KosmisenAuringonHöpinät

Tänä aamuna oli tämän syksyn viilein aamu. Kuuden maissa mittari näytti +3 astetta kun lähdimme koiran kanssa lenkille. Parin tunnin päästä kuitenkin "jo" +9. Olipas raikas lenkki! Olen neulonut sisaren tyttärelle lahjaa, joko synttärilahjaa tai joululahjaa kumpaan nyt sitten ehtii valmiiksi. Näillä näkymin vasta jouluksi kun kävi niin että lanka loppuu kesken! Eipä ole aikoihin tapahtunut näin. Yleensä varaan yhden kerän ylimääräistä, mutta nyt taisi tapahtu joku unohdus. Ei auta muu kuin yrittää saada lankaa lisää. Olin tänään palaverissa jossa keskusteltiin kulttuurihankkeesta meidän kylälle. Hienoa, ettei kaupunki ole meitä tänne ihan täydellisesti unohtanut, vaikka joskus tuntuukin siltä. Saas nähdä mitä kaikkea saamme tämän hankkeen puitteissa toteutumaan ja johtaako se mahdollisesti jatkohankkeisiin. Tällä viikolla torstaina alkaa neulepiirikin taas. On sitä odotettu! Olisipa mukavaa jos mukaan tulisi uusiakin ihmisiä. Kuopus, Herra 10 Wee, on innostunut hevosi

Olin kesän töissä. Pari kuukautta siitä. Lyhyt sijaisuus mutta sentään jotain. Oli mukava huomata, että asiat palautuivat tietoisuuteen nopeasti ja tiesin mitä olin tekemässä, enkä vain tehnyt niin kuin oli perehdytetty ja opastettu. Pojilla alkoi koulu viikko sitten. Esikoinen siirtyi yläkoulun hoivaan ja kuopus aloitti nelosen. Jälkimmäinen pääsee nauttimaan uuden opsin tuomista muutoksista täysillä mutta esikoinen luistelee vielä vanhan opsin mukaan tuntijaossa, vaikka uuden henkeä noudatetaankin. Eilen vietin koiran kanssa kolmisen tuntia metsässä ja keräsimme mustikoita ja kanttarelleja. Kyllä, koirakin keräsi, niitä mustikoita suuhunsa. Ihme mustikkahotku. Ja hotkii niitä mustikoita vain silloin kun olemme keräämässä niitä. Ei koskaan lenkillä vaikka lenkkipolun varrella on niitä runsaasti. Yksin metsässä oleminen on nautinnollista. Koira on mielestäni osa metsää. Ei ketään vieressä pulpattamassa. Luonnon hiljaisuus ympärillä. Mustikoiden kerääminen. Kanttarellien putkahtel