tiistai 31. joulukuuta 2013

Tulkoon vuosi 2014

Niin sitä taas viimeisiä tunteja viedään vuodesta 2013. Vuosi oli ehkä erilainen kuin odotin, mutta sangen mielenkiintoinen kuitenkin. Ensi vuodesta odotan ehkä vielä mielenkiintoisempaa, koska mielestäni elämme monin tavoin koko planeetta mielenkiintoisia aikoja.

Joulukuukin on ollut mitä mielenkiintoisin. Lämmin ja hyvin kostea. Eilen oli +4 astetta mutta ei sentään satanut! Pääsimme koiran kanssa jälleen metsään, koska ladun pohja oli sulanut pois. Suurin osa lumesta oli kaiken kaikkiaan sulanut pois.

Toivon ensi vuodesta meille kaikille antoisaa ja rikasta monin positiivisin tavoin!



 Tällainen oli lenkkipolkumme eilen 30.12.2013


Tällainen se oli samoissa maisemissa tänään 31.12.2013



Helmi poseeraa


Tässä kuva harjun päältä alas. Tuo vaalea kohta on valaistua lenkkipolkua. Me olemme Helmin kanssa siis korkealla harjun päällä. Yritän tässä kuvassa kertoa miten jyrkkä alamäki on harjun juurelle. Ja tätä mäkeä koira ravaa alas ja ylös.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Pipoosi?

Jos neulomisinnostus on neuloosi niin pipojen neulominen on pipoosi?

Kaikkihan lähti siitä, että mies toivoi itselleen Jacques Cousteau pipoa. Tein hänelle sellaisen harmaana. Sitten kuopuskin halusi pipon ja tein hänelle punaisen. Kuopus meni pipo päässä kouluun ja poikien serkku oli sanonut, että hänkin haluaisi. Pitihän se tehdä; joulupukin konttiin. Ja siitä se idea sitten lähti! Olen sitten neulonut kuukauden sisällä 10 pipoa ja 11. on puikoilla!! Niiden neulominen on ollut mukavaa puuhaa ja on edelleen. Itselleni en ole moista ehtinyt tehdä, vaikka lanka on kyllä jo valmiina. Alla muutamasta piposta kuva. Mallina meidän melkein 8-vuotias kuopus.


Yllä oleva pipo on neulottu 120 silmukalla ja menee siis mukavasti lapselle. Olen tehnyt pipon myös 100 silmukalla 1-vuotiaalle lapselle.  Alla olevat on kaikki tehty 140 silmukalla. Miehelläni on hänen omien sanojensa mukaan iso pää, ja mm. pyöräilykypärän ostaminen on hankalaa. Hänellekin tein pipon tuolla 140 silmukalla ja sopii. Tämän pipon etu on se, että se muotoutuu käyttäjän pään mukaan; neulos joustaa tarpeen mukaan.


Tässä ihanan vihreässä pipossa on hieman paksumpi lanka jonka puikkosuosituksena oli muistaakseni 4-4½ mutta neuloin sen silti 3½ puikoilla ja tästäkin tuli oikein hyvä.




Kuten kuvista näkee, 140 silmukan pipo on meidän melkein 8-vuotiaalle pikkuisen liian iso mutta menee hänenkin päässään ihan kivasti.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lahjottu on

Saunan jälkeen eilen vihdoinkin lahjat olivat ilmestyneet eteiseen! Etukäteen pitämäni puhuttelun seurauksena lahjojen jakaminen ja avaaminen menivät suht rauhallisesti.

Kuopus sai puukon, Zombie Zity -ukkeleita kaksi, hernepusseja, Angry Birds -pulmapelin, krokotiilin ja dinosauruksen sekä HD-mikroskoopin

Esikoinen sai puukon, steam-palveluun pelirahaa, hernepusseja, Anaconda- ja BendIt -pulmapelit sekä puhallettavan liukurin.

Yhteiseksi pojat saivat Lego ideakirjan ja Qin-lautapelin.

Mies sai BendIt -pulmapelin, teepannunmyssyn ja mansikka-shampanja -teetä sekä lahjakortin Dressmannin.

Minä sain kevytvalurautaisen wokkipannun, yöpuvun, Kirsi Rannon kirjan Ole se valo joka olet, Pentikin Eden sarjasta 6 voileipälautasta sekä pienen uunivuoan ja itsetehtyjä suklaakonvehteja.

Ja anoppi antoi jokaisella joulurahaa ja pojille suklaarasiat.

En tiedä olenko koskaan herännyt joulupäivän aamuun vesisateen saattelemana. Lämpöasteita oli aamulla 3. Vaikka meillä onkin joulumieli niin totuuden nimissä sateinen sää ja musta maa ihan hieman latistaa tunnelmaa. Aamulla oli niin liukastakin, että ihan pelotti lähteä koiran kanssa lenkille kuuden aikaan! Enkä päästänyt kuopusta koiran kanssa ollenkaan pihalle koska pieni ja kevyt poika olisi pahimmassa tapauksessa luisunut koiran perässä pitkin kylää…

Kun tulin aamulenkiltä heittäydyin takaisin sänkyyn ja havahduin kohta yhdeksän jälkeen siihen, että mies oli kadonnut jonnekin (löytyi työhuoneesta tietokoneen äärestä) ja pojat nukkuivat edelleen. Keiteltiin aamukahvit ja nautittiin aamupalaa. Pelattiin pari erää Qin-peliä, joka oli ihan hauska ja jossa kuopus yllätti strategiakyvyillään. Lounaaksi meillä oli mannapuuroa mustikkakeiton kanssa.

Sen jälkeen on touhuttu mitä sattuu; tutkittu lahjoja, luettu nettisivuja, katsottu telkkaria… Äsken kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä. Ja edelleen tai taas satoi! Alkumatkasta oli sen verran valoisaa että näki usvan. Sade oli tehnyt tehtävänsä ja oli joko sulattanut jään tai upottanut hiekoitussepelin siihen jäähän, joten liukasta oli vain paikkapaikoin.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Riemullista juhla-aikaa!





Jouluaattona

Jouluaattona

Lauantaina piipahdimme pikaisesti koululaisten joulukirkossa. Sen jälkeen lähdimme kinkunhakumatkalle Muuruvedelle. Olin tilannut noin 7 kg luomukinkun Topin maatilamyymälästä. Mutta ennen ostoksia toki joimme kahvit. Tulihan sieltä ostettua muutakin; luomuketsuppia, pakurikääpäteetä, suklaata, teetä, luomuappelsiinia, hunajaa… noh, vaikka sun vallan mitä! Ja loppujen lopuksi se kinkkukin oli 9,5 kiloinen!

Sunnuntaina mies lähti poikien kanssa kuusenhakureissulle ja minä jäin lämmittämään leivinuunia kinkun paistoa varten. Päätin sitten pestä myös saunan ja pesuhuoneen ja ehdinpä laitella joulukoristeitakin lisää ennen kuin miesväki tuli kotiin. Esikoinen (10 Wee) oli saanut valita kuusen ja omakätisesti kirveellä kaataa sen. Voi millaisia lapsuusmuistoja! Pojat huomasivat heti, että oli ilmestynyt lisää koristeita ja minä olin niin kuin en olisi tiennytkään. Väitin kovasti, että tonttujen on täytynyt tehdä koristeluja sillä aikaa kun minä pesin saunaa ja pesuhuonetta. Pojat ainakin leikkivät uskovansa.

Aatonaatto aamuna maisteltiin hiukan kinkkua kun mies leikkasi siitä äidilleen aimo annoksen kinkkua. Kyllähän tuosta määrästä nyt anopillekin riittää. Eipähän hänen tarvinnut ostaa kaupasta mitään pikkupalaa. Minä kävin vielä kaupassa ostamassa maitoa, leipää yms. pientä. Illalla tein peruna- ja italiansalaatin sekä lohikakun. Pojat olivat aiemmin koristelleet pipareita ja sillä aikaa kun minä tein salaatteja, he koristelivat kuusen. Sitten olikin jo kauhea väsymys, mutta minun piti vielä jaksaa paketoida muutama paketti.

Tänä aamuna koira herätti puoli seitsemältä viemään ulos. Yöllä oli pikkuisen tupsauttanut lunta, niin ettei nyt ihan musta ollut maa. Ja varmaan sen verran oli pakastanut, että hiekoitussepeli oli jäätynyt tien jäiseen pintaan kiinni. Pystyi oikeasti kävelemään eikä tarvinnut vain hissutella liukastumisen pelossa. Tämä joulukuu on ollut kovin lämmin ja lähes lumeton. Joulupukki joutuu luottamaan porojen lentotaitoon tai turvautumaan helikopteriin.

Kahdeksan maissa pojat kömpivät sängyistää ihan itsenäisesti ja pääsimme katsomaan Joulupukin kuuma linjaa. Se vaan jotenkin kuuluu jouluperinteeseen. Kahdeltatoista Suomen Turku julisti joulurauhan ja sen jälkeen me söimme riisipuuron.

Mies ja kuopus lähtivät käyttämään anoppia hautausmaalla ja minä lähdin koiran kanssa lenkille. Nyt koira makaa väsyneenä aamun touhotuksesta ja lenkistä. Ja me esikoisen kanssa odottelemme kahta muuta kotiin. Jossain vaiheessa on sauna ja ehkä kohta sen jälkeen joulupukki jo olisi tuonut lahjat eteiseen. Illemmalla syödään kinkkua, niitä salaatteja ja valkosipuliperunoita. Tästäpä muistuikin mieleen, että täytyy laittaa sienet valumaan että saan tehdä sienisalaattia; mun jouluherkkua.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulujuhlassa

Tänään oli lasten koululla joulujuhla. Kyllä siitä olikin täpisty… tai lähinnä kuopus oli täpissyt kun vihdoinkin hän pääsi monen vuoden odottamisen jälkeen lavalle! Hän esiintyi joulukuvaelmassa itämaan viisaana miehenä, joka lahjoitti Jeesus-vauvalle kultaa. Esikoinen puolestaan esitti laulun “Kulkuset” yhdessä oman luokkansa kanssa. Esitykset olivat oikein hyviä tänäkin vuonna. Vaan ehkä olen pikkuisen vanha kalkkis kun mielestäni yksi tanssiesitys ei oikein soveltunut joulujuhlaan; kevätjuhlaan se olisi kyllä sopinut. Esitys oli toki hieno muttei mitenkään jouluinen.

Ensimmäistä kertaa koko meidän kouluhistorian aikana juhlasalin ovella oli joku toivottamassa tervetulleeksi juhlaan ihan kädestä pitäen. Aikaisempina vuosina on vain kävelty saliin.

Mielenkiintoista oli myös se, että vähän väliä piti olla tervehtimässä ihmisiä. En ollut tajunnutkaan miten monta ihmistä tunnen täältä. Tämä on meidän neljäs talvi kylällä ja yllättäen tiedän aika monesta kuka on kenenkin äiti, isä, mummi, ukki… kaikkien nimeä en välttämättä tiedä mutta mitäpä tuosta.

Sekin on mielestäni mielenkiintoista, että monet yläkoululaiset ilmestyvät alakoulun juhliin. Heitä on näkynyt mm. joka syksyisissä kauhubileissä ja heitä oli myös tämän iltaista joulujuhlaa katsomassa. Ovathan ne tietysti koko kylän juhlia!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kylmä täysikuu

Voi mikä aamu oli tänään! Luistelimme koiran kanssa aamulenkin kylmässä sateessa. Tottahan otimme haastavan tehtävän ja pyrimme rannalle jossa koira saa juosta vapaana. Emme kuitenkaan ottaneet huomioon sitä, että kyseisellä reitillä ei ole lainkaan talvikunnossapitoa. Ehkä olisi pitänyt se alamäki laskea persemäkeä. Takaisinpäin ei edes yritetty samaa reittiä. Enhän olisi päässyt ylös sitä samaista jäämäkeä! Suosiolla menimme tielle polun toisessa päässä jossa onneksi oli polun reunassa täysin sulaa ylämäessä.

Yllättäen en ole saamassa mitään heppuleita tästä vetisestä joulukuusta. Harmittelen toki hiukan koska tykkäisin enemmän lumesta ja pakkasesta, mutta olen asian suhteen itse rauhallisuus.

Kävin tänään kaupungillakin tekemässä viime hetken jouluhankintoja siltä suunnalta. Autokin kaipasi tankkausta kun joulun aikaan ajoja on eri suuntaan kuin missä on edullista polttoainetta autoon. Nappasin mieheni kyytiin kaupungista. Postilaatikossa kotona odotti muutama postikortti. Tämän joulun ensimmäiset joulukortit!

Iltalenkillä ihastelin hyvin kirkasta täysikuuta, vuoden viimeistä. On se vaan niin hieno!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Viikon päästä on aatonaatto

Muutaman viimeisen päivityksen otsikko oli näpistetty vapaasti suomentaen englantilaisesta runosta “Twelve Days of Christmas”. Selityksenä heille, jotka eivät sitä ehkä hoksanneet.

Viikonloppu kului joulutunnelman virityksissä.

Lauantaina suuntasimme koko porukalla jälleen joulumarkkinoille. Mukana olivat myös sisareni perhe ja äitini. Pakolliset suklaaostokset tuli tehtyä. Saippuaakin löytyi ja dippikastikeaineksia sekä muutama kirja. Pitihän niitä kirjoja ostaa kun halavalla sai… Miten minusta tuntuu, että meillä on kokonainen sulovíleen-sukupolvi, ellei kaksikin.

Eilen olin alkuiltapäivästä Maria-palveluksessa ja sen jälkeen vielä illalla kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja. Mentiin miehen kanssa vähän viime hetkillä ja kirkko oli ihan täynnä. Ei päästy heti istumaan, mutta sitten joku toi tuoleja niin ei tarvinnut sitten seisoa.

Rakastan noita joululaulutilaisuuksia, mutta jaksan silti vuodesta toiseen ihmetellä samaa asiaa: Miksi lauletaan aina tylsiä “Joulupuu on rakennut” ja “Heinillä härkien kaukalon” sekä “No onkos tullut kesä”. Nytkin vihkossa olisi ollut todella upeat “Tulkoon joulu”, “Joululaulu”, “Oi Betlehem, sä pienoinen” sekä “Taivas sylissäin”. Toisaalta minua ilahdutti se, että lauloimme “Sydämeeni joulun teen” ja “Ilouutinen”.

Olen niin ahkerasti näpertänyt joululahja-asioita etten ole paljon saanut laitettua joulukoristeita. Tänään ajattelin laittaa jotain. Viime jouluna tuli laiteltua pikkuhiljaa jotain, mutta jospa tänään rysäyttäs kerralla vähän enemmän

torstai 12. joulukuuta 2013

Kaksitoista rumpalia

Jos eilisiltana oli liukasta niin tänä aamuna se vasta liukasta olikin! Meinasin kaatua monta kertaa! Silti oli vain lähdettävä lenkille koiran kanssa.

Minä olen väkertänyt joulusalaisuuksia urakalla. Jossain vaiheessa pitää laittaa sitten kuvia, mutta enhän minä vielä voi jos vaikka joku sattuisi näkemään… En vain tiedä miten hartia kestää kaiken tämän. Nyt olen pari päivää joutunut välillä tietoisesti leputtamaan ja venyttämään.

Olen viime aikoina valvonut todella myöhään enkä näköjään tänäänkään osannut mennä niin ajoissa nukumaan kuin olisin toivonut. Mutta aikaisemmin kuin normaalisti. Kun olen tämän päivityksen saanut tehtyä, suljen koneen, pujahdan peiton alle ja suljen silmät.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Yksitoista soittavaa pillipiiparia

Tänään lämpötila olikin sitten plussanpuolella. Mukavasti vaihtelee. Aamulenkin jälkeen minulta katosi ajantaju enkä oikeastaan tiedä mitä loppujen lopuksi tein siihen asti kunnes esikoinen tuli kolmen maissa koulusta. Silloin lähdin kauppaan ostamaan pikkujoulutarjoiluja.

Olin siis jälleen pikkujouluissa. Tällä kertaa HenKaSe:n pikkujouluissa. Oli oikein mukavaa, mutta pakko myöntää nyt että eilen oli paljon hauskempaa! Olin kyllä tänään väsynytkin, joten sekin varmasti vaikutti asiaan.

Iltalenkillä olisi ehkä ollut paikallaan käyttää luistimia kenkien sijaan. Pärjäsimme kuitenkin. Tai koirallahan ei ollut mitään ongelmia, mutta minä pelkäsin koko ajan että kaadun. Nyt ulkona kuulostaa tuulevan napakasti. Saas nähdä millainen tuuli on perjantaita vasten yöllä kun luvattiin taas myrskyä.

Tänään on muuten jännä päivämäärä: 11.12.13.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kymmenen hyppivää lordia

Tänä aamuna pakkanen paukauhteli reilussa kahdessakymmenessä asteessa. Sepä ei toki estänyt ulkoilua koiran kanssa. Suunnistimme rannalle jossa viimekin talvena ulkoilimme. Koira oli tosi innoissaan kun pitkän tauon jälkeen pääsi sinne. Tänä talvena fasaanikaan ei ollut pelottava vaan sitä piti vähän ajaa takaa.

Kotona virittelin tulen lieteen ja kiehautin pannukahvit. Olipa se pitkästä aikaa hyvää!

Olen oppinut rakastamaan näitä hitaita aamuja. Herään toki ennen kuutta koiran kanssa pihalle, mutta varsinaiselle lenkille lähdetään vasta yhdeksän maissa ja sen jälkeen sitten muita puuhailuja oman mielen ja tahdin mukaan. Jotenkin tällä hetkellä ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi lähteä seitsemän maissa ajamaan kaupunkiin töihin, ja kotona olisi vasta viiden maissa illalla! Keksikää mulle äkkiä joku tuottoisa työ jota voisi tehdä omassa tahdissa kotona?!?

Olin tänään Lehdon ja Pakanaverkon yhteisessä tapaamisessa ja vietimme pikkuyulea iloisissa merkeissä. Juhlamme oli täysin alkoholiton, mutta kyllä se varsin railakkaasti sujui. Tuli taas ikävuosia lisää; niin paljon me naurettiin. Toki kävimme hyvinkin filosofisia keskusteluja.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Yhdeksän tanssivaa daamia

Ikkunasta näkyy pakkasen värjäämä puolikuu. Aamulla oli -6 astetta, nyt on -20. Pikkuisen viileältä tuntui olla koiran kanssa iltakävelyllä. Koirahan ei ollut moksiskaan. Eihän sitä pikkupakkaset millään tavalla haittaa!

En tiedä minne huomenna suuntaamme koiran kanssa pitkälle lenkille, sillä tänä aamuna meidän lenkkipolulle ajettiin latujen pohja. Sinne ei passaa siis tänä talvenna enää mennä tallustelemaan. Onhan meillä koirapuisto. Mutta se riemu on tutkittu parissa minuutissa, jos paikalla ei ole muita koiria leikkimään kaveriksi. Ihminen ei siihen hommaan kelpaa. Kokeiltu on viime talvena. Tosin jos pakkasta on huomennakin tuon verran kuin nyt niin kovin pitkää lenkkiä ei tehdä muutenkaan ettei jäädytä.

Sain tänään joulukortit postiin. Äh, tuo kuulostaa jotenkin ikävälle velvollisuudelle mutta sitä se ei todellakaan ole! Minusta oli taas vallan ihanaa näpertää kortit valmiiksi, kirjoittaa kuoriin nimet, sujauttaa kortit kuoriin, liimata postimerkit (jotka ovat tänä vuonna tosi ihania!) ja viedä ne posteljoonin kuljetettavaksi. Toivottavasti kortit ilahduttavat yhtä paljon vastaanottajia kuin lähettäjääkin!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kahdeksan lypsävää neitoa

Tänään olimme koko perheellä anoppilassa Annan-päivä kahveilla. Toki Annan-päivä on vasta huomenna, mutta kukapa sitä nyt anoppilaan arkena joutaisi. Ja jotkut on koulussa ja töissä. Serkukset kasasivat mummolan pihaan linnanmuurit pakkaslumesta. Oli punaposkisia lapsia joilla oli ollut hyvät leikit. Saimme kälyn perheeltä joululahjan jo nyt: juustoja rasian. Ollaan jo monena vuonna saatu samanlainen lahja ja juustoistahan me tykätään. Esikoinen avasi heti aurajuustopaketin. Ei ole minun makuun ollenkaan, mutta esikoinen ja mies tykkäävät.

Illaksi huristelin vielä kaupunkiin ja nappasin matkalta ystävänkin mukaan. Menimme deeksha-iltaan eli ykseyden siunaukseen. Jostain syystä en koe siellä mitenkään erikoisen vahvoja energioita, mutta kyllä se rauhan tuo sisimpään ja pidän siellä tehdyistä chakratasapainotuksesta. Ja ihmiset joita siellä tapaa ovat tietysti ihania!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Seitsemän uivaa joutsenta

Tänään olimme koko perheellä sisareni luona lelu-ja pelikutsuilla. Voi kunpa minä olisin tiennyt aikoinaan, että tämmöisetkin kotikutsut ovat olemassa! Olisi mennyt kepeästi ohi Tupperware- ja PartyLite -urien. Nämä kutsut olivat varsin hauskat. Enää en lähde tuotteita myymään mutta ostaa voidaan. Pojat viihtyivät pelien kanssa oivallisesti. Ja kyllähän ne tuotteet aikuisiakin kiinnostivat.

Minä olen miettinyt kansalaispalkkaa. Jopa välillä toivonut, että sellainen olisi käytössä. Minulla olisi monenmoista kivaa pikkujuttua joita voisi tehdä myös elannoksi. Mutta jos heittäytyisi yrittäjäksi, niistä pikkujutuista pitäisi tehdä isoja juttuja jotta niistä olisi oikeasti elättämään! Eivätkä ne pikkujutut olisi enää kivoja. Tyhmää. Niinpä teen niitä sitten vain omaksi ja ehkä joidenkin lähimmäisten iloksi. Jos olisi kansalaispalkka, sen lisäksi voisi olla yritteliäs. Ja olisinkin.

Niin, tämä työllistyminen / itsensä työllistäminen mietityttää jatkuvasti. Mitä sitä oikeastaan haluaisi tehdä…

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kuusi munivaa hanhea

Suomen itsenäisyyspäivä. Suomi on kuulemma 96-vuotias. Minä olen mennyt jo laskuissa sekaisin. Mutta ajatella, että Suomessa asuu ihmisiä jotka ovat syntyneet Venäjän vallan aikana.

Tänään minä, mies, kuopus ja anoppi menimme sankarihautausmaalle aamulla kello 9. Partiolaiset kynttelöitsivät jokaisen sankarihaudan. Sen jälkeen siirryimme kirkkoon itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Kyllä, minä, pakana, istuin tänään kirkossa jumalanpalveluksessa. Kuopuksella oli partiolupauksen anto. Esikoisellakin olisi ollut, mutta hän kieltäytyi astumasta kirkkoon (mitä en suoraan sanottuna kauheasti ihmettele…) joten hän antaa partiolupauksensa myöhemmin partioillassa.

Siellä minä, pakana, istuin sitten kirkossa ja mietin, että varsin oli pakanalliset menot. Veriuhri roikkui seinällä; kädet ja jalat lävistettynä nauloilla ristiin. Ei sentään jaettu sitä uhria seurakunnalle tässä palveluksessa. Kolehtikin kerättiin ja siitä sanottiin jumalalle “Ota vastaan tämä…” Niin, siinäkin oli uhri. Onhan kirkossa alttarikin, joka viittaa uhriin. Noh, en siis osannut olla täysin kiltisti siellä kirkossa. Onneksi ajatuksemme eivät vielä ole täysin kaikkien luettavissa. Anoppi-parka olisi saanut sätkyn minun mietteistä!

Partiolupaus meni hienosti ja sen kunniaksi uuden sudenpennut saivat partiohuivit kaulaansa. Kuopukselle tämä oli iso ja kauan odotettu asia. Käytiin vielä kirkkokahveillakin seurakuntasalilla ja pappi kävi oikein erikseen onnittelemassa kuopusta, joka oli ainoa uusista sudenpennuista joka oli tullut kahville. Tai oikeasti hän kyllä joi mehua.

Kun tultiin kotiin, mies pyysi kuopusta hakemaan saunapuita. Kuopus ei ollut kovin innokas ja mieheni kysyi: “Etkös sinä just äsken antanut partiolupauksen jossa sanoit olevasi avuksi toisille?” Siihen kuopus totesi: “Ai niin!” ja meni hakemaan puut. Kerrottakoon, että kuopus latoo puut varastosta laatikkoon ja mieheni sen laatikon sitten oikeasti kantaa sisälle.

Leivoimme poikien kanssa tänään ison kasan tuoksuvia pipareita. Uusimmassa Martta-lehdessä oli sellainen resepti, jossa taikinasta voitiin heti leipoa kun se oli tehty. Kätevää. Resepti on 50- ja 60-lukujen taitteesta. Tähän asti on tehty taikina jota on pitänyt vähintään yön yli seisottaa kylmässä. Mutta tämä resepti oli näppärä ja maistuva. Taikina oli helppo käsitellä. Tätä reseptiä käytämme jatkossakin!

Kävin äsken koiran kanssa illan viimeisellä ulkoilulla. Ulkona satoi lunta. Kuuntelin hiljaisuutta ja katselin naapuruston jouluvaloja, jotka pikkuhiljaa ovat lisääntyneet viikon aikana. Siellä täällä oli myös ulkotulia ja/tai kynttilöitä lyhdyissä. Olin itsessäni tasapainossa. Suuri rakkauden tulvahdus täytti minut ja elin siinä hetkessä täydellisesti.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kolme ranskalaista kanaa

Tänään lähdinkin koiralenkin jälkeen poikkeuksellisesti ajelemaan ystävän luo. Vein hänelle hoitopöydän lainaan. Sielläpä hurahtikin sitten muutama tunti ja pääsin harjoituskappaleeksi rosen terapiaan. Viimeksi kun olen ollut moisessa, itkin lähes holtittomasti. No tällä kertaa en itkenyt. Paitsi nyt illalla sitten kotona. Hah hah! Vähän viivästynyt reaktio.

Mietin edelleen työkuvioitani. Tavallaan en haluaisi palata kirjanpitäjäksi, mutta mitä muuta muka voisin tehdä. Pitäisi kouluttautua uudelleen ja siihen tarvitaan rahaa ja rahaa tulee vain olemalla töissä. Jep jep. Enkä edes tiedä mitä muuta työtä voisin tehdä! Haluaisin vain, että työni toisi minulle iloa ja että olisin siitä innostunut ja inspiroitunut. En tiedä mitä se voisi olla. Sellainen ei ole vielä tullut vastaan…

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kaksi tunturikyyhkyä

Eilen lähdin aamupäivällä koiran kanssa lenkille. Mies oli kyllä sanonut, että lunta on satanut mutta jotenkin en vain sisäistänyt asiaa. Olin ehkä liian innoissani jouluvalojen virittelystä ja ensimmäisestä joulukalenterin luukusta. Lunta oli tullut reilu 10 cm. Tokihan laitoin vaelluskengät jalkaani kun lähdin koiran kanssa metsään! Eikä siinä mitään, ne olivatkin oivalliset. Paitsi että nilkkapituisena ne sallivat lumen tunkeutua kenkään ja hetken kahlaamisen jälkeen nilkat olivat jäässä. Sitten ne turtuivat. Me olimme koiran kanssa silti reippaita ja kiersimme koko metsälenkkimme lumessa kahlaten. Totuuden nimissä on sanottava, että koira oli huomattavasti reippaampi kuin minä koska se juoksi suurimman osan matkasta, vieläpä edes takaisin ja mutkien kautta. Sehän teki ainakin tuplasti sen lenkin minkä minä! Minä taasen onnistuin loppumatkasta kaatumaan rähmälleni paljain käsin. Vaikka pudistelin heti vaatteeni, lumi ehti sulaa sen verran että jaloille tuli vilu. Onneksi tosiaan olimme jo melko lähellä kotia.

Tänä aamuna olin viisaampi ja laitoin säärystimet, jotka olivatkin hyvä ratkaisu. Sukka oli kostunut vain hiukan nilkasta mutta muuten oli kuivaa. Nyt pitää tietysti hiukan selventää pukeutumistani. Muutama vuosi sitten luovuin pitkistä housuista ja pukeudun siis aina pitkään hameeseen. Joogatunti on ainoa poikkeus. En ole vielä keksinyt miten hame pysyisi nilkoissa kun nostaa jalat seinälle… Lisäksi talviaikaan hameen alle sujahtaa kyllä jonkinlaiset välihousut. Tänäänkin minulla oli bambuleggarit ja kaksi hametta. Siksi siis lumi pääsee nilkkurissa kenkään helposti. Mutta nytpä olen ymmärtänyt säärystimien kätevyyden. Siinäkin siis jälleen yksi käsityöprojekti. Kohta pitänee ruveta kulkemaan lenkilläkin neule mukana. Hah hah!


lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulukauden avaus

Tänään kylällämme oli jälleen joulukauden avajaiset; myyjäiset, partiolaisten kodalla tapahtui ja museopirtillä esiteltiin vanhan ajan joulua. Meillä oli mukana myös äitini ja sisareni perheensä kanssa. Pojat tahtoivat ostaa arpoja ja voittivatkin jotain. Minä ostin kakun jonka aineosissa oli lueteltu “pommi”. Tosin tarkempi tutkimus kertoi, että tämä mysteerinen aineosanen olikin rommi mutta nähtävästi joku viäräleuka yläkoululainen oli muuttanut R:n P:ksi. Kakku oli tosi hyvää ja sitä on onneksi jäljellä.

Ruuaksi tarjoilin porukallemme kunnon lihasoppaa jonka keittelin eilen. En ennen tehnyt lihasoppaa kun ajattelin aina, että siihen tarvitsee painekeittimen. Sitten jokunen aika sitten tajusin, että lihaa voi keitellä vähän kauemmin eikä sitä painekeitintä siis tarvitse! Nyt lihakeitto on yksi perheemme herkkuruuista.

Ja nähtävästi joulukauden avajaisten kunniaksi luntaki satelee.

Saas nähdä tuleeko joulukuun jokapäiväisistä blogipäivityksistä perinne. Ehkäpä.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pysähtyneisyyden tila(ko)

Kun ajattelin kirjoittavani tähän blogiin pysähtyneisyyden tilasta, joka tuntuu vallitsevan elämässäni koko ajan, jäin miettimään mikä elämässäni sitten on pysähtynyttä. Tällä hetkellä en ole töissä mutta minulla on HenKaSe:n toiminta (Henkisen Kasvun Seura), perhe, neulominen, työn haku, ulkoilu, jooga, kotityöt yms. Touhua siis riittää, enemmänkin kuin olisi aikaa. Välillä suorastaan välttelen erilaisia touhuja ja ihan suoraan sanottuna piiloudun nettimaailmaan. Kotityöt ei jaksa kiinnostaa… ainakaan ihan joka kerta. Välillä olen sanonut, että en taas tiedä missä välissä niitä töitä tekisi kun on niin paljon kaikkea muuta!

Mikä siis on pysähtynyt? Miksi minusta tuntuu, että elämässäni ei tapahdu mitään? Miksi tunnen että kaikki vaan junnaa paikallaan?

Minä en kehity! Tietoisena pysyminen on vaikeaa, ja itsensä kasvattaminen vielä vaikeampaa. Minä vain odotan, että tapahtuisi joku ihme ja tajuaisin miten pääsen eteenpäin. Käyn kursseja kurssien perään mutta mitään ei avaudu. Ymmärrän kyllä mitä kurssilla sanotaan ja sillä hetkellä se on hyvinkin selkeä. Mutta kun palaan normaaliin arkeen niin pysähtyneisyyden tila jatkuu. Ja huomaan törmääväni yhä uudelleen ja uudelleen samoin vanhoihin tilanteisiin ja tajuan etten ole oppinut mitään enkä vieläkään käsitellyt sitä asiaa tai sen tuomaa pahaa oloa.

Joskus vuosia sitten käsittelin mielestäni hyvinkin syvältä kelpaamisen tunnetta tai pikemminkin sitä etten kelpaa, en ole riittävä. Tosin silloin jo totesin, että tähän joutuu varmaan palaamaan. Ja joudun palaamaan siihen koko ajan ja jatkuvasti! Ihan pienenä esimerkkinä: tapasin joku aika sitten uuden ihmisen ja minulla meni kuukausi ennen kuin uskalsin pyytää häntä kaveriksi feissarissa. Hei haloo! Siis feissarissa! FB-kaverit ei tarkoita sitä että joka päivä syvällisesti avaudutaan toistemme elämistä toisillemme. (no parhaimmillaan se tietysti voi tarkoittaa sitäkin) Mutt siis hei: en voi hakea jonkun kaveriksi feissarissa jos en vaikka kelpaakaan??? Tähän kohtaan kuuluisi vissiin se kuuluisia facepalm. Lisäksi minulla oli kauhean korkea kynnys mennä kylän neulekerhoon; mitäs jos en kelpaa joukkoon ja toiset vaan hampaat irvessä sietää minua kun poiskaan ei voi keskeä… se tunne ei ole vieläkään ihan kokonaan poistunut mutta kapuan sen kynnyksen yli joka kerta.

Lisäksi etsin koko ajan paikkaani elämässä, elämän tehtävääni ja ehkä jopa työtäni. Mitä kauemmin olen kotona, sitä ahdistavammalta tuntuu ajatus siitä että pitäisi lähteä tekemään jonkun alaisena kirjanpitoa ja/tai muista toimistotöitä. Eikä se edes välttämättä koskaan ole ollut unelma-ammattini. Suhteeni rahaan on hyvin kaksijakoinen. Ymmärrän sen energian vaihdonvälineenä mutta koen silti että rahaa ei oikeasti ole olemassakaan muuta kuin numeroina siellä kirjanpidossa ja niiden numeroiden pyörittäminen on välillä todella turhauttavaa!

Työssä on se ongelma, että minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään suurta intohimoa tai edes selkeää unelma-ammattia. Olen vain ajautunut eteenpäin ja välillä ehkä vähän taaksekin päin. Minulle on sanottu, että pitäisi muistella lapsuuden haaveammatteja. No valitettavasti muistan lapsuudestani aika vähän… Jos oikein muistan ammattihaavet menivät yleensä sen kirjan mukaan mitä olin lukemassa, joten olen haaveillut monenmoisista ammateista kuten: sairaanhoitaja, eläinlääkäri, opettaja, hotellin omistaja, etsivä, kirjailija, kauppias (monenlaisilla etuliitteillä) yms.

Jossain vaiheessa haaveilin suuresta kartanosta jossa olisi tilaa järjestää erilaisia henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin liittyviä kursseja. Siellä olisi ehkä myös jotain eläimiä kuten hevosia, kanoja, vuohia, lampaita… ja suuri puutarha kasvimainen, rantasauna tietenkin. Järjen hetkinä kurkistin kukkarooni jossa näkyi pohja eikä juuri muuta. Ja menin vielä naimisiinkin miehen kanssa jolla on peukalo keskellä kämmentä melkein kaikessa muussa paitsi atk-asioissa ja jolla kukkaron pohja näkyy lähes yhtä usein kuin minulla itselleäni. Ehkä pikkuisen pienensin haavettani ja haaveilin henkisestä kirjakaupasta jossa voisi ehkä myös järjestää jotain kursseja. No sekin kuihtui kokoon koska minulle sanottiin ettei sellainen ole kannattava enkä saanut sen perustamiseen tukea. Taisin sen jälkeen lakata haaveilemasta ja mennä sinne minne pääsee.

Esikoiseni taisi pukea sanoiksi sen miltä sisälläni tuntuu: “Täytyy tyytyä siihen mitä on”. Miksi se kuitenkin tuntuu pahalta ja hukkaan heitetyltä elämältä?

tiistai 19. marraskuuta 2013

Minun maailmakatsomukseni kiteytys

Olen jollain tapaa kiteyttänyt maailmankatsomukseni ja kirjaan se tähän itselleni muistiin. Jos joku saa inspiraation tästä niin sitten saa.

# 1 Olemme kaikki yhtä samaa energiaa joka ei koskaan katoa
    -> kaikki vaikuttaa kaikkeen

# 2 Olen vastuussa vain omasta kasvustani ja valinnoistani.
    Kts. # 1 josta seuraa että oma kasvuni vaikuttaa muihin

# 3 Ei ole olemassa oikeita tai vääriä valintoja, on vain hitaampia tai nopeampi reittejä. Muiden valintojen pohdiskelu ja ruotiminen ei välttämättä ole rakentavaa ja mielekästä toimintaa (kts # 2) mutta sekin on ok, koska ei ole olemassa oikeita tai vääriä valintoja. Kaikki tiet vievät Roomaan eli alkulähteeseen.
   
# 4 Kaikki muu on hifistelyä. Toki tuiki tarpeellista ja mielenkiintoista hifistelyä jonka lopputulos on toivottavasti kohtien 3, 2 ja 1 tajuaminen. Hifistelyssä on siis hyvä muistaa 3 aiempaa kohtaa pohjavireenä. (toisinaan oikeassa valaistuksessa myös kohdat 3 ja 2 ovat hifistelyä)

# 5 Ole tietoinen. Fyysisyyden maailmassa tämä on tärkein kohta. Ilman tätä kohtaa kohdat 4, 3, 2 ja 1 ovat sanahelinää. Jumiudut liian helposti kohdan 4 hifistelyyn, jos et ole tietoinen. Näin ensimmäinen on viimeinen ja viimeinen on ensimmäinen.

Toistan edelleen että tämä on note to myself. Tätä ei kenenkään pidä ottaman absoluuttisena totuutena.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Leipuri Hiiiiiiiva....

Herra 10 Wee halusi leipoa tänään korvapuusteja. Noh, taikinan tekemisessä homma meni hienosti siihen asti kunnes piti lisätä jauhoja; silloin hommaan valjastettiinkin äiti. Ensimmäisen taikinaköntän Herra suurimmaksi osaksi itse kaulitsi, äiti laittoi voita ja Herra kaneli-sokeria; hän myös itse rullasi ja leikkasi palat. Sitten innostus lopahti ja äiti ja pikkuveli teki lopusta taikinasta voisilmäpullia.






Tänään on muutenkin ollut touhupäivä koska pakotin pojat aloittamaan ihan oikeasti huoneidensa siivoamisen eikä vain työntämään tavaroita piiloon kaappeihin ja sänkyjen alle. Kävimme näin aluksi läpi kummankin vaatekaappi, poistettiin pieneksi jääneet, osa esikoisen pieneksi jääneistä meni kuopuksen kaappiin ja osa yläkaappiin odottamaan että kuopus vähän vielä kasvaa. Yllättäen löytyi mm. kadoksissa olleita sukkia. Huomenna urakka jatkuu muiden kaappien osalta. Saa nähdä milloin uskaltaa kurkistaa sänkyjen alle...

Tokihan ollaan käyty kaupassa, lämmitetty leivinuunia, keitetty kalasoppa ja syötykin se, käyty koiran kanssa lenkillä, laitettu karjalanpaisti uuniin hautumaan, viritelty kynttilöitä ulos lyhtyyn, saunottu...

perjantai 18. lokakuuta 2013

Talvehko

Pojilla on ollut tämän viikon syysloma. Mitään erikoista ei olla tehty. Kunhan ollaan vaan oltu. Eilen mies otti liukumavapaata ja käytiin laajennetulla perheellä lillumassa kylpylässä eli meidän ydinperheen lisäksi mukana olivat poikien mummi, täti ja serkku. Ja mukavaa oli.

Tänä aamuna herättiinkin sitten melko valkoiseen maailmaan kun yöllä oli tullut lunta, tai ehkä oikeammin räntää; on sen verran märkää. Pihalla tönöttää pari lumiukkoa.





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Paprikaa

Muutama viikko sitten nostimme paprikan sisälle kasvihuoneesta. Yöt alkoivat olla sille liian kylmiä. Ja tänään ne näyttävät tälle:


maanantai 30. syyskuuta 2013

Työpöydät




Ihan järkyttävä kuvan laatu kamerakännykällä mutta olkoot! Pöydät on siis ihan samanlaiset mutta eri väriset. Esikoinen (10 Wee) halusi mustaa ja kuopus (7 Wee) tahtoi vihreä valkoista. Hän myös taiteili pöydän päätyyn kyltin josta otin myös kuvan. Esikoinen otti iltapalansa omaan huoneeseen ja syö oman pyödän ääressä koska se on niin ihana!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vuoteenomana

Olin viikonpäivät vuoteenomana.

Viikko sitten sunnuntaina heräsin vain huomatakseni, että vasen hartia on sellaisessa lihaskrampissa etten pystynyt kivulta istumaan. Vessassa käynti oli yhtä tuskaa ja selvisin siitä vain suomalaisella sisulla ja huudoilla. Huutaminenhan tunnetusti vähentää kipua... Muuten makasinkin sitten sängyssä.

Maanantaina mies kuskasi minut autolla lääkäriin. Kipulääkkeen voimilla mentiin ja sittenkin sattui. Lääkäri totesi sen saman minkä minäkin olin jo todennut: lihaskramppi. Itsediagnoosi voimissaan. Lääkäri määräsi myrkyt ja apteekin kautta kotiin lepäämään. Aluksi tuntui ettei niistä myrkyistä mitään apua ollut. Mutta pikkuhiljaa toimintakyky palautui ja lihaskramppi helpotti.

Eilen olin lähes koko päivän pystyasennossa. Uskaltauduin jopa koiran kanssa pidemmälle lenkille, mutta tulin sieltä takaisin märkänä hiestä. Vaan tänään olisi mentävä uudestaan.

Viikko oli tuskaisen pitkä. Sen lisäksi, että itkin kivusta, itkin myös omaa avuttomuuttani. Ja kuulin koko ajan millaista sumplimista miehellä oli ruunalaiton, koiran ulkoilutuksen yms. askareiden kanssa. Tässä tuli todistettua, että perheemme arki rakentuu kahden toimintakykyisen aikuisen varaan. Jos toinen on toimintakyvytön, arki ei oikein rullaa mallikkaasti. Yritin olla potematta huonoa omaatuntoa makoilusta, mutta kyllä se oli välillä hyvin turhauttavaa. Ja pitkästyttävää.

Siinä makoillesssa ehti miettiä kaikenlaista. Haluanko tehdä enää kirjanpitäjän töitä? Onko se enää järkevää tekemistä kun sitä peilaa elämänkatsomukseeni ja siihen mitä uskon tapahtuvan? Mitä voisin tehdä arjessani toisin? Voisinko ehkä meditoida? Pelaanko ehkä liikaa facebook-pelejä? Voisinko ehkä vihdoinkin ruveta siivoamaan vaatekaappini ja poistaa sieltä tarpeettomat?

Ehdin myös katsoa lukuisia tv-ohjelmia netin kautta ja lukea muutaman kirjan. Ja nukkua paljon. Opin syömään makuultaan. Opin myös kyseenalaisen taidon: kuorsaaminen valveille.

Mutta opin myös arvostamaan liikkumisen taitoa ja kykyä, ulkoilua ja perheen kanssa vietettyä aikaa (kun makasin sängyn pohjalla ja muut elivät elämää jossain muualla talossa, tunsin itseni hiukan hyljätyksi...). Opin toisella tavalla myös arvostamaan kehoani ja sen viestejä. Koska kyllähän olkapääni kertoi minulle jo aiemmin, että tarvitsisi lepoa ja hoitoa mutta minä en välittänyt siitä vaan mm. neuloin oireilusta huolimatta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kasvihuoneella








Tuo kurkku roikkuu niin hauskasti oviaukossa että oli pakko kuvata se! Lisäksi kuvasin tomaatteja jotka ovat siis eriasteisen kypsiä kuten kuvasta näkyy. Sekä kurkkuja että tomaatteja on jo erinäiset kerrat syöty ja vielä näyttäisi tulevan jos vaan lämpimiä päiviä on. Tämän vuoden sato on onnistuneempi kuin viime vuoden. Erityisen ylpeä olen siitä että nämä kaikki olen siemenestä kasvattanut!

Eilen oli sumuista








Eilisaamuna kuuden maissa lähdettiin koiran kanssa lenkille. Sumu oli jonkin verran, joten kuvissa näkyvä epätarkkuus ei johdu kuvaajasta (ainakaan pelkästään ;))

perjantai 23. elokuuta 2013

Helmin kanssa lenkillä, taas


Vaikka olen flunssanpoikasessa, koiraa vaatii ulkoilua päivittäin, useamman kerran. Onneksi on muitakin ulkoiluttajia. Tällä kertaa minä kuitenkin ulkoilin. Ja katselin harjulta tällaisia maisemia.


Tällainen näkymä toiseen suuntaan.



Sillä aikaa kun otin noita kuvia, Helmille kävin mun selän takana näin :-D 

maanantai 12. elokuuta 2013

Syksyn ensimmäinen koulupäivä

Tänään se taas alkoi. Koulu. Meillä taisi olla niin äidillä kuin pojilla tänään perhosia vatsassa ja jännitystä. Esikoinen meni neljännelle ja kuopus aloitti ekalla. Kävin viemässä pojat kouluun, paitsi esikoinen tietenkin häippäsi jo kotipihassa meidän seurasta ettei vaan kukaan luule että äiti on häntä tuomassa kouluun...

Huomasin kyllä aika pian, että ei minua siellä koululla tarvittu ja lähdin kotiin.

Kotona odotti tiskiröykkiö koneeseen laittoa ja koira tietysti avusti minua kovasti likaisten astioiden laittamisessa koneeseen. Muistin yhtäkkiä konetta laittaessa, etten ole muistanut tilata uutta verokorttia työttömyyspäivärahaa varten ja tilasin sen.

Sateisena alkanut aamu valkenikin yhtäkkiä aurinkoiseksi ja lähdin koiran kanssa lenkille. Mietiskelin syntyjä syviä ja pohdin pitäisikö huomisaamuna lähteä sienimetsään jos kerran sää säilyy kuivahkona. Ehkä me mennään kun sieniäkin näyttää nyt sateiden jälkeen taas nouseva. Metsässä oli välillä uskomattoman hiljaista kun oltiin Helmin kanssa kahden eikä välillä kuulunut edes kaukaisia autojen ääniä. Ilmassa tuoksuu elokuulle ja koulujen alkamiselle, hivenen jo syksylle muttei vielä kunnolla.

Neljäsluokkalainen ilmestyi ovelle heti yhden jälkeen ja huikkasi menevänsä yhden viidesluokkalaisen kaverinsa luokse. Tosin noin varttitunnin päästä tuli takaisin ja sanoi ettei sinne voinutkaan mennä mutta olisivat tulossa tänne. Sehän sopii. Nyt ne tuolla työhuoneessa möykkävät jotain omia juttujaan. Koira katsoi äsken vähän ihmetellen mitä ne huutaa mutta päätteli vissiin sitten ettei siellä mikään ole hätänä ja siirtyi eteiseen nukkumaan.

Neljäsluokkalainen sanoi ettei ole läksyjä. Eivät saaneet vielä kirjojakaan eivätkä edes lukujärjestystä. Luokassa oli ollut koko päivän 3 opettajaa. Se on heti koko luokalta luulot pois ensimmäisenä päivänä. Hyvä. Opettaja oli kuulemma ihan kiva. Luokalla on siis eri opettaja kuin viime talvena. Plus resurssiopettaja ja erityisopettaja ja koulunkäyntiohjaaja (vai mikälie) joten aina on vähintään 2 aikuista luokassa. Hyvä. Ja tavallaan ymmärrän tuota ajatusta siitä ettei vielä ole annettu kirjoja.

Ekaluokkalainen on vielä iltapäiväkerhossa. Haen jonkun ajan päästä kotiin. Saa nyt olla kavereiden kanssa kun on sitä odottanut koko kesän. Ja hyvä tottua olemaan siellä, jos minä vaikka pääsenkin töihin.

Minä lähden illaksi kaupunkiin kun olisi Lehto ry:n tapaaminen. Pojat jäävät reiluksi puoleksi tunniksi keskenään. Hyvää harjoittelua sekin. Tosin viime viikollahan pojat olivat kahdestaan reilun 2 tuntia kun minä olen jäsenkorjaajalla joten tämän päiväinenhän ei ole mitään siihen verrattuna.

lauantai 3. elokuuta 2013

Puhtaat lakanat




Voi tätä onnen päivää jälleen kun ihmiset laittoivat puhtaat lakanat! Toisten koirat ne pyörii sontakasoissa mutta meidän Helmi rakastaa puhtaita, tuoksuvia lakanoita!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Beautiful Body -haaste

Blogeissa kiertää tämä Beautiful Body -haaste. Todella hieno haaste ja upeita naisia. Mutta kuten huomaatte, minun kirjoitukseen ei ole liitetty kuvaa. Haaste on "kaunis keho" eikä minun kehoni ole kaunis, ei ole ollut milloinkaan. Sen olemassa oloon ei ole vaikuttanut lasten saaminen. Raskausarvilla ei ole mitään väliä kun ei tämä muutenkaan mikä kaunis ilmestys ole.

Minulla on paljon ylipainoa. On ollut vuosia, enemmän tai vähemmän. Yläasteella terveydenhoitaja kehotti pudottamaan painoa. Näin jälkeen päin järjellä tajuan, ettei minulla silloin edes oikeasti vielä ollut ylipainoa! Ei edes lukiossa, vaikka kuvittelin olevani järkyttävän lihava. Minusta tuntui, että kukaan ei pidä minusta eikä minua hyväksytä, ja siihen piti olla joku syy. Minä olen lihava, siitä se johtuu. Voin melkein muistaa sen hetken kun päätin, että yksinäisyyteni johtui siitä että olen lihava.

Ex-mieheni totesi kerran minulle "Voi hyvä luoja, sinun pitäisi laihduttaa". Sillä erää olin suhteellisen hoikassa kunnossa. Nykyinen mieheni ei välitä kiloistani tai raskausarvista tms.,  mutta sillä ei oikeastaan ole minulle mitään merkitystä. Hän sanoo minua kauniiksi, mutta jotenkin se aina tuntuu minusta valheelta koska minä en ole kaunis. Järki toki sanoo, että kaipa hän minut jotenkin voi nähdä kauniina mutta jotenkin järki ei auta minua tässä asiassa yhtään.

En minä koskaan ole ollut mikään ketterä ja notkea. Päinvastoin. Minusta on aina tuntunut että keho on raskas ja kömpelö liikutella, epämukava suorastaan. Liikunnanilo? Mikä se on? Jotenkin en osaa olla fyysisessä kehossa. Tunnen itseni kevyeksi eteeriseksi olennoksi, ja kieltämättä on järkytys aamuisin herätä ja liikuttaa raskasta kehoa. Saatan myös joskus ihan oikeasti säikähtää kun näen itseni peilistä. Olen toki viisaasti sijoittanut niitä peilejä joka puolelle taloa, vieläpä isoja vartalopeilejä...

En tunne myöskään itseäni erityisesti naiseksi tai naiselliseksi. Edelleenkään. En viihdy naisena kovin hyvin. Toisaalta en myöskään haluaisi olla mies, se se vasta raskasta olisikin! Haluaisin olla täysin sukupuoleton olento.

Nyt tietysti voisi pohtia, onko minulla ylipainoa siksi että minä muuten leijailisin koko ajan pää pilvissä enkä pysyisi maadoittuneena, kun kerran koen itseni eteeriseksi ja kevyeksi. Voi olla. En tiedä. Voi olla myös niin että olen vain laiska ihminen joka ei viitsi huolehtia itsestään

Alkuvuodesta työterveyslääkäri totesi minulle "Jos sinun verensokeriarvot ovat yli rajojen niin sitten kyllä haluaisin suositella sinulle laihdutusleikkausta kun sinä et saa tuota painoa putoamaan". Minä istuin täysin mykkänä tuolissa enkä osannut sanoa mitään. Siinä se taas tuli: olen niin huono ihminen, niin kykenemätön etten saa edes painoa pudotettua ja se huonous pitää leikata minusta pois jotta olisin taas hyvä ja hyväksyttävä. Että olisin sellainen kuin pitääkin. (verensokeriarvoissa ei ollut mitään vikaa, että kai minussa sitten jotain on niin kuin pitääkin)

En tiedä opinko hyväksymään kehoni tämän elämän aikana, opinko rakastamaan sitä, näkemään sen kauniina. Joskus uskottelin itselleni, että kun tarpeeksi tahkoan tätä asiaa niin kyllä opin. Tällä hetkellä en vaivaudu uskottelemaan niin edes itselleni. Minulla on keho jossa minä en viihdy ja jotenkin minun on vain selviydyttävä tästä elämästä päivä kerrallaan.


Paistettuja sydämiä


Ostin joku aika sitten "vahingossa" sydänlettupannun, kun se sattui vielä olemaan valurautainen. Eilen lupasin pojille, että tänään paistan lettuja lounaaksi. Tässä ovat pannulla paistetut ensimmäiset letut ikinä.


 Toisesta erästä tuli kauniin pitsinen.


Tällainen kasa jäi vielä syömättä vaikka ähmättiin. Tokihan mun oli ihan pakko tehdä litran taikina... Ja näiden kanssa oli tarjolla anopin tekemää omenasosetta. Ois varmaan maistunu sullekin!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pojat


 Miika 7 vuotta ja 6 kk


Aaron 10 vuotta ja 2 kk

Oikeastaan siis jo nuoret miehet ;)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kasvihuoneella


 Paprika kukkii. Nostettiin aurinkoon kun kuulemma se vähän nyt kaipaisi suoraa auringon valoa. Yöksi nostetaan takaisin kasvihuoneen huomaan.


Epäselvä kuva mutta kyllä siinä pieni paprika on.


Paprika kauempaa.


Tässä on kurkkuja jos joku ei kuvasta tunnista ;D



 Kirsikkatomaatteja



Ja muita tomaatteja.