21. tammikuuta; 1977 Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter armahti lähes kaikki Vietnamin sodan kutsuntoja pakoilleet

Tänä aamuna piti herätä klo 6. Paitsi että herättiin 6.50. Mies oli säätänyt herätyksen päin metsiä. Onneksi kuitenkin herättiin edes tuohon aikaan niin ehdittiin kaupunkiin ajoissa. Kuopuksella oli taas käynti yliopiston hammaslääketieteellisessä.






Lisäksi käytiin ostamassa hänelle uusi kännykkä; synttärilahja vähän etukäteen kun entinen sanoi sopimuksen irti. Lahja on mummilta, mutta meidänhän se piti käydä valitsemassa kun ei mummi ymmärrä millainen pitäisi olla.

Illalla olin taas neulepiirissä nauramassa ja vaihteeksi virkkaamassa. Kuopus toivoo kommandopipoa mutta pitäisi hankkia sopivaa lankaa sellaiseen. Ei saisi tietenkään kutittaa. En vain ole saanut aikaiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....