietteiden kanssa päätin ennen kurssia että nyt vain annan luvan itselleni ja äänelleni osallistua täysipainoisesti kurssiin. Tiesin että minut oli laitettu tarkoituksella tälle kurssille.


Aluksi tehtiin äänen lämmittelyä. Sitten käytiin vokaalien avulla chakrat läpi. Lauloimme vedelle, lauloimme mantraa, hoidimme äänellä toisiamme. Ja minä tuotin ääntä muista piittaamatta! Sain äänen ulos!! Ja välillä ihmettelin tuleeko tuo ääni todella minusta! Päivä oli todella onnistunut ja voin olla tyytyväinen itseeni. <3 Löysin ääneni.


 

perjantai 15. lokakuuta 2010

Life is a game, so play it cool





Noin luki joskus vuonna kivikirves opinahjon seinällä. Olin lukioikäinen. Katselin sitä seinämaalausta usein. Ja mietin että näinhän se on. Ajattelin jo silloin, alle 20-vuotiaana, että elämä on peli, näytelmä. Vuosien varrella tuo ajatusrakennelma on vahvistunut.


Mitä se sitten tarkoittaa että elämä on peliä, näytelmää? Voiko tehdä ihan mitä vaan? No joo, voi.   Tämä ei taas tarkoita sitä että kaikki pitäis kuitenkaan hyväksyä. Mutta minun maailmankatsomuksessa elämä on sielujen keksimä peli. Että mitäpä jos sinä tekisit minulle näin, ja sitten minä tekisin näin, katsotaan mitä tapahtuu, opitaanko mitään, millaisia tunteita saamme tuosta tapahtumasta, millaisia tunteita muut saavat, miten reagoimme tilanteeseen...


Minulla on tunne, tunteita. Olen kiitollinen jokaisesta niistä. Jotain on tullut koettua, ehkä opittua. "Ahaa, minusta tuntuu tältä kun tuo sanoi noin, tai teki noin". En minä aina ja koko ajan ole noin tiedostava. Mutta siihen pyritään. Minusta on ihanaa löytää jostain tilanteesta se pointti, ja sitten se toinenkin pontti, ja kolmas. Useimmissa tilanteissa on monta kerrosta.


Minulla on hyviä pelikavereita. Kiitos.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Mikähän tämänkin suonen on aukaissut...


 


Laikukkaana pimenee taivas.

Tuuli huokaa vielä keltaisen lehtevissä puissa.

Kaukana kaikuu vahdin haukahtelu.

Ohitse kulkee häviävän hetken

pakkasen tuoksu mukanaan ripaus lumen aromia.

Seison keskellä maailmankaikkeutta

hiljaisuus sydämessä

saunan höyry vielä ihollani.

Tunnen kaiken tämän ja vielä enemmän.


~Ninni-Riikka ~






 

Ja suurin niistä on rakkaus





Onko koskaan mitään niin suurta pistetty niin pieneen tilaan? En tiedä. Ei varmaankaan.


Kuka sinun mieleesi tulee kun ajattelet rakkautta? Ajattelet ehkä heti puolisoasi, seurustelukumppaniasi, lapsiasi, vanhempiasi, sisaruksiasi, muuta sukua... ehkä tarkemmalla miettimisellä sanaan rakkaus liitetään ystävät . Miten rajallinen on sinun rakkautesi?


Minulle sana rakkaus on ensisijaisesti jumalan, ja korkeimman valon ja voiman synonyymi. Pyrin jumalalliseen rakkauteen joka on pyyteetöntä, hyväksyvää, kaiken kattavaa. En siihen ihmisolentona kuitenkaan aina pysty, ymmärrettävästi. Mutta sitäkin vajavaisuutta voi rakastaa.   Rakkaus toivoo aina toiselle hyvää, sitä että toinen on onnellinen, että toinen tuntee elävänsä täydesti ja saa toteuttaa elämänsä tehtävää, rakkaus toivoo että toinen on turvassa, että toinen kasvaa ja vahvistuu henkisenä olentona ihmiskehossa, rakkaus antaa vapautta ja tilaa, rakkaus ei omista, rakkaus ei salaile vaan puhuu avoimesti, rakkaus ei kuiskuttele selän takana vaan puhuu kasvotusten, rakkaus on aina rehellinen, rakkaudella on hyvin monet kasvot. Rakkaus ulottuu muihinkin kuin lähimpiin, aiemmin lueteltuihin ihmisiin.


Uskallathan katsoa toisia ihmisiä silmiin? Vai pelkäätkö että sieltä katsookin takaisin jumala, rakkaus?


Joskus vuosia sitten tuli naureskeltua amerikkailaisille sarjoille kun niissä kaikki ovat aina "darling" tai "dear" ja joka toiselle sanotaan "i love you". Ja nyt huomaan että itse puhuttelen monia ihmisiä sanomalla "muru", "murunen", "rakas", "rakkaani". Ja käytän näitä sanoja hyvin laajassa merkityksessä. Saatan ehkä säikyttää joitakin ihmisiä tuolla mutta se ei kyllä ole koskaan tarkoitukseni. Yritän olla sanojen kanssa varovainen, mutta joskus ne vain tulevat spontaanisti; sieltä jumalallisesta rakkaudesta jota olen.


Toivon sydämessäni, että meistä jokaisella olisi rohkeutta laajentaa sanaa rakkaus. Minulla ainakin on vielä sen kanssa tekemistä


 


 

perjantai 8. lokakuuta 2010

Lapsemme EI ole kiusaaja





Kylläpä onkin sitten mielenkiintoista tämä...


