Leppoisa lauantai

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena, mutta järjettömän tuulisena. Harjun päällä puista kuului pahaenteisiä ääni joten emme koiran kanssa menneet harjun päällä kulkevalle polulle aamulenkillämme.

Esikoinen nukui sohvalla. Katsoi illalla myöhään telkkaria ja päätti sitten nukkua siinä missä oli. Kuopus sen sijaan nukkui oman huoneensa lattialla. Hänellä on siellä leiri; maja on viritetty päiväpeitosta jonka kulmat hän on sitonut kaapiin, pöytään ja sänkyynsä. Mikäpä siinä jos lattialla nukkuminen on mieluisempaa kuin sängyssä. Nytkin hän nukkuu siellä majassaan.

Lähdimme tänään kesäkauden avajaisiin torille. Vaikka olin ulkoillut koiran kanssa, en ymmärtänyt kuinka kylmä tuuli oli! Varsinkin sen jälkeen kun taivas peittyi pilviin. Välillä vähän tihkutteli sadetta, mutta eipä se paljon meidän menoa haitannut. Näkipähän paremmin kun oli vähemmän ihmisiä. Torilla oli ranskalais-italialaista tarjontaa joten maistelimme oliiveja (tai siis mies ja esikoinen maisteli näitä), juustoja, hilloja, churrosia, tuoksuttelimme mausteita ja saippuoita joista jälkimmäisiä ostimmekin.

Esikoinen halusi mennä syömään Rossoon joten kävimme siellä. Ruoka maistui. Jälkiruuaksi ostimme torilta churroseja, joita esikoinen söi 2 ja sanoi sen jälkeen että on tosi pahoja eikä tykkää. Jep jep. Mökötti. Kuopus lähti isänsä kanssa katsomaan Anttilan leluosastoa ja minä jäin mököttävän esikoisen kanssa. Sitten selvisi että hän ei mielestään nyt sitten ollut saanut herkkuja. Kysyin mitä hän haluaisia. Lörtsyn. Selvä. Ostettiin lapselle lörtsy ja minulle pannukahvia.

Päätimme, että tori oli nähty ja voimme lähteä kaupan kautta kotiin.

Kotona minä lämmitin saunaa ja mies teki pihatöitä; lähinnä valmisteli mustikantaimien istutusta. Saunan jälkeen tehtiin lämpimiä voileipiä, ja otettiin jälkkäriksi jätskiä kun sitä oli laktoosittomana tarjouksessa kaupassa.

Iltalenkillä tuuli edelleen muttei enää niin voimakkaasti. Tuuli on katkonut jälleen sähköjä Pohjois-Savossa. Onneksi ei enää ole kovat pakkaset mutta ruuanlaitto voi olla vaikeaa jos ei ole mitään vaihtoehtoista ruuanlaittovälinettä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....