Sireenin tuoksua ja pääskysten huutoa

Juhannusaattona käänsimme auton keulan taas etelää kohti ja hurautimme jälleen mökkimaisemiin. Vasta viikko sittenhän siellä olimme. Ajoimme vastavirtaan. Melkein perillä piti vielä mennä kauppaan ostoksille; karkkia, limpparia, sipsejä, makkaraa... Ruokaahan meille oli jo mökille varattu. Meillä oli matkassa myös kasa minun leipomia suklaamuffineita.

Mökillä odotti äitini ja hänen miehensä ja myöhemmin paikalle tulivat myös siskoni miehensä ja lapsiensa kanssa. Hiukan välillä satoi, mutta kyllä me päästiin uloskin. Osa pelasi mölkkyä ja minä laskin pisteitä. Sisareni 2½-vuotias poika halusi osallistua kakkoskierrokselle ja osasi ikäisekseen ihan hyvin olla mukana.

Hyvää ruokaa ja seuraa. Voisiko juhannusaattona  toivoa muuta? Tokihan me saunottiin ja osa meistä onnistui näkemään ison kokonkin. Tosin minä hetke epäilin, että yksi lähimökki oli tulessa kun semmoinen rätinä ja loimutus oli. Piti kävellä laiturille varmistamaan, että kyseessä on varmasti kokko. Oli se.

Koira herätti kumpanakin aamuna kohta seitsemän jälkeen. Käytiin vähän mökkitiellä kävelemässä. Eilisaamuna mentiin vielä aittaa hetkeksi takaisin köllöttämmään mutta tänä aamuna jäätiin tunnustelemaan ihmeellisen lämmintä aamua ja kuuntelemaan lintujen laulua. Kovin pitkään tosin emme tänä aamuna saaneet fiilistellä kahdestaan kun yksi toisensa jälkeen muutkin heräsivät.

Kun pääsimme yhden maissa tänään kotiin, olikin hyvin kesäinen päivä ja takapihallamme oli suorassa auringon paisteessa suorastaan kuuma! Vähän yritin käpsehtiä pihalla, mutta minä ja aurinko emme edelleenkään ole parhaita ystäviä vaikka minä olenkin yrittänyt vähän hieroa rauhaa... Pakenin sisätiloihin ja menin myöhemmin käpsehtimään uudelleen.

Pyysin miestä hakemaan maitotonkan aitasta ja nostin yhden ruukun sen päälle. Aloittelin kuopuksen kanssa minipuutarhan tekoa (palaan tähän myöhemmin) ja napsin rikkaruohoja sieltä täältä. Suunnittelin, että kaivan kukkasipulit penkistä ja teen penkin uudelleen.

Kun lähdin koiran kanssa iltapissalenkille, ilman täytti huumaava sireenien tuoksu. Ne olivat viikonlopun aikana puhjenneet täyteen kukkaan naapurien pihoilla. Pääskyt lensivät korkealla ja huusivat. Tuntui hyvinkin kesälle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....