Leipuri Hiiiiiiiva....

Herra 10 Wee halusi leipoa tänään korvapuusteja. Noh, taikinan tekemisessä homma meni hienosti siihen asti kunnes piti lisätä jauhoja; silloin hommaan valjastettiinkin äiti. Ensimmäisen taikinaköntän Herra suurimmaksi osaksi itse kaulitsi, äiti laittoi voita ja Herra kaneli-sokeria; hän myös itse rullasi ja leikkasi palat. Sitten innostus lopahti ja äiti ja pikkuveli teki lopusta taikinasta voisilmäpullia.






Tänään on muutenkin ollut touhupäivä koska pakotin pojat aloittamaan ihan oikeasti huoneidensa siivoamisen eikä vain työntämään tavaroita piiloon kaappeihin ja sänkyjen alle. Kävimme näin aluksi läpi kummankin vaatekaappi, poistettiin pieneksi jääneet, osa esikoisen pieneksi jääneistä meni kuopuksen kaappiin ja osa yläkaappiin odottamaan että kuopus vähän vielä kasvaa. Yllättäen löytyi mm. kadoksissa olleita sukkia. Huomenna urakka jatkuu muiden kaappien osalta. Saa nähdä milloin uskaltaa kurkistaa sänkyjen alle...

Tokihan ollaan käyty kaupassa, lämmitetty leivinuunia, keitetty kalasoppa ja syötykin se, käyty koiran kanssa lenkillä, laitettu karjalanpaisti uuniin hautumaan, viritelty kynttilöitä ulos lyhtyyn, saunottu...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....