Menimme poikaa hakemaan tänään ja paikalla oli lastentarhanopettaja. Ja kas kummaa, suurinpiirtein mikään mitä lastenhoitaja sanoi aamulla ei pitänyt paikkaansa!! Miika ei mitenkään erityisesti kiusaa ketään, kukaan ei ole valittanut erityisesti Miikasta jne. Päiväkodissa on vain tänä syksynä muuten otettu tiukka linja kiusaamisen suhteen. Mikä on mun mielestä hyvä.


Minulla oli hyvä yhteisymmärrys lastentarhanopettajan kanssa. Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole!


Unipupusta vielä sen verran, että kyllä meille 90-luvun alussa päivähoitajakoulussa opetettiin että on lapsia joille unilelu on turvallisuustekijä. Ei meilläkään esikoisella ole koskaan ollut minkäänlaista unilelua. Sanoi itse jo aika pienenä ettei käytä sellaisia. Kuopus on taas aina raahannut Pupua joka paikkaan ja Pupu on sen näköinen (ja hajuinen). Mulla on itselleäni edelleen lapsuuden Nalle.


 


 

Lapsemme on kiusaaja?





Miika (4,5 wee) oli eilen päiväunille mennessä sylkäissyt kaveria ja näyttänyt kieltä. Väärin, niin ei saa tehdä; tästä olen samaa mieltä. Asiasta oli keskusteltu, Miika oli pyytänyt anteeksi. Edelleen kuulostaa hyvälle. MUTTA: sen jälkeen Miikalta oli rangaistukseksi otettu rakkaista rakkain unilelu pois ja pojan oli pitänyt nukkua ilman turvallista unilelua!



Jumalauta mä älähdin tässä kohtaa. Sanoin tosi napakasti että nyt minä en hyväksy tätä. Lapselta ei oteta turvalelua pois, se on julmaa! Täti ei ottanut ollenkaan asiaa kuultavaksi. Jouduin korottamaan ääntä. Täti sanoi että keinot loppuvat. Siis anteeksi mitä??? Tähän asti ei olla oltu tietoisia siitä että meidän poika on niin paha häirikkö että hänen kanssaan aikuisilta loppuvat keinot kesken! Tosin joo jatkuvasti olemme saaneet kommentteja siitä että pojan pitää aina päiväuniaikaan päästä kakalle, että hän ruokapöydässä pulisee ja toisinaan suutahtaa jostain asiasta jota on pyydetty tekemään ja hän ei ole halunnut tehdä sitä. Normaalia mun mielestä. Mutta että tilanne on niin paha että keinot loppuvat kesken, eka kertaa kuulimme tästä.



Miika itse kertoo että hän on aina viimeisenä menossa vessaan ennen päiväunia, ja pääsee aina viimeisenä päiväunille, ja saa aina viimeisenä ruokaa. Noh, pojan käsitys sanasta viimeinen on tunnetusti vajavainen, mutta selkeästi hän kokee että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.



Mutta että unilelu pois?? Minä sanoin vielä lähtiessä että säännöt on aikuisillekin samat ja tämän päiväinen teko oli pahinta henkistä väkivaltaa mitä lapselle voi tehdä. Täti totesi että tuskin pojalle siitä nyt traumaa tuli. No ei varmaan tullutkaan mutta silti se oli mun mielestä varsinkin tapahtuneeseen nähden julma rangaistus.



Tänä aamuna päiväkodilla se eilinen täti ilmoitti, että tilanne on niin paha että paikalle pitää kutsua kelto. (kiertävä erikoislastentarhanopettaja) MITÄH?!?!? Mä kysyin miksi meille ei ole kerrottu tätä aikaisemmin. No kuulemma vasta tässä muutaman päivän aikana vanhemmat ovat kertoneet että heidän lapsensa pelkäävät Miikaa ja että Miika joka päivä kiusaa ja että tilannetta on seurattu kesästä asti. Hetkinen hei?! Eletään lokakuuta?! Meille ei ole asiasta kerrottu. Päivät ovat useimmiten olleet normaaleja ja ok. Silloin tällöin on sanottu että Miika tönäisi tms, mutta että asia on sovittu. Ja nyt yhtäkkiä meidän poika on kiusaaja?



Hyvä, jos näin on niin siihen pitää puuttua. Totta kai.



Miika itse on kertonut useampaa otteeseen että häntä kiusataan, hänellä ei ole kavereita, ja hänellä on tylsää tarhassa. Minä olen varmasti ollut tosi tyhmä kun en ole älynnyt tähän puuttua ja kysellä aikuisilta tarkemmin. Kun toi on nyt mennyt vähän sen piikkiin, että Miikan mielestä kiusaaminen on sitä ettei saa leikkiä just sillä lelulla kun haluaisi tai hänellä ei ole kaveria jos just se tietty lapsi ei leiki hänen kanssaan. Mun olisi varmaan pitänyt kuitenkin tarttua tuohon.



Koska jos näin on että Miika kiusaa muita, niin sehän tarkoittaa että Miikalla ei ole itsellään hyvä olla tällä hetkellä. Kun meillä ei ole aiemmin ollut tällaista ongelmaa ja mä en suostu uskomaan että meidän iloinen, sosiaalinen kaikkien kaveri olisi luonteelta yhtäkkiä viime kesänä muuttunut niin paljon... Jos olisi kyse teinistä niin voisin vaikka uskoakin mutta Miika on alle 5 wee.



