Puutarhailua

Tämä päivä meni jonnekin kuin hujahtaen. En oikein tiedä mitä puuhailin. Kävin ainakin kaupassa. Mutta kun mies tuli kotiin, menimme pihatöihin. Mustikantaimet odottivat edelleen istuttajaansa. Toki asian eteen oli tehty jo paljonkin: istutusalue oli muokattu, rikkaruohot poistettu, kuopat kaivettu ja kuopissa oli jo valmiina sopivaa multaa, katemuovi laitettu paikalleen ja jopa istutusaukot leikattu. Vain taimet puuttuivat.





Siinä ne odottelevat, että joku lykkäisi ne maahan. Taustalla häämöttävät pensaat ovat naapurin tontilla. Ja niinhän siinä kävi, että rouva itse sitten istutti taimet kun herra ryhtyi valmistamaan suojia. Onneksi näin, koska puuha vei kokonaisuutena yllättävän paljon aikaa vaikka alkutyöt oli jo tehty!






Taimet on maassa ja verkot ympärillä. Tässä vaiheessa puutui vielä katot ja verkkojen kiinnittäminen. On vaan mallailuna paikoillaan.





Tulppaanit ovat vihdoinkin alkaneet kukkia!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....