lauantai 11. maaliskuuta 2017

Täyden kuun aikaan

Lauantai.

Kävin aamulla koiran kanssa upeassa maaliskuun aamun auringossa kävelemässä. Linnut huusivat kevättä tulevaksi.

Katsoin tänään Ylen Areena-palvelusta "Tiina"-sarjan. Uskoakseni olen aikoinaan lukenut kaikki Tiina-kirjat. Ja tykkäsin kovasti. Sarjakin oli mukava ja sitä oli edelleen mukava katsoa. Vaan monta kertaa käväisi mielessä miten erilaista elämä on ollut 50-luvulla, ja minunkin lapsuudessa, kuin mitä se on nyt. Jotkut muutokset ovat olleet hyviä, jotkut eivät.

Kuin sopivasti sarjan henkeen, teimme tänään lihakeittoa. Ei siis mitään jauhelihasoppaa vaan ihan lihakeittoa. Meni ihan liian monta vuotta etten koskaan tehnyt sitä. Jostain syystä kuvittelin, että se vaatii painekeittimen ja on todella vaikea tehdä. Höpsis! Väärin luulin! Painekattila nopeuttaa mutta silloin kun on aikaa niin lihakeitto valmistuu ilman sitäkin. Tänään se tehtiin puulämmitteisellä. Noh, nyt meillä on ihan liian kuuma kun aurinko lämmitti päivällä taloa ja vielä hellakin. Niin ja saunottukin on. Vaan eiköhän tuo yön aikana jäähdy.

Ikä varmaan tekee tehtävänsä kun huomaa, että palaa ruuassa perusasioiden äärelle. Jep, pitsaa maistuu ihan hyvälle joskus, mutta lapsuuden tutut ruuat ovat silti parhaita. Perunat ja karjalanpaisti, jauhelihamakaronilaatikko, makkarakastike ja perunamuusi, paistetut muikut ja perunamuusi, lihakeitto, mannapuuro, puolukkapuuro... Elämä on parasta itsetehtynä *Martat*

Iltakävelyllä kuu antoi lempeää, pehmeää valoaan. Siinä kuutamossa tulin tietoiseksi siitä, että joillekin kuun valo voi olla kylmä ja kova. En kokenut sitä omaksi kokemuksekseni. Minulle kuu on aina ollut lempeä ja pehmeä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Minä Olen Keho Mieli Henki

Käväsin tänä viikonloppuna vuosien tauon jälkeen Minä Olen -messuilla. Oli kiva reissu! Menin Helsinkiin jo perjantaina parin ystävän kanssa ja aamulla menimme messuille. Tutustuimme näytteille asettajien tarjontaan ja kävimme parilla luennolla. Kaksi luentoa joissa kummassakin puhuttiin enkeleistä, mutta olivat energioiltaan ihan erilaiset.

Anu Wyskielin esiintyminen oli jenkkityylistä ylipursuvien adjektiivien ja blingblingkenkien kera, energia oli keveää, lähes pintaliidon omaista. Oli siinä asiaakin. Heti Anun perään, pienen tauon jälkeen, esiintyy Tim Whild. Jäimme saliin ja juttelin ystävieni kanssa, mutta tiesin heti milloin Tim tuli saliin.

Tim oli vahva kontrasti vaaleaan pitsimekkoon pukeutuneelle Anulle. Timillä oli reisitaskuhousut ja flanellipaita, puutarhurin olemus, juureva, maadoittunut. Ja hän toi mukanaa vahvan universumin energian. Pum! Olin vaikuttunut. Myös hänen luennostaan.

En muista oliko vuosi 2001 vai 2002, kun olin samaisille messuilla ja Diana Cooperin luennolla. En silloin edes tiennyt kuka hän. Seuranani oli ystäväni jota messut eivät ehkä kiinnostaneet niin paljon kuin minua, mutta hän halusi olla seurassani. En ollut menossa Dianan luennolla jonka aiheena oli enkelit. Ajattelin että se on liian kevyt aihe. Vähänpä tiesin... Ystäväni kuitenkin halusi mennä kuuntelemaan, ja se oli ainoa luento jonne hän oikeasti halusi. Menin mukaan. Kun Diana nousi lavalle, tajusin heti olleeni niiiiin väärässä. Se oli sen hetkisen elämäni upein luentokokemus. Ostin "Ihanat enkelit" -kirjan. Opin tietämään kuka Diana Cooper on.

Vuosien saatossa olen tutustunut monien henkisten opettajien kirjoihin ja ajatuksiin ja osallistunut lukuisille kursseille. Kaikki ovat vieneet minua eteenpäin kukin omalla tavallaan. Mutta aina kun palaan tavalla tai toisella Dianan energioihin, kirjojen, kurssien, videoiden jne. pariin, tuntuu kuin palaisin kotiin, juurille. Ihan mitenkään väheksymättä muita opettajia! Kaikki täydentävät toisiaan.

Timin luento oli paluuta kotiin, jälleen kerran.

Minulla on joskus ollut vaikeuksia palata tällaisten tapahtumien jälkeen arkiseen maailmaan. Nyt ei käynyt niin. Heräsin aamulla, tein aamupalaa sillä aikaa kun mies oli koiran kanssa ulkona, kävin miehen kanssa kaupassa, laitoin ruokaa. Elämä tuntuu hyvälle ja tasapainoiselle. Arjelle mutta kuitenkin henkiselle. Jotain tapahtui Timin luennolla. Tahdon uskoa, että tämä on pysyvämpää laatua.

Hävikin ehkäisemistä. Kauppiaamme henkilökuntineen pakkaa kuluvan päiväyksen leivät muovikassiin ja myy viitosella. Tässä tämän päivän kassin sisältö. Pakastin on keksitty ja sitä käytetään. On taas joksikin aikaa leipää! Mies totesi joku aika sitten, että viitosenkassin ansioista meillä on monipuolisemmin erilaisia leipiä tarjolla.





Neulepiirissä olemme tehneet syöpäosastolle sytomyssyjä ja villasukkia lahjoituslangoista. Se on tämän kevään hyväntekeväisyysprojekti.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Paluu arkeen oli edessä...

Arkeen paluu kopsahti eniten nuorison edustajiin. Kummallakin kouluaamu. Miehellä on vielä tämä viikko lomaa ja minähän nyt muutenkin edelleen notkun kotona.

Joskus tuntuu että mies ihan tietentahtoen vähän niin kuin kerjää verta nenästää. Olen jo monta vuotta sanonut, ettei tahallaan härkkisi esikoista. Se on sellaista sanoilla saivartelua, piikittelyä ja arvostelua, painostamista tekemään kotitöitä, lähinnä jatkuvaa nalkuttamista. Minä en voi itse sietää tuota jatkuvaa painostamista jonkun asian tekemiseen ja tiedän että esikoinenkin sitt uhallakin tekee niin ettei tee mitään kun jatkuvasti painostetaan. Mies ei ole oikein ymmärtänyt mitä ihmettä oikein puhun ja olenpa vaan todennut, että tulee jossain vaiheessa löytämään asian edestään.

No, nyt on se hetki kun edestään löytää. Jätkä on teini ja käyttäytyy tietenkin just periteinimäisesti. Isän ja pojan elo on jatkuvaa jähinää. Teini tietenkin käyttää kaikkia mahdollisia keinoja, että saa isänsä hermostumaan ja reagoimaan mahdollisimman lapsellisesti. Ja isähän reagoi ja jatkaa edelleen piikittelyä ja saivartelua jne. ihmetellen samaan aika miksi nuorison edustaja on sellainen kun on. Yrittäähän se minunkin kanssa, teini siis, mutta minulla näköjään on tässä asiassa pidempi pinna ja jouston varaa enemmän kun isännällä. Jollain tapaa näen teinimaailman sisään ja annan sille tilaa. Aikuiseksi kasvaminen vaatii tilaa. Se ei tarkoita sitä, että kotityöt saa jättää hoitamatta mutta aina niitä ei juuri sillä sekunnilla tarvitse hoitaa ja asiaa voi ennakoidakin niin, että pyytää tekemään asian vaikkapa päivää aikaisemmin kuin se homma on oikeasti hoidettava. Sillon se aika usein tulee hoidettua oikeaan aikaan.

Koville ottaa tuo kasvaminen siis joskus myös meissä aikuisissa.

Odotellaan kovia pakkasia. Sisälle on nostettu jo lämpiämään iso kasa polttopuita. Huomenna lämmitetään leivinuunia että saadaan lisälämpöä taloon. Maalämpö ei ehdi ihan näin nopeasti reagoimaan lämpötilan muutokseen. Joulun seutu menikin enemmän suojasäässä kuin pakkasen puolella. Onneksi sitä lunta tosiaan tuli aiemmin ihan kiitettävästi niin meillä on edelleen lunta maassa. Ja tästä tulikin mieleen että pitäisköhän vähän katsastaa olisiko pensasmustikoita tarpeen suojata...

lauantai 24. joulukuuta 2016

Oi jouluyö!

Kuopus ja mies nukkuvat. Teini kuulostaa valvovan vielä. Koirakin kuorsaa.

Aamulla kello soi seitsemältä ja kävin koiran kanssa lenkillä. Tultiin sopivasti kotiin kun Joulupukin kuuma linja alkoi. Nautiskeltiin aamupala; karjalanpiirakoita, munavoita, graavilohta, joululimppua (jota minä en syö), kinkkua, teetä, mandariinia... Mä keitin karpalo-vadelma -kiisseliä jonka oli tarkoitus olla illalla jälkiruoka. Noh, kävi perinteiset eli kukaan ei jaksanut syödä sitä. Lounaaksi keitin riisipuuroa. Mutta ennen lounasta katseltiin ja kuunneltiin joulurauhanjulistus.

Lounaan jälkeen rikoimme jälleen perinnettä ja kävimme kaupassa! Aamulenkillä tajusin että kermaa oli ihan liian vähän ja että olin unohtanut ostaa hautakynttilän. Niinpä pyörähdimme kaupan kautta ennen kuin menimme hakemaan anopin ja suuntasimme hautausmaalle. Siellä meni tovi. Kuopuksen kanssa veimme oman kynttilämme muistolehtoon.

Kotimatkalla koukkasimme miehen sisaren perheen kautta, annoimme joulupaketit ja joimme kahvit. Kotona lämmitettiin sauna. Kohta saunan jälkeen pojat löysivät lahjat kodinhoitohuoneesta pesukoneen edestä. Liekö olleet siellä jo sillon kun mentiin saunaan mutta kukaan ei huomannu niitä.. mene ja tiedä... joulujuttuja.

Esikoinen löysi paketeistaan kylpytakin, paysafe-rahaa, Nintendo 3DS:n ja siihen Pokemon Sun pelin. Kaksi jälkimmäistä olivat ainoat lahjatoiveet. Kuopuksen paketeissa oli kylpytakki, villapaita (kuulemma kaikkein paras villapaita ikinä!), taikurivälineet ja Ice Age 5 -elokuva.

Minä sain yöpaidan, kirjan ja Eden -sarjan astioita. Mies ostin yöpaidan niin että minä ja kuopus olimme mukana. Sanoin kuopukselle silloin että se on mun joululahja ja sitt kun aattona avaan paketin niin olen ihan "Oo! Ristomattiratiayöpaita! Tää on just sitä mitä mä toivoin!" Kuopus sanoi mulle "Ootko ihan tosissas" ja kun sanoin olevani, teki facepalmin. Noh, mä tein just ihan niin ja kuopus pyöritteli mulle silmiään. (kyllä sitä salaa nauratti)

Mies sai sukkia ja alushousuja, otsalampun ja keeshond -tuuliviirin takoraudasta.

Maltettiin syödäkin: kinkkua, valkosipuliperunoita, sienisalaattia, italiansalaattia, jäävuori-tomaatti-kurkku-paprika -salaattia, perunasalaattia (kaupan kun mun tekemä on kuulemma pahaa), porkkanalaatikkoa (kaupan, ei yleensä ole mitään laatikoita)... olikohan vielä muuta... noh, joka tapauksessa olimme kaikki siis niin täynnä ettei kukaan jaksanut jälkiruokaa. Esikoinen otti kiisseliä sitt myöhemmin.

Tämä aatto on ollut mukava! Kaikilla on ollut koko päivän hyvä mieli. Joulu <3

Kun olin lapsi, meitä huvitti mummoni josta puhuttiin että se aloitti seuraavan vuoden joululahjojen neulomisen joulupäivänä. Minusta on tulossa mummoni! Hyvä kun lahjat oli saatu jaettua kun mietin jo mitä kivaa keksisin neuloa ensi vuoden joululahjoiksi!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulu on jo ovella

Kinkku on leivinuunissa, italiansalaatti jääkaapissa, munavoi piirakoita varten valmis, pulla leivottu (ja paistettu leivarissa, eka kertaa ikinä! Martta!), lahjat paketoitu, kuusi pääosin koristeltu, vessa siivottu...

Joulu tulisi ilman kaikkea tätäkin, mutta onhan tuo kaikki ihanaa oheismateriaalia.

Talo hiljenee pikkuhiljaa yöhön ja aaton odotukseen. Taidan laittaa kellon soimaan seitsemältä, niin voin rauhassa käydä koiran kanssa aamulenkillä.

torstai 22. joulukuuta 2016

Aatonaatonaatto

Nyt ei meinaa taas pää tajuta. Että ylihuomenna on jouluaatto! Olen kyllä ihan joulutunnelmissa, mutta jotenkin ei vaan tajua.

Tänään vähän esilämmiteltiin leivinuunia ja leivoin valkosuklaa-karpalokeksejä. Alkuperäisessä ohjeessa karpaloiden tilalla on taatelia mutta tänä vuonna tyrkkäsin kuivattuja karpaloita. Hyviä ovat!

Lahjojen vaihtokin on tehty onnistuneesti. Ainoa haaste on tällä hetkellä se, miten ne saadaan autosta sisälle niin, että lapset eivät huomaa. Hiivatin teini valvoo toisinaan kauemmin kuin minä! Mutta ehkäpä minä aamulla aikaisin kun sillon vielä nukkuvat...

Hiukan on liian suojainen sää joululle. Mutta minkäpä sille mahtaa. Onneksi lunta on tullut sen verran että se ei ihan pienestä suojasäästä häviä mihinkään. Aatoksi on tällä hetkellä luvattu sekä lumisadetta että räntäsadetta.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Tuomaanpäivänä

Hyvä Tuomas joulun tuopi...

Tänään ajattelin leipoa karjalanpiirakoita. Sanoin miehelleni eilisiltana, että kyllä minusta on tullut martta! Muutama vuosi sitten ei olisi tullut mieleenkään että itse leipoisin piirakat jouluksi, pakastepiirakoilla mentiin. Nyt taas tuntuu että ei todellakaan mitään valmispiirakoita.

Äsken istuin keittiössä tekemässä itselleni aamupalavoikkareita. Hiljaisuus leijaili ympärilläni. Kuului vain tuulen humina ulkoa ja seinäkellon raksutus. Oikein pysähdyin kuuntelemaan. Siinä kaikessa oli jo mukana joulun rauha ja pyhyys, jotain hyvin ikiaikaista ja voimallista. Onhan tänään 2112 -päivä, yksi porttipäivistä. Kyllä vanha kansa on tiennyt tämän päivän merkityksen.

Tuntuu hassulle että minulla on tällä hetkellä kaikki lahjat paketoimatta! Yleensä tässä vaiheessa joulun odotusta osa lahjoista on jo viety eteenpäin naapurikaupunkiin. Eipähän mene liian rutiiniksi elämä! Huomasin facebookista myös sen, että monesti Tuomaanpäivänä olemme hakeneet joulukinkun. Tänä vuonna sekin on toisin. Kinkku haetaan lähikaupan lihatiskiltä perjantaina.

Miksi minusta kuulostaa siltä, että tänä vuonna joulun aika onkin perinteiden rikkomista. Oman perheen perinteiden. Teemme monia asioita toisin kuin useampana edeltävänä vuonna.

Minä olen jopa harkinnut lähteväni aattona mukaan hautausmaakeikalle jonka mieheni on yleensä tehnyt äitinsä kanssa kahdestaan. Kuopus sanoi lähtevänsä myös.

Muistin juuri, että vuosi sitten tehdyssä aarrekartassani on teksti "Kaiken voi tehdä toisin".