3. tammikuuta; 1892 Englantilainen kirjailija ja englannin kielen professori J. R. R. Tolkien syntyi

Aamulla pakkasta oli -8.

Tein munakkaita aamupalaksi ja laitoin täytteeksi kinkkua, tomaattia ja juustoa.

Yhdentoista maissa lähdimme kaupunkiin. Olimme varanneet liput elokuviin ja ne piti lunastaa viimeistään 12.05, vaikka elokuva alkoi vasta 12.50. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja kävimme Sokoksella etsimässä esikoisella pohjallisia. Valitettavasti juuri se oikea koko oli loppu.



Siellä oli kuitenkin tämmöinen ihanuus: toimiva jukebox! Pojat olivat ihmeissään. Toimi muuten ilman kolikoita, joka oli mielestäni todella ilahduttavaa.

Miesväki oli valinnut elokuvaksi Star Warsin. Elokuvavalinta oli ok, mutta en tykkää käydä elokuvissa. Jouduin mukaan vähän niin kuin pakotettuna kun olimme saaneet joulupukilta 4 elokuvalippua eli koko perheelle. Elokuvateatterissa äänet ovat minulle ihan liian kovalla ja vähän se kuvakin on liian suuri. Tokihan pojat halusivat 3D-versiota katsomaan. Selvisin tästä kuitenkin suht vähin vaurioin.


Olimme jo etukäteen sopineet, että käymme elokuvan jälkeen syömässä koska sitä ennen emme ehtineet ja jos olisimme kotiin asti odottaneet, nälkä olisi mahdollisesti ollut jo liian iso. Kuopus tilasi pitsaa, mies ja esikoinen kebabannokset ja minä kanasalaatin.






Kotona meitä odotti yllätys: koira oli vastassa eteisessä. Olin kuitenkin lukinnut sen kodinhoitohuoneeseen kun lähdimme. Kokeilin vielä erikseen, että ovi oli varmasti lukossa. On edelleen arvoitus miten koira oli saanut oven auki. Ehkä lukko oli sitten kuitenkin huonosti lukossa ja koira oli saanut se tönimällä loksahtamaan auki-asentoon. Ei onneksi ollut tehnyt tuhojaan. Voin vain kuvitella sitä riemua kun se on saanut oven auki ja miettinyt "Jee! Yksin kotona! Mitähän tekisin?" Varmaan se on haukunut esikoisen ikkunasta kaikki ohikulkijat, hyppinyt sängyllä, viskellyt sikaansa ja sitten nukunut. Se ei kuitenkaan haukkunut meille ennen kuin avasimme ulko-oven ja tulimme tuulikaappiin. Se oli siis selkeästi nukkumassa, hyvinkin syvässä unessa.

Kotimatkalla huomasimme myös, että pakkanen kiristyi koko ajan. Tuuli oli suorastaan jäätävä joten onneksi suurin osa matkasta hoitui autolla. Kun lähdin yhdeksän maissa koiran kanssa iltapissalenkille, mittari näytti -17. Kiehautin amarettokaakaot.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....