Neljäs adventti, Tuomaan päivä

Hyvä Tuomas joulun tuopi.

Lunta on tullut reilusti. Ihana, valkea joulu.

Normaalina sunnuntaina käperryn peiton alle nukkumaan kun mies lähtee koiran kanssa ulos. Tänään kuitenkin nousin silloin lämmittämään leivinuunia. Halusin saada karjalanpaistin uuniin, ennen kuin lähdimme kinkunhakureissulle. Ja sehän onnistui.

Sillä aikaa kun minä lämmittelin uunia ja laitoin lihat pataan, mies kolasi pihan ja kaivoi auton esille lumesta. Kun saatiin pata uuniin, lähdettiin koko perheen voimalla Topin maatilamyymälään Muuruvedelle. Nautittiin siellä kahvit ja tehtiin ostoksia. Otettiin kyytiin omien ostosten lisäksi myös miehen sisaren perheen tilaus. Niinpä ajoimme seuraavaksi heille viemään tavarat ja joululahjukset. Joimme sielläkin kahvit.

Kun pääsimme kotiin, kuopus käytti koiran pissalla ja lähti sen jälkeen kelkkamäkeen. Esikoinen ja mies lähtivät kolaamaan anoppilan pihan.

Sitten lähinnä olemme lötköilleet.

Ensi yö on vuoden pisin yö, ja samalla pimein. Talvipäivän seisaus ja uuden kuun hetki osuvat hyvin lähelle toisiaan, samalle yölle. Täysin pimeetä touha siis.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....