Tulipahan nukuttua
Heräsin seitsemän maissa ja käväisin vessassa. Koska sunnuntaiaamuisin on miehellä koiran ulkoilutusvuoro, kaivauduin takaisin peiton sisään. Seuraava selkeä havainto tästä maailmasta tapahtui puoli kymmenen aikaan. Katsoin kelloa monta kertaa, koska minun oli vaikea uskoa että kello oli jo niin paljon!! Lapsetkin nukkuivat edelleen. En muista milloin olisimme poikien kanssa nukkuneet näin myöhään.
Aamupäivällä huollettiin koiran turkki ja kynnet. Sitten mies lähti kuopuksen kanssa mummolaan (mun anoppilaan) katsomaan ruohonleikkausta ja esikoinen viiletti pian perässä. Pojilla on kesätyönä leikata mummon nurmikko.
Kotiin tultuaan mies painelikin meidän puutarhaan ja tyhjensin kakkoskompostin kasvimaalle. Minä rupesin kuorimaan perunoita jauhelihakeittoa varten, ja naurahtelin mielessäni tuolle kompostin tyhjentämiselle: naapurissa oli rippijuhlat. Mutta toisaalta valmis kompostimultahan ei haise millekään, vaan on puhdasta ja ravinteikasta. Mies ei sentään tyhjentänyt ykköskompostia sinne kakkoseen... Ykköskomposti on lämpökomposti joka on ehdoton talvella. Siksi se siis tyhjennetään jälkikompostoitumaan sinne kakkoskompostiin.
Iltapäivällä minäkin pääsin sitten puutarhaan. Kylvin palstenakat, porkkanat, herneet ja salaatit, joissa oli jo oikeastaan kakkoskylvö kun eka itää kasvihuoneessa (siis salaateissa). Istutin purjosipulit. Mies laittoi perunat ja sipulit.
Kuopus karkasi kaverille, mutta esikoinen tuli pihalle monen kehoituksen jälkeen ja kylvi herneitä. Käytiin yhdessä hakemassa muutama kasvi kasviota varten.
Kun vihdoin tultiin sisälle niin jostain syystä muistelin lapsuuteni naapuria, Oskaria, joka oli jo silloin vanha mies. Hänellä oli aivan ihana puutarha jossa pionit ja daaliat kukkivat. Varmasti monet muutkin kukat, mutta nuo ovat jääneet mieleeni. Hänellä oli myös omenapuita ja mansikkamaa. Monet kerrat haettiin Oskarilta mansikoita kakkuun. Kerran äidin lapsuuden ystävä oli mukana ja muisteli kuinka hänkin oli jo lapsena hakenut mansikoita Oskarilta. Minä muistan edelleen ne tuoksut ja Oskarin kiireettömyyden. Puutarhassa oli myös iso kaksipuoleinen keinu jossa saimme käydä kiikkumassa. Oskaria ei enää ole ollut moneen moneen vuoteen, eikä puutarhaa. Seuraavat omistajat eivät arvostaneet sitä, tai eivät osanneet hoitaa, ja hävittivät sen. Kyllä minä sitä itkin! Oskarin puutarha oli upean runsas ja sitä hoidettiin rakkaudella. Jopa lapsena ymmärsin sen. Nyt minulla on mahdollisuus luoda perheeni kanssa oma puutarha, rakkaudella.
Aamupäivällä huollettiin koiran turkki ja kynnet. Sitten mies lähti kuopuksen kanssa mummolaan (mun anoppilaan) katsomaan ruohonleikkausta ja esikoinen viiletti pian perässä. Pojilla on kesätyönä leikata mummon nurmikko.
Kotiin tultuaan mies painelikin meidän puutarhaan ja tyhjensin kakkoskompostin kasvimaalle. Minä rupesin kuorimaan perunoita jauhelihakeittoa varten, ja naurahtelin mielessäni tuolle kompostin tyhjentämiselle: naapurissa oli rippijuhlat. Mutta toisaalta valmis kompostimultahan ei haise millekään, vaan on puhdasta ja ravinteikasta. Mies ei sentään tyhjentänyt ykköskompostia sinne kakkoseen... Ykköskomposti on lämpökomposti joka on ehdoton talvella. Siksi se siis tyhjennetään jälkikompostoitumaan sinne kakkoskompostiin.
Iltapäivällä minäkin pääsin sitten puutarhaan. Kylvin palstenakat, porkkanat, herneet ja salaatit, joissa oli jo oikeastaan kakkoskylvö kun eka itää kasvihuoneessa (siis salaateissa). Istutin purjosipulit. Mies laittoi perunat ja sipulit.
Kuopus karkasi kaverille, mutta esikoinen tuli pihalle monen kehoituksen jälkeen ja kylvi herneitä. Käytiin yhdessä hakemassa muutama kasvi kasviota varten.
Kun vihdoin tultiin sisälle niin jostain syystä muistelin lapsuuteni naapuria, Oskaria, joka oli jo silloin vanha mies. Hänellä oli aivan ihana puutarha jossa pionit ja daaliat kukkivat. Varmasti monet muutkin kukat, mutta nuo ovat jääneet mieleeni. Hänellä oli myös omenapuita ja mansikkamaa. Monet kerrat haettiin Oskarilta mansikoita kakkuun. Kerran äidin lapsuuden ystävä oli mukana ja muisteli kuinka hänkin oli jo lapsena hakenut mansikoita Oskarilta. Minä muistan edelleen ne tuoksut ja Oskarin kiireettömyyden. Puutarhassa oli myös iso kaksipuoleinen keinu jossa saimme käydä kiikkumassa. Oskaria ei enää ole ollut moneen moneen vuoteen, eikä puutarhaa. Seuraavat omistajat eivät arvostaneet sitä, tai eivät osanneet hoitaa, ja hävittivät sen. Kyllä minä sitä itkin! Oskarin puutarha oli upean runsas ja sitä hoidettiin rakkaudella. Jopa lapsena ymmärsin sen. Nyt minulla on mahdollisuus luoda perheeni kanssa oma puutarha, rakkaudella.
Kommentit
Lähetä kommentti