Puuhakas perjantai

Tänään kävimme kuopuksen kanssa heti aamusta kahdeksan jälkeen hammaslääkärissä. Kuvittelimme, että siellä oikeasti jo jotain tehtäisiin hampaiden oikomisen suhteen. Mutta se olikin noin 10 minuutin käynti, jossa hammaslääkäri totesi saman kuin suuhygienisti: oikaistaan. Ehdotti, että menisimme yliopistolle kandien hoitoon. Selvä, sopii. Varsinkin kun joka tapauksessa hoidon aloittaminen siirtyy syksyyn. Tuntui vähän pöhköltä ajaa 40 km suuntaansa 10 minuutin takia... Kuopus oli iloinen kun pääsi ajoissa kouluun sillä heillä oli tänään lelupäivä.

Minä vaihdoin vaatteet ja lähdin koiran ja miehen kanssa lenkille. Lenkin jälkeen siirryimme pihalle puutarhatöihin. Kasvimaata käännettiin yms. Reilun tunnin jälkeen lounastimme ja minä join kahvia jälleen oven suussa lämpimässä auringossa. Leppuuttelimme siihen asti kun pojat tulivat koulusta ja kävelimme ruokakauppaan. Muutaman pikkujutun unohdimme mutta ne ehtii hankkimaan huomennakin.

Kaupan jälkeen katsoin Areenasta Outlanderin eilisen jakson. Hyvä kirja, hyvä tv-sarja. Sen jälkeen "potkin" mieheni ylös kuorsaamasta sohvalta ja menin jälleen pihatöihin. Puolitoista tuntia pihalla koko perhe.

Iltalenkillä ropsautteli vähän vettä mutta mitäpä tuosta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....