Itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai




Minä olin meidän perheessa ainoa jonka täytyi nousta töihin. Lapsilla oli vapaata ja mies oli liukumilla lasten kanssa. Pääsin vähän myöhässä lähtemään, mutta muistin käydä viemässä joulukortit postiin ja palauttaa ne 6 ylimääräisä postimerkkiä. Täti oli vähän huuli pyörenä rehellisyydestä. Noh, minun mielestä se oli ihan normaalia toimintaa.



Olipa hiljaista ajella töihin. Huudatin jouluradiota autoradiosta ja lauloin mukana. Liikennettä oli vähän. Aika moni taisi olla liukumilla tai muilla vapailla. Toriparkissakaan ei juuri ollut autoja.



Töissäkin oli hiljaista. Ovi oli lukossa kun menin, vaikka normaalisti se on auki. Siellä oli vaan yksi työkaveri paikalla joten ilmankos oli lukkojen takana. Kyllä minäkin pidän oven lukittuna jos yksin olen. Kohta minun jälkeen tuli toinen työkaveri. Olihan meitä sitten ruhtinaallisesti kolme ihmