Aatonaatto

Lapsilla oli vielä tänään koulupäivä. Äkkiseltään -12 astetta ulkoillessa tuntui aika viileältä, mutta kyllä me koiran ja miehen kanssa tehtiin reippaasti tunnin kävelylenkki. Saatiin omenaposket. Pojat tulivat kahden tunnin koulupäivän jälkeen kotiin ja meillä oli siinä vaiheessa jo tuli leivarissa.

Siivoiltiin vähän, laitettiin kuusi paikalleen, lapset pelasivat. Esikoisen kaverit tulivat hakemaan häntä pulkkamäkeen. Minä ja kuopus koristeltiin pipareita. Yritin tehdä anopille yllätystä, mutta se epäonnistui ja purin tekelettäni pari tuntia kiukkuisena suljetun oven takana.

Lopulta päätin ruveta koristelemaan lasten kanssa joulukuusta ja unohtaa mokoman tekeleen!

Nyt on hieno kuusi. Kinkku on uunissa, peruna- ja italiansalaatti kellarissa valmiina, lahjat paketoituna ja kätkettyinä (tähän tehtiin salajuoni jo eilisiltana, lapset ovat jo oppineet että saunan jälkeen lahjat on eteisessä, mutta nytpä ne ei olekaan, hah hah haaa!) Koira kuorsaa jo joten ehkä minäkin ryömin peiton alle nukkumaan ja odottamaan aattoaamua. Mittari näyttää -16 pihalla.

Ainiin, munhan piti kertoa mitä lainasin kirjastosta! Lainasin Kuopion historiasta kertovan "tiiliskiven" ja Håkan Nesserin kirjoittaman dekkarin, joka vaikuttaa aika tylsältä, mutta ehkä annan sille vielä mahdollisuuden...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Vuoden toiseksi viimeinen päivä