Itsenäisyyspäivä




Heräsimme 5.45 koska mies oli unohtanut herätyksen päälle. Koira oli sitä mieltä että minun pitää nousta ylös ja pihalle sen kanssa. En noussut. Käskin miehen viedä koiran pihalle koska oli syypää siihen että herättiin niin aikaisin. Koira olisi jaksanut vielä pari tuntia odottaa. Sillä aikaa kun mies puki päälleen, koira makasi minun päällä, mätki minua tassulla ja vinkui. Kun en sitten ymmärtänyt että oli aika nousta laugh



Heräsin sitten lopulta joskus puoli yhdeksän maissa. Kuulin kyllä kun lapset heräsivät katsomaan lasten ohjelmia ja sulkivat oven. Join kaikessa rauhassa aamukahvit.



Leivomme piparit heti aamusta. Voi että se on hikistä puuhaa! Onneksi sitä tehdään vaan kerran vuodessa...



Liimasin postimerkit joulukortteihin. Ja toivon että aamulla töihin mennessä muistan jättää ne postin vietäväksi. Huomasin siinä samalla että eilen oli sattunut myyjälle virhe ja oli antanut minulle 6 postimerkkiä enemmän kuin mistä maksoin. Palautan merkit samalla reissulla.



Niin, koko päivän on ollut yli 20 astetta pakkasta, mutta siitä huolimatta pojat kävivät laskemassa liukurilla mäkeä ja minä kävin koiran kanssa vähän ulkoilemassa. Koira paineli ihan hulluna pitkin metsää ja sekosi täysin kun näki kuopuksen laskevan liukurilla. Helmi juoksi perässä ja ympärillä ihan sekopäisenä.



Toki katsottiin sitten linnajuhliakin. Esikoiseni sanoi presidentistä: "Mitä? Onko tuo muka Niinistö? Miten se on noin vanha ja ryppyinen ja harmaa tukkainen? Miten se on muutunu noin paljon sen jälkeen siitä tuli presidentti? Minun mielestä se oli ennen iloinen ja ihan kuin pikkupoika!" Mitäpä äiti siihen muuta vastaamaan kuin että sellainen on presidentin taakka laugh




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....