Viimeinen matka


Tänään oli kissojemme viimeinen matka. Etukäteen pelkäsin, etten saa katteja laitettua koppaan yksin. Mutta se sujuikin mallikkaasti ja kissat olivat kopissaan ennen kuin itse tajusivat mitä tapahtui. Tosin kissat alkoivat heti itkeä ja yrittivät raapia itseään ulos. Itkuhan siinä tuli minultakin. Kannoin kopat autoon ja ajoin elukkatohtorille. Kissat itkivät koko matkan ja minä yritin selittää, että tämä on viimeinen kerta, sitten ei tarvitse enää koskaan pelätä ja kaikki on hyvin... Valitettavasti jouduimme elukkatohtorilla odottamaan lähes puoli tuntia ennen kuin lääkäri pääsi paikalle. Sellaista en ollut ottanut huomioon ja itkeskelin odotushuoneessa.


Jokainen jonka eläin on lopetettu, tietää kuinka homma tapahtuu. Ensin piikki että nukahtaa ja sitten yliannostus. Näin siis tälläkin kertaa. Silittelin kissojani lohduttomana. Olen ainakin nyt perusteellisesti hyvästellyt ystäväni. Kauheaahan siellä huoneessa oli, mutta en halua jälkeenpäin joutua katumaan sitä etten ollut paikalla.


Itkustahan ei meinaa tulla loppua. Kissoista ei paljon ääntä lähde, mutta mun mielestä kotona on luonnottoman hiljaista. Olen jo pari kertaa kuullut harhojakin; ihan kuin kissa olisi syönyt kovia naksuja ja toinen raapinut jossain... Ehkä elämä kuitenkin jatkuu...


 


 

Kommentit

Suositut tekstit