6. joulukuuta; 1917 Suomen eduskunta hyväksyi senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen
Itsenäisyyspäivä.
Tänäkin vuonna olen tunnustellut Suomen itsenäisyyttä. Onko Suomi valtiona enää itsenäinen? Onko sen edes tarpeen olla itsenäinen? Mitä se itsenäisyys tarkoittaa?
Minulle suomalaisuus merkitsee omaa kieltä ja sen tuomaa ilmaisutapaa. Se merkitsi kauan myös hyvinvointivaltiota, kunnes näin valheellisten rakenteiden läpi ja hyvinvointi sai uudenlaisen määritelmän elämässäni.
En arvosta sotaa enkä sotilaita. Niiden aikakausi on jo eletty. Ne ovat vanhanaikaisia, jotka jossain ihmiskunnan kehitysvaiheessa ovat olleet tarpeen, mutta eivät enää. En arvosta kostomielialaa enkä uhoamista; "kyllä kohta saavat tuta nahoissaan..." Tuo ajatus on peräisin mielestä ja suistaa ihmisen samalle tasolle kuin uhittelun kohde; kierteeseen johon ihmiskunnan ei enää tarvitse lähteä.
Menneisyyden ei tarvitse pyytää minulta anteeksi. Koen itseni osaksi tuota menneisyyttä, ja pyydän anteeksi itse ja annan anteeksi. Asioilla on aikansa ja paikkansa.
Tahdon tänä päivänä keskittyä rauhaan, yhteisöllisyyteen, rakkauteen, ihmisyyden arvostamiseen, anteeksiantoon, jakamiseen, koko ihmiskunnan arvostamiseen.
Olen aina tuntenut itseni enemmän universumin kansalaiseksi kuin suomalaiseksi. Savolaisuus toki menee sitten kaiken ohi.
Tänä aamuna kävelimme kylän läpi korissa pipareita, mustaherukkamehua (itse höyrystettyä anoppilan marjoista) ja amaryllis. Menimme anoppilaan kahville. Siellä olivat jo mieheni sisar, hänen miehensä ja heidän tyttärensä. Ja kuulimme tuoreeltaan mieheni 90-vuotiaan enon vaihtaneen tasoa yöllä omassa kodissaan. Yksi aika kausi on päättynyt. Hautajaiset tulossa. Emme kuitenkaan viettäneet surujuhlaa, vielä. Joimme anopin nimipäivä/syntymäpäiväkahvit ja juttelimme hyvin arkisia asioita. Toki jossain häivähti ajatus siitä montako vuotta tämä perinne vielä jatkuu. Kokoonnummeko yhteisen kahvipöydän äären vielä ensi vuonna, kokoonnummeko vielä senkin jälkeen kun anoppi on vaihtanut tasoa. Hymähdin ajatukselle. Varmasti yhteisen kahvipöydän ääreen ennen joulua kokoonnumme, oli syy sitten mikä tahansa.
Tänäkin vuonna olen tunnustellut Suomen itsenäisyyttä. Onko Suomi valtiona enää itsenäinen? Onko sen edes tarpeen olla itsenäinen? Mitä se itsenäisyys tarkoittaa?
Minulle suomalaisuus merkitsee omaa kieltä ja sen tuomaa ilmaisutapaa. Se merkitsi kauan myös hyvinvointivaltiota, kunnes näin valheellisten rakenteiden läpi ja hyvinvointi sai uudenlaisen määritelmän elämässäni.
En arvosta sotaa enkä sotilaita. Niiden aikakausi on jo eletty. Ne ovat vanhanaikaisia, jotka jossain ihmiskunnan kehitysvaiheessa ovat olleet tarpeen, mutta eivät enää. En arvosta kostomielialaa enkä uhoamista; "kyllä kohta saavat tuta nahoissaan..." Tuo ajatus on peräisin mielestä ja suistaa ihmisen samalle tasolle kuin uhittelun kohde; kierteeseen johon ihmiskunnan ei enää tarvitse lähteä.
Menneisyyden ei tarvitse pyytää minulta anteeksi. Koen itseni osaksi tuota menneisyyttä, ja pyydän anteeksi itse ja annan anteeksi. Asioilla on aikansa ja paikkansa.
Tahdon tänä päivänä keskittyä rauhaan, yhteisöllisyyteen, rakkauteen, ihmisyyden arvostamiseen, anteeksiantoon, jakamiseen, koko ihmiskunnan arvostamiseen.
Olen aina tuntenut itseni enemmän universumin kansalaiseksi kuin suomalaiseksi. Savolaisuus toki menee sitten kaiken ohi.
Tänä aamuna kävelimme kylän läpi korissa pipareita, mustaherukkamehua (itse höyrystettyä anoppilan marjoista) ja amaryllis. Menimme anoppilaan kahville. Siellä olivat jo mieheni sisar, hänen miehensä ja heidän tyttärensä. Ja kuulimme tuoreeltaan mieheni 90-vuotiaan enon vaihtaneen tasoa yöllä omassa kodissaan. Yksi aika kausi on päättynyt. Hautajaiset tulossa. Emme kuitenkaan viettäneet surujuhlaa, vielä. Joimme anopin nimipäivä/syntymäpäiväkahvit ja juttelimme hyvin arkisia asioita. Toki jossain häivähti ajatus siitä montako vuotta tämä perinne vielä jatkuu. Kokoonnummeko yhteisen kahvipöydän äären vielä ensi vuonna, kokoonnummeko vielä senkin jälkeen kun anoppi on vaihtanut tasoa. Hymähdin ajatukselle. Varmasti yhteisen kahvipöydän ääreen ennen joulua kokoonnumme, oli syy sitten mikä tahansa.
Kommentit
Lähetä kommentti