18. elokuuta; 1809 Keisarillinen Suomen senaatti (hallituskonselji) pantiin alulle.
Olin kesän töissä. Pari kuukautta siitä. Lyhyt sijaisuus mutta sentään jotain. Oli mukava huomata, että asiat palautuivat tietoisuuteen nopeasti ja tiesin mitä olin tekemässä, enkä vain tehnyt niin kuin oli perehdytetty ja opastettu.
Pojilla alkoi koulu viikko sitten. Esikoinen siirtyi yläkoulun hoivaan ja kuopus aloitti nelosen. Jälkimmäinen pääsee nauttimaan uuden opsin tuomista muutoksista täysillä mutta esikoinen luistelee vielä vanhan opsin mukaan tuntijaossa, vaikka uuden henkeä noudatetaankin.
Eilen vietin koiran kanssa kolmisen tuntia metsässä ja keräsimme mustikoita ja kanttarelleja. Kyllä, koirakin keräsi, niitä mustikoita suuhunsa. Ihme mustikkahotku. Ja hotkii niitä mustikoita vain silloin kun olemme keräämässä niitä. Ei koskaan lenkillä vaikka lenkkipolun varrella on niitä runsaasti.
Yksin metsässä oleminen on nautinnollista. Koira on mielestäni osa metsää. Ei ketään vieressä pulpattamassa. Luonnon hiljaisuus ympärillä. Mustikoiden kerääminen. Kanttarellien putkahtelu näkyviin milloin mistäkin. Olen vuosi vuodelta kääntymässä jälleen metsäläiseksi. Lapsena olin metsässä aina. "Metsänpoika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston..." Silloin ihan pikkuisen ärsytti se, että laulettiin pojasta. Enkä tietenkään voinut laulaa yksinkään tytöstä kun kerran sanoissa sanottiin poika. Nytpä lauleskelin "Metsäntyttö tahdon olla, sankar jylhän männistön" kun ei niitä kuusiakaan ollut kovin lähellä. Totesin koiralle, että me taidetaan olla semmoisia metsätyttöjä.
Tulin ihanasti väsyneenä kotiin, kävin suihkuissa, laitoin perunat kiehumaan ja istuin siivomaan kanttarellit. Koira nukkui tuhisten, seinäkello raksutti omaa tahtiaan. Kodin hiljaisuus. Nautinto.
Äsken kävin koiran kanssa iltalenkillä, ja voi miten ihanan pehmeä ilma siellä onkaan. Niin lempeä.
Pojilla alkoi koulu viikko sitten. Esikoinen siirtyi yläkoulun hoivaan ja kuopus aloitti nelosen. Jälkimmäinen pääsee nauttimaan uuden opsin tuomista muutoksista täysillä mutta esikoinen luistelee vielä vanhan opsin mukaan tuntijaossa, vaikka uuden henkeä noudatetaankin.
Eilen vietin koiran kanssa kolmisen tuntia metsässä ja keräsimme mustikoita ja kanttarelleja. Kyllä, koirakin keräsi, niitä mustikoita suuhunsa. Ihme mustikkahotku. Ja hotkii niitä mustikoita vain silloin kun olemme keräämässä niitä. Ei koskaan lenkillä vaikka lenkkipolun varrella on niitä runsaasti.
Yksin metsässä oleminen on nautinnollista. Koira on mielestäni osa metsää. Ei ketään vieressä pulpattamassa. Luonnon hiljaisuus ympärillä. Mustikoiden kerääminen. Kanttarellien putkahtelu näkyviin milloin mistäkin. Olen vuosi vuodelta kääntymässä jälleen metsäläiseksi. Lapsena olin metsässä aina. "Metsänpoika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston..." Silloin ihan pikkuisen ärsytti se, että laulettiin pojasta. Enkä tietenkään voinut laulaa yksinkään tytöstä kun kerran sanoissa sanottiin poika. Nytpä lauleskelin "Metsäntyttö tahdon olla, sankar jylhän männistön" kun ei niitä kuusiakaan ollut kovin lähellä. Totesin koiralle, että me taidetaan olla semmoisia metsätyttöjä.
Tulin ihanasti väsyneenä kotiin, kävin suihkuissa, laitoin perunat kiehumaan ja istuin siivomaan kanttarellit. Koira nukkui tuhisten, seinäkello raksutti omaa tahtiaan. Kodin hiljaisuus. Nautinto.
Äsken kävin koiran kanssa iltalenkillä, ja voi miten ihanan pehmeä ilma siellä onkaan. Niin lempeä.
Kommentit
Lähetä kommentti