4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Aamulla mittari näytti -18. Koira oli innoissaan lenkillä. Minä tunsin itseni lähinnä kankeaksi michelinukoksi. Ja silti viima kävi naamaan. Tehtiin normaalia lyhyemp lenkki.

Herättelin lapsetkin kahdeksan aikaan ylös. Torstaina alkaisi taas koulu ja ensimmäistä kertaa meidän perheen historiassa oikeastaan koko perheellä on mennyt rytmi ihan sekaisin. Pojatkin valvoo helposti puoleen yöhön ja nukkuuvat aamulla vähintään kymmeneen. Pientä rytmin palautusta, ettei ole sitten torstaina niin vaikea herätä kouluun.

Eilisiltana sanoin ääneen, lähinnä itselleni "Aamulla sitten herätys kahdeksalta." Toivoin tietysti, että koirakin kuulisi ja ottaisi vihjeestä vaarin. Mutta eipä tarvinnut koiran herätellä. Heräsin ihan itse vähän vaille kahdeksan kun kuulin musiikkia. Ihan selvästi kuulin soittoa ja laulua. Mutta kaikki muut nukkuivat vielä!

Tänään on ollut hidas, ehkä kylmän kangistama päivä. Tehtiin lounaaksi peruna-bataatti-porkkana-muusia ja nakkikastiketta. Illalla oli porsaanpaistia ja uunijuureksia. Minä kävin hoitamassa pari asiaa kylällä ja mies piti tulta yllä leivinuunissa. Olemme katselleet ohjelmia netistä ja pelanneet kuka mitäkin, minä neulonutkin. Ja luulenpa, että huominen on aika pitkälle samanlainen päivä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....