29. joulukuuta; 1891 Thomas Alva Edison patentoi radion

Herätyskello soi tänään 7.15. Vilkaisin lämpömittariin ja se näytti -14 astetta pakkasta. Piti vähän hieraista silmiä ja katsoa uudestaan. Oikein näin! -14! Kunnolla päälle ja koiran kanssa lenkille. Sillä aikaa mies oli tehnyt teetä ja laittanut aamupalaa pöytää. Kuopuskin oli kömpinyt peiton alta. Onneksi eilen lämmitettiin leivinuunia. Esikoista piti vähän houkutella hereille.



Lähdimme aamulla kylpylään uimaan. Minähän uin nykyään ihan matkaa, vaikka ei se mikään kauhean pitkä matka ole mitä jaksan uida näin harvoilla käynneillä. Minua ei kuitenkaan enää tarvita lillumaan poikien kanssa milloin missäkin altaassa. Uivat ihan omin päin. Parempia ovat uimaan kuin minä! Sanoin miehelle tänään, että etenkin kuopus on ihan mahdoton sukeltelun kanssa kun ei sillä ole mitään itsesuojeluvaistoa. Toisaalta pitänee olla tyytyväinen ettei pelkää.

Syötiin Pizza Buffassa mahat täyteen ja tehtiin ruokaostoksissa viereisessä kaupassa.





Kotona koira odotti ulkoiluttajaa. Oli kuopuksen vuoro. Lisäksi kuopukselle lankesi myös polttopuiden haku. Yritimme eilen sanoa että olisi jo eilen hakenut mutta häntä ei huvittanut. Noh, elämä on valintoja ja niiden kanssa on elettävä. Mukisematta hoiti valintansa seurauksen.

Minä neuloin ja katsoin kuopuksen kanssa uutta Sherlock Holmesia. Olen toki nähnyt jo aiemmin, mutta kyllä Benedictiä voi katsella uudestaankin. Ja kuopusta kiinnosti mitä Sherlock puuhaa.

Tein illaksi linssikeittoa. Siitä tuli todella hyvää. Pojat nyrpistelivät sille nenäänsä. Mutta minä totesin (ties kuinka monetta kertaa!), että moisen voi jättää pois kun eivät ole koskaan maistaneet. Sanoin että voivat ottaa ihan vähän ja maistaa ensin ja sitten ottaa lisää jos maistuu. Kumpikin otti lisää. Kuopus jopa kysyi nukkumaan mennessään, onko huomenna samaa ruokaa. No kyllä on; lämmitettynä. Siihen kuopus totesi "JES!" Joskus uusi ruoka voi yllättää. Ja linssikeitto ON hyvää, ja ravitsevaa ja edullistakin. Lainasin reseptin täältä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....