Täti ei halua enää keskustella mun kanssa kahden. Ei kuulemma uskalla. Mä korotin ääntäni. Jei. Ihan sama. Kutsukoon vaikka viisi ulkopuolista paikalle.



Ja mitähän muuten oli muutamia päiviä sitten. Muutamia päiviä sitten paikallisessa ilmaisjakelulehdessä oli kuvan kanssa juttu jossa minä puhuin Kuopion Parapsykologisesta seurasta...



Ja mä olen edelleen sitä mieltä että ongelmaan ratkaisu ei ole se että otetaan unipupu pois. Pitäisihän päiväkodin henkilökunnan tajuta tuollainen asia. Jos me ollaan just muutettu paikkakunnalle, isoveli ei ole enää tarhassa vaan aloitti koulun yms., niin ehkä lapsella VOI olla jonkinasteinen turvallisuusongelma. Ja sitä tuskin parantaa se että se turvaunilelu otetaan rangaistukseksi pois...


Ehkäpä päiväkodilla voisivat miettiä miten he ovat onnistuneet tukemaan lasta muutoksen keskellä. Eikä ensimmäisenä ilmoittaa, että olisi syytä keskustella ajan kanssa perheemme kasvatusperiaatteista...

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

"Julkkis" elämää





Paikallinen ilmaisjakelulehti halusi tehdä jutun Kuopion Parapsykologisesta seurasta ja toimittaja pyysi hallituksesta ihmistä haastateltavaksi. No minä tietysti julkisuushakuisena ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Olin suurenmoisen innoissani asiasta. Hyvä kun en mennyt riemusta kiljuen. =D


Juttu ilmestyi viikko sitten. Napakka, asiallinen, hyvä juttu. Ja mitä sitten tapahtui?


Kun minä nyt olen kauhean utelias seuraamaan tilastoja siitä millaisilla hakusanoilla päädytään mun blogiin tai vaikkapa seuran kotisivuille niin tokihan mä sitt seuraavana päivänä seurasin tilastoja entistä tarkemmin. Seuran kotisivuille ilmestyi kävijäpiikki. Blogiin ei, mutta hakusanoista näin että tännekin oli päädytty lehtijutun perusteella.


Sen lisäksi aivan tuntemattomat ihmiset soittelivat minulle ja kysyivät olenko ko. henkilö joka oli myös lehdessä, ja he halusivat keskustella omista kokemuksistaan ja kysellä seuran toiminnasta. Jo nämä asiat yksistään ilahduttivat minua. Toki tuttavat ja työkaverit kommentoivat myös asiaa.


Mutta mitäpä tapahtuikaan tänään kun oli huasteluilta. Meillä oli huippuilta! Paikalla oli 25 ihmistä. Tavallisesti meitä on noin 10. Paikalla oli monta ensikertalaista joista kaikki olivat ilmestyneet paikalle lehtijutun ansiosta.


Julkisuus voi olla siis hyvä asia. =) Sanoin itse että jos saamme edes yhden ihmisen tietoiseksi seurasta ja sen toiminnasta ja jos hän jopa ilmestyy paikalle tilaisuuksiimme niin minun tavoite on saavutettu. Paikalle tuli 13 uutta ihmistä. Tavoitteni täyttyi runsain mitoin!


 

tiistai 28. syyskuuta 2010

Ryöpsähdys


 


Sanoja sataa,


seulotaan.


Ajatuksia ajelehtii,


ajetaan.


Mielessä muhii,


möyhennetään.


Kypsyykö, kasvaako, kukoistaako.


Valoa varjoille,


rakkautta raunioille,


valoa vapaasti,


rakkautta rajattomasti!


Itsessäni itsenäni,


sisälläni sielunani,


hengityksessä henkenäni.


Auki, avoinna,


anteliaana.


Uutta uteliaana.





~Ninni-Riikka ~

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Elämäntarkoitus ja sydämen parantaminen





Olin otsikon mukaisella kurssilla tänä viikonloppuna, kumpanakin päivänä. Nyt on kuulkaa ensimmäistä kertaa tilanne että en osaa kuvailla mitä tehtiin ja mitä tapahtui! Ainakaan kovin tarkasti. Taisin olla suht meditatiivisessa tilassa koko kurssin ajan


Okei, oli meditaatioita erilaisia ja yksi kosminen palvelus ja tehtiin yksi hoitoharjoitus.


Mutta mitä minä koin... Kun mulla ei ole oikeastaan siihen sanoja. Koin suurta rauhaa, rakkautta, itsessäni olemista, sisäistä varmuutta, avautumista, oivalluksia.


Ehkä minä kirjoitan nyt tähän sitten jotain ajatuksistani jotka ovat pidemmän prosessin seurauksena kiteytyneet tänä viikonloppuna.


Työ. Rakastan työtäni, numeroiden pyörittelyä, kirjanpitoa, palkkojen räknäämistä. Mutta. Minulla on aina ollut epävirallinen työ. Se on ollut energioiden kanavoimista, energiaparannusta. Se on ollut niin epävirallinen työ etten ole koskaan ajatellut sitä varsinaisesti työksi... Tällä viikolla ensimmäistä kertaa oli tilanne, että kun ystävä tuli pyytämään energiaparannusta, minun asenne oli sellainen että se on mun työtä. Minulle on tullut tunne, että virallinen työni tällä hetkellä haittaa jonkin verran tuota toista työtä. Se ei tarkoita sitä että se olisi pysyvä tunne ja olotila, niin että jättäisin virallisen työni.


Jostain se tasapaino pitäisi kuitenkin löytää. Minä rakastan energiaparantamista, rakastan sitä että saan kertoa henkisistä asioista ihmisille (eli opettaa). Rakastan sitä kun näen oivalluksen valon syttyvän ihmisen silmiin. Rakastan sitä että voin auttaa toista löytämään itsensä ja polkunsa, voin auttaa toista luottamaan itseensä. Nämä asiat saavat valon syttymään minun silmiin ja sydämeni laulamaan.


Joo, olen edelleen epävarma siitä teenkö oikein jos heilutan kättäni oikealle, sanonko oikeat sanat jne. Mutta jos odotan siihen asti että olen valmis, saan odottaa ikuisuuden, koska ihminen ei ole ns. valmis koskaan!


Sain kuulla olevani seesteinen. Juu, minut tuntevat hierovat nyt silmiään Luitte oikein. Seesteinen. Ei, minusta ei ole kadonnut se ilkikurisuus, rönsyilevä iloisuus ja vielä rönsyilevämpi nauru. Toivottavasti ne eivät koskaan katoakaan.   Mutta olen ollut itsekin tietoinen siitä, että minussa asuu nykyään tietty seesteisyys, rauha. Toivon sen lisääntyvän. Minulle se rauha ja seesteisyys on omassa voimassa olemisen tulosta.


Noin pari vuotta sitten jollain Jaanan kurssilla, Jaana katsoi rakkaudella jokaista paikalla olijaa, ja sanoi että hän katsoo kuinka paljon rakkautta kukin on valmis ottamaan vastaan. Se oli yllättävän vaikeaa, vaikka olinkin itselleni kiitollinen siitäkin minkä pystyin ottamaan vastaan koska sekin yllätti minut iloisesti   Jaana katsoo aina kurssilla rakkaus silmissään, ja olin hyvin ilahtunut siitä että minusta itsestäni tuntui että pystyin katsomaan häntä silmiin eikä minulla ollut tunnetta että kääntäisin päätäni pois. Olen parissa vuodessa kasvanut ottamaan vastaan rakkautta. Siinäkin on toki vielä työtä.


Minusta tuntuu että elän tällä hetkellä suurta murrosvaiheetta. Ja suurella ilolla lupaan nauttia jokaikisestä hetkestä, jokaisesta kompastumisesta, jokaisesta noususta ja jokaisesta oivalluksesta! Ja tiedän mitä juuri lupasin


 

perjantai 17. syyskuuta 2010

Tilaa





Olen merkillisessä tilanteessa. Olen tämän vuoden puolella tavannut ihmisen josta tuli hetkessä ystäväni; siinä samassa hetkessä kun kävelin ovesta sisään ja näimme toisemme. Meillä on ollut koko ajan läheiset, avoimet välit ja olemme keskustelleet suurin piirtein kaikesta maan ja taivaan välillä. Tällä viikolla hän yhtäkkiä on vetäytynyt kuoreensa. Olen kysynyt olenko sanonut tai tehnyt jotain ja onko hän suuttunut. Ei, ei ja ei. Kuulemma vain näyttää siltä että olisi suuttunut. Jahas. Sepäs mielenkiintoista. Minä itsekkäästi toivoin että hän antaisi minulle jonkun selityksen. En saanut sitä.


Kyllä, olen itsekkäästi todella surullinen. Sisälläni on todella suuri tyhjyyden tunne.


Mutta. Mitä enemmän tässä istun, valossa, sitä enemmän ymmärrän että hän tarvitsee juuri nyt tilaa. Minä olen liian lähellä. Ihmisten tunteet ovat merkillinen viidakko välillä... Siitäkin huolimatta, että minä vajavaisena ihmisenä koen sitä tyhjyyttä, minä olen valmis antamaan hänelle sen tilan mitä hän tarvitsee. "Ja suurin niistä on rakkaus".


 *muoks* Kävin syömässä. Ja juuri kun olin lähdössä pois taukotilasta, yksi työkavereista luki ääneen lehdestä "Rakkaus on sitä että jaksaa odottaa". Minä hymyilin kierosti ja sanoin "Kiitos, juuri tuota minä tarvitsinkin tällä hetkellä".


 

maanantai 13. syyskuuta 2010

Tuoksuu joululle


Tänään oli se aamu tänä syksynä kun herättyäni "tuoksui" joululle. Varsinaisesti se ei ole tuoksu, vaan enemmänkin kokonaisvaltaista aistimista. Joka syksy se tulee jostain. Herään aamulla ja siinä se on: aavistus joulusta ja sen taiasta. Toki se vielä on tosiaankin vain pieni aavistus. =) Mutta siellä se on.


 


 

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Meediotilaisuudessa





Mähän siis olen yleensä meediotilaisuudessa töissä, mutta toki osallistun kuuntelijanakin.


Oli oikein mielenkiintoista.



Mun kohdalla mielenkiintoista on se että äidinäiti jota en ole koskaan tavannut, on nyt 2 kertaa tullut tuomaan viestiä. Edellisellä kerralla oli viittauksia siihen että hän oli jollain tapaa selväastinen ja tällä kertaa sanottiin että minä olisin luonteeltani vähän kuin hän. Kumpaakaan en voi vahvistaa koska en tosiaankaan ole häntä tuntenut. Mun pitää kysyä äidiltä. Mutta se kuva jonka olen äidinäidistä saanut ei kyllä ollenkaan vastaa tuota...



Isänäiti on käynyt kerran ja hän oli kyllä ihan tuttu jo energiallisestikin.



Tällä kertaa kävi myös setä.



Se mitä tällä kerta viestittiin, että lisää iloa. Mä nauroin että ai vielä lisää :D :D Mutta siinä viitattiin tilanteeseen johon olen kyllästynyt ja että siihenkin sitä iloa voisi tuoda. Samalla kerrottiin, että kuuluu vielä jonkun aikaa ennen kuin tilanne ikään kuin muljahtaa uusille urille, mutta hienoa että olen itse siinä aktiivisesti mukana. Sain myös vahvistusta sille että palaset ovat loksahtaneet kohdilleen kun olemme tänne muuttaneet, paikan energiat ovat vahvat. Ja keväällä rentukoiden kukkiessa asiat alkavat olla siinä pisteessä että se ilo täällä asumisesta purskahtaa ilmoille. Tuli myös viestiä siitä että nyt olen elämän tilanteessa jossa se luonnon voima tulee uudella tavalla, ja lähelle. Lisäksi kuulin että tontilla on luonnonhenkien voimapaikka (joka mun pitänee käydä tarkistamassa että missä kohti se on).





 

maanantai 6. syyskuuta 2010

Yksisarviset





Tilasin itselleni Diana Cooperin kirjan Ihmeelliset yksisarviset. Se on jonkin aikaa jo ollut pyödällä, mutta vasta eilen avasin sen varsinaisesti ruvetakseni lukemaan sitä. Samassa esikoinen, Herra 7 Wee, ilmestyi kainalooni ja sanoi "Äiti, lue ääneen." Ikinä koskaan milloinkaan pojat eivät ole pyytäneet minua lukemaan ääneen jotain minun omaa kirjaa. Lastenkirjoja on kyllä luettu ääneen vaikka kuinka paljon. Pian myös kuopus, Herra 4,5 Wee, hiipi kainaloon kuuntelemaan. Pojat kuuntelivat hiirenhiljaa kun luin kirjaa yksisarvisista. Ei yhtään ainoata kysymystä, ei yhtään ainoata kommentia. Vain keskittynyttä kuuntelemista, hiljaisuutta. Normaalisti saan vähän väliä keskeyttää lukemisen ja vastata lukemattomiin kysymyksiin.


 

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Otteita matkan varrelta





Olen jo kauan puhunut avoimesti mm. töissä maailmankatsomuksestani. Ei liene salaisuus, että elämääni kuuluu enkelit, energiaparannus jne. Asiat ovat johtaneet yhdestä toiseen...


Monien mutkien kautta olen päätynyt tekemään muutamia energiaparannuksia työkavereille ja myös puhumaan ihmisille näistä maailmankatsomukseen liittyvistä asioista tavalla joka muistuttaa opettamista.


Eräänä päivänä toissa viikolla kuljeskelin työpaikan yläkerrassa. Seisoin erään oven takana ja mieleni teki mennä sisään ja kysyä huoneessa olevalta työkaverilta onko kaikki kunnossa. Sitten pudistin päätäni ja totesin ettei siihen nyt kyllä mitään syytä ole. Palasin huoneeseeni alakertaan. Tunne oli edelleen voimakas joten kysäisin ko. henkilöltä sähköisellä viestimellä onko hän ok. Vastaus tuli heti: "En ole. Juuri sanoin että minun on tosi huono olla. Ihan kuin joku veisi kaiken energian". Jahas... Kirjoitin hänelle että tekee suojauksen, heti. Kuulostelin alakerrassa miten menee. Lopulta kiipesin takaisin rappusia yläkertaan, astuin ovesta sisään koputtamatta, ja puutuin pelin. Arkkienkeli Mikaelin joukot suojaksi, samoin Mikaelin viitta. Ja totesin äänettömästi niille kahdelle energiamuodolle jotka veivät työkaverini energiaa, että heillä ole mitään asiaa olla siellä ja heidän tulee poistua välittömästi.


Työkaverini itki täysin voipuneen ja kyseli mitä hänelle tapahtuu. Annoin hänelle aikaa rauhoittua ja kerroin hänelle, että kyseessä oli energiahyökkäys ja hän on varmaan kokenut sellaisen aikaisemminkin. Työkaverini on herkkä näkemään, kuulemaan, haistamaan. Hän on selväaistinen. Mutta hän ei ole tiennyt näistä asioista mitään ja on ajatellut olevansa tosi outo. Kukaan ei ollut kertomassa eikä auttamassa. Neuvoin hänelle lisää suojauskeinoja. Selitin että hänen ei todellakaan tarvitse luovuttaa energiaansa kenellekään. Myöhemmin samana päivänä energiahyökkäys toistui mutta hän selvisi siitä itse ohjeillani, ainakin suurimmaksi osaksi.


Kun sinä iltana pääsin kotiin, jäin pohtimaan sitä millaiseksi elämäni on mennyt. Se nyt vaan oli jo liikaa mielelleni että ryntäilen kesken työpaikan energiahyökkäyksen väliin. Mistä minä sitäpaitsi edes tiesin, että jotain olin menossa? Mitä ihmettä MINULLE tapahtuu? Olenkohan sekoamassa? Okei, vaikka mieleni tällaisia pyörittikin, niin sydämessäni tiesin, että noin oli tapahtunut enkä todellakaan ole sekoamassa, vaan minulle tuodaan uusia tehtäviä koska olen avautunut lisää ja minä saan koulutusta. Silti päätin, ettei minun tarvitse näitä asioita yrittää yksin käsitellä. Varasin ajan yhdelle tuntemalleni henkiselle opettajalle.


Maanantaina töiden jälkeen menin hänen luokseen. Keskustelimme asioista. Hän vakuutti minulle ne samat asiat jotka tiesin jo. Kun korostin työkaveristani, että hän on niin kauhean herkkä, opettaja totesi minulle "Kyllä sinä itse olet ihan yhtä herkkä, mutta sinulle se on luonnollinen asia. Olet luonnon lapsi." Jaa-a, niinkös se onkin. Tarkemmin ajatella se varmasti onkin juuri niin. Henkinen opettaja on näkijä ja parantaja, ja hän sanoi tekevänsä minulle hoidon. Suostuin, koska tunsin että se oli paikallaan. Sain energiahoidon jossa paikalla oli hyvin korkeita energioita. Yhtäkkiä hoidon aikana mun vasen käsi rupesi elämään omaa elämää, se nyki ja nytkyi kuin joku ulkopuolinen olisi säädellyt hermostojärjestelmääni. Opettaja kysyi mikä mun kädellä on. Sanoin etten tiedä. Hän pyysi minua kuuntelemaan vastausta. Kuuntelin ja totesin, että tässä taas palataan Atlantikseen ja luottamukseenn. Hän kysyi mitä siitä. Sanoin, että minulla on vahva tunne siitä että olen puhunut ihmisille Atlantiksella jotain jonka olen tuntenut olevan oikein, sitten on tapahtunut jotain joka on mennyt tavallaan vikaan kun ihmiset ovat luottaneet minuun ja nyt minulla on tunne että olen tehny väärin vaikka en ollutkaan. Hyvin sekavaa. Opettaja sanoi minulle, että olen ollut Atlantiksella ja välittänyt hyvin korkeaa rakkautta ja puhunut siitä. Mutta koska muutamat ihmiset Atlantiksellakaan eivät olleet valmiita ottamaan vastaan viestiä sen oikeassa muodossa ,se johti tiettyihin seuraumuksiin. Ymmärrän. Siksi siis minulla on tuo tunne. Samalla tajusin mistä tulee se tunne, että jään joskus kauhean tarkkaan miettimään millä sanoilla ilmaisisin itseni ettei minua ymmärrettäisi väärin! Koen myös kauheana vääryytenä sen jos sanojani vääristellään.


En ollut parannusprosessissa vain vastaanottava osapuoli vaan osallistuin itseni parantamiseen. Aika mielenkiintoinen prosessi.


Juttelimme vielä ja opettaja sanoi, että minulle tuodaan tiedoksi että ne energiat joiden kanssa teimme töitä tulivat noin 8. - 10. ulottuvuudesta. (me elämme nyt 3. ulottuvuudessa) Se veti hiljaiseksi. Sitä ennen opettaja oli kysynyt minulta miltä ne energiat tuntuivat ja totesin siihen että ihan tavallisilta ja tutuilta...


Toki puhuimme muustakin kuin mitä tähän kirjoitin, mutta osa niistä asioista on sen verran henkilökohtaista etten nyt kuitenkaan niitä halua lähteä jakamaan. Minulla on tehtävä valonkantajana, tiedän sen.


Tiettyä nöyryyttä tämä asia on tuonut; se että ihmiset luottavat siihen mitä sanon, varsinkin kun silloin tällöin toisinaan joudun kanavoimaan sitä mitä sanon, se että olen tekemisissä hyvin korkeiden energioiden kanssa, se että minä (siis minä?!) olen tähän tehtävään siunattu...


Olen saanut huomata että toimillani ja ajatuksillani on nykyään nopeampi vaste kuin ennen.


Eräänä päivänä suutahdin leikilläni yhteen työkaveriin. Vastailin hänen kysymyksiin hyvin lyhyesti ja loukkaantuneena, muka. Jossain vaiheessa minulle tuli tunne että olen oikeasti suuttunut hänelle vaikka tiesin että en todellakaan ollut! Loppujen lopuksi se tunne oli hyvin vahva ja halusinkin päästä siitä eroon, koska tiesin että tosiaankaan ole suuttunut hänelle. Olin teeskennellyt tunnetta jota ei ollut olemassakaan, mutta rupesinkin oikeasti tuntemaan sitä! Viimein purskahdin itse itkuun, menin ja pyysin nyörästi työkaveriltani anteeksi, ja kerroin totuuden, ja lupasin etten enää ikinä tee niin. Se oli todella karmea kokemus! Siis se tunne joka minulla oli, vaikka tiesin koko ajan ettei se ollut todellinen.


Kuinka suuri osa tunteistamme on todellisia? Miten ruokimme tunteitamme? Mitä tunteitamme haluamme ruokkia?


Eilen matkalla kauppaan totesin miehelleni: "Pitäisiköhän minun soittaa Herranhenkilölle kun olen nähnyt kahtena peräkkäisenä yönä unta että soitan hänelle...". Se oli sellainen retoorinen kysymys. Mutta: yllättäen kaupassa näinkin Herrahenkilön! Näin että hänellä on tapahtumat huomioon ottaen asiat hyvin, hän vaikutti hyväkuntoiselta, onnelliselta ja hän esitteli minulle naisystävänsä ja äitinsä. Minulle tuli asiasta hyvä ole. Sain jonkinlaisen rauhan.


Iltapäivällä olin lähdössä vierailulle ja mieheni huikkasi minulle kun lähdin "Tuo pullapussi tullessasi". En puhunut kyläpaikassa asiasta mitään. Mutta yhtäkkkiä emäntä sanoi "Tässä on pullaa, otat kotiisi." Mä tuijoitin sitä pullapussia ja naurahdin. Kerroin mitä mieheni oli sanonut ja niinpä tulin kotiin pullapussin, 2 leivän ja 4 munkin kera =D


 

tiistai 24. elokuuta 2010

Lempinimipohdintaan...





Olin viikon lomalla laittamassa esikoistani koulutielle. Sillä aikaa toimistoon oli oveni viereen nimeni yläpuolelle ilmestynyt uusi titteli: Syrjälän Shamaani. Mä pysähdyin, tuijotin  sitä muutaman sekunnin, ja puhkesin raikuvaan nauruun. Se titteli on edelleen siellä paikallaan.


Olin hyvin otettu tästä. Tiesin kuka oli ollut asialla ja olin vielä enemmän otettu. Sain ikuisen, kauniin, rakkaan muiston ihmisestä joka on ehkä maailmankaikkeuden valloittavin.


Minulla ei koskaan ole oikeastaan ollut lempinimeä. Varmaan siksi että etunimeni on liikaa lempinimen kaltainen. Noh, silloin tällöin toisinaan joku on sanonut Ninnuskaksi. Olen aina kärsinyt siitä jollain tavalla. En mitenkään traumaattisesti mutta kuitenkin. Alitajunnassa on ollut tunne, että minua ei kukaan rakasta tarpeeksi antaakseen lempinimen, hellittelynimen.


Mielenkiintoisen vivahteen tähän uuteen titteliin, tuo se että olin lomalla sanonut miehelleni että taidan yhä enemmän kallistua shamanismiin. Ja aamulla kun ajoin työpaikan pihaan huomasin että olin unohtanut rumpuni jälleen kotiin. Ehkäpä rumpu seuraa minua tästä lähtien suurin piirtein kaikkialle :D


 

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kaikkeen sitä joutuukin osallistumaan =P



Luovien ihmisten yhteisleikki:



Lupaan lähettää jotain itsetehtyä viidelle ekalle,

jotka jättävät kommentin tähän postaukseen.

Heidän tulee vuorostaan julkaista tämä omassa blogissaan

ja lähettää jotain itsetehtyä viidelle ekalle jotka siihen kommentoivat.

Sääntönä on että tavaran yms. pitää olla itse tehty

ja toimitettu osanottajille vuoden 2010 aikana.


sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pyyteettömän rakkauden toimintapäivä





Osallistuin jälleen tänäkin vuonna Pyyteettömän rakkauden toimintapäivään Hankasalmen Revontulessa. Olin lupautunut myymään lippuja ruokapalkkaa vastaan. Oikein hyvä sopimus mielestäni =) Yksi ystäväni oli toisena lipunmyyjänä.


Lähdimme perjantaina heti töiden jälkeen ajamaan kohti Revontulta kolmen naisen porukalla. Yksi meistä oli jo päivällä mennyt lunastamaan mökin kun hän tuli eri suunnalta Suomea. Perillä majoittauduimme mökkiin ja lähdimme illaksi rannalle ja grillikotaan. Rannalla juteltiin, Jaana piti pienen hiljentymishetken ja Kari kertoi muutaman jutun huumorilla höystettynä.  Sitten tuli Juha, joka veti pienen meditaation. Sen jälkeen Kari ja Katja menivät hakemaan speltlettutaikinaa, muurikkapannua ja kirvestä, ja me muut juttelimme rannalla ja Jaana rummutti. Minä istuin nurmikolla ja jonkun ajan päästä ihmettelin mikä mun jalassa tuntuu ilkeältä. Jaa, no ei ihme että tuntui ilkeältä, sillä koko vasen pohje oli täynnä keltiäisiä, suomeksi kusiaisia! Hohhhoijaa! Mun kohtalo on että nämä mukavat pikkumuurahaiset rakastavat minua ;D Noh, mä kyllä sain selkeän ohjeen korkeammalta minältä mennä istumaan rantakivelle mutt mä istuin sittenkin siihen nurmikolle... Mä sitt menin sinne kivelle vahvistamaan maayhteyttä =D Kari paistoi meille taivaallisia speltlettuja ja siinähän se ilta vierähti jutellessa ja lettuja syödessä.


Lauantaiaamuna menimme ennen kymmentä Aurora-saliin töihin. Siellä oli jo monia näytteilleasettajia ja pian rupesi tulemaan ihmisiä sisään. Avaussanojen jälkeen ensimmäinen esiintymys vuoro oli Dan Morilla ja Rijalla. Dan Mor on Valkoinen Sulka -shamaani Saksasta ja Rija suomalaissyntyinen Itävallassa asuva laulaja. Yhdessä he johdattivat meidät hyvin voimalliseen meditaatioon. Minä kummastelin jossain vaiheessa miten tuntuu, että olen jossain korkeassa energiassa mutta silti hyvin kehossani ja tavallaan maassa. Kunnes hoksasi että olen itseni sisällä siinä korkeassa energiassa! Se oli mulle ihan uutta, ja hyvin miellyttävä kokemus!


Meditaation jälkeen ihmetteli miksi mun vasenta jalkaa kutittaa. Pari kertaa rapsutin sitä ja sitten vasta katsoin pohjetta. Apua! Ne muurahaisen puremmat olivat nousseet meditaation aikana valtaviksi pateiksi. Pohdiskelin siinä mitä tekisin. Kari piti tietoiskua ravinnosta ja katselin ympärilleni. Näin aloe vera -esittelijän ja kun Karin tietoisku oli ohi ja lähdimme lounaalle, kävin näyttämässä jalkaani esittelijälle joka antoi minulle näytepakkauksen aloe veraa jalkaani. Jopas helpotti!


Lounaalla saimme erilaisilla spelttuotteilla höystettyjä ruokia; salaatteja, kalaa, lihaa, perunamuusia, kasvispaistosta, omenakiisseliä ja marjapuuroa. Erittäin herkullista!! Dan kysyi minulta saksaksi onko minulla lautasella lohta ja sienikastiketta. Mä siis ymmärsin ihan täysin mitä hän kysyi vaikken ole kovin hyvä saksassa =D  Ja kyllähän mulla oli.


Lounaan jälkeen Juha Tulkki luennoin sisäisen lapsen eheytymisestä. Oli jälleen asiapitoinen ja loistava luento Juhalta, mielestäni ihanalla huumorilla höystettynä. Juhassa ja Danissa on jotain samaa energiaa mistä minä pidän tavattomasti.  <3


Juhan ja pienen tauon jälkeen kuuntelimme Alva Karppista joka on edelleen uskomattoman energinen ja tyttömäinen ikäänsä nähden :) Alvan jälkeen Mysteerikoulun edustaja kertoi siitä mitä on Kultainen Mysteerikoulu ja hän myös veti voimallisen Sydänmeditaation. Kuulin tauon aikana paljon positiivista palautetta meditaatiosta. Minullehan se energia oli tuttua, koska Mysteerikoulun edustaja toimi omassa Mysteerikouluryhmässäni ohjaajana.


Martin Keitel kertoi meille Kristustietoisuudesta mm. Kalevalassa sekä viikinkien ja egyptiläisten mytologiassa.


Viimeisenä muttei vähäisempänä Jaana kanavoi pyyteettömän rakkauden energiaa.


Vaikka virallinen ohjelma oli ohi kohta seitsemän jälkeen illalla niin yöksi jääneistä noin puolet raahasi itsensä vielä rannalle ja grillikodalle. Osa paistoi makkaraa ja söi. Minä puhdistin ja vihin ostamani rummun. =) Yksi meistä kanavoi ja minä tein pienen energiahoidon. Illalla tajusin että kaikki muurahaisten ja itikoiden tökitykset ovat vasemmalla puolella ja mun vasen puolihan on oikutellut monta vuotta... Mun oma mielipiteeni on, että noiden muurahaisten puremien kautta tulee pihalle jotain kuonaa. Nukkumaan pääsimme puolen yön paikkeilla.


Aamulla lähdimme aamiaisen jälkeen jälleen kohti Kuopiota. Minulla oli intuitiivinen parannushetki klo 12. Tällä kertaa minä olin hoidettavana ja Antti hoiti. Tosin Antti totesi hoidon jälkeen, että olipa mielenkiintoinen parannus kun tuntui hoituvan paremmin mitä vähemmän hän teki =D Mielenkiintoista minun mielestä oli se että vasen puoli ei oikeastaan ollut halukas ottamaan hoitoa vastaan... Antti ei ole ennen hoitanut minua mutta menisin kyllä uudestaan. Hoitajan kädet, ja minä kyllä tunsin kaiken mitä Antti teki vaikka hän ei aina koskettanutkaan. Eli energia kyllä kulki.


Koko viikonloppu oli täynnä rakkautta, iloa, naurua, ihania ihmisiä!! Voi kun olisitte saaneet kaikki olla mukana! <3 <3

lauantai 24. heinäkuuta 2010

SittKun





Tajusin tänään että elän tällä hetkellä "SittKun"-elämää. Koska suurin osa elämästäni on laatikoissa pakattuna varastohuoneeseen, monet asiat ovat "teen ne sitt kun päästää omaan". Ei ole kivaa, ei tunnu hyvälle. Ruuanlaittokin on oma taiteenlajinsa täällä kun välineet on mikä missäkin ... Ja mä olen huono sopeutumaan. Mä yritän mutta joka päivä tulee jotain. Vieraan nurkissa eläminen ei oo helppoa.


Tuntuu että anoppi napauttelee koko ajan jostain ja nälvii. Ehkä mä vaan kuvittelen, ehkä mä vaan otan sen sanomiset niin ja mä yritän pistää ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jatkuva kommentointi siitä että miten paljon meillä on tavaraa ja miten paljon me ostetaan ruokaa kaupasta (hyvänen aika! meitä on 4 ja me syödään 2 kertaa päivässä lämmin ruoka...), ja siitä miten myöhään me nukutaan (lomalla ollaan yhtenä ainoana aamuna nukuttu peräti kymmeneen...)... kaikki nämä kommentit alkavat käymään hermoille. Tänään askartelin kortteja ja anoppi kommentoi: "Mitä sinä olet tekevinäsi?" ARGH!! Miksi mä otan kaikki anopin kommentit niin raskaasti...


Ja multa meni äsken hermot ja sanoin tosi, tosi pahasti mun miehelle. Mä pyysin kyllä anteeksi mutta silti =(