Viikon päästä on aatonaatto

Muutaman viimeisen päivityksen otsikko oli näpistetty vapaasti suomentaen englantilaisesta runosta “Twelve Days of Christmas”. Selityksenä heille, jotka eivät sitä ehkä hoksanneet.

Viikonloppu kului joulutunnelman virityksissä.

Lauantaina suuntasimme koko porukalla jälleen joulumarkkinoille. Mukana olivat myös sisareni perhe ja äitini. Pakolliset suklaaostokset tuli tehtyä. Saippuaakin löytyi ja dippikastikeaineksia sekä muutama kirja. Pitihän niitä kirjoja ostaa kun halavalla sai… Miten minusta tuntuu, että meillä on kokonainen sulovíleen-sukupolvi, ellei kaksikin.

Eilen olin alkuiltapäivästä Maria-palveluksessa ja sen jälkeen vielä illalla kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja. Mentiin miehen kanssa vähän viime hetkillä ja kirkko oli ihan täynnä. Ei päästy heti istumaan, mutta sitten joku toi tuoleja niin ei tarvinnut sitten seisoa.

Rakastan noita joululaulutilaisuuksia, mutta jaksan silti vuodesta toiseen ihmetellä samaa asiaa: Miksi lauletaan aina tylsiä “Joulupuu on rakennut” ja “Heinillä härkien kaukalon” sekä “No onkos tullut kesä”. Nytkin vihkossa olisi ollut todella upeat “Tulkoon joulu”, “Joululaulu”, “Oi Betlehem, sä pienoinen” sekä “Taivas sylissäin”. Toisaalta minua ilahdutti se, että lauloimme “Sydämeeni joulun teen” ja “Ilouutinen”.

Olen niin ahkerasti näpertänyt joululahja-asioita etten ole paljon saanut laitettua joulukoristeita. Tänään ajattelin laittaa jotain. Viime jouluna tuli laiteltua pikkuhiljaa jotain, mutta jospa tänään rysäyttäs kerralla vähän enemmän

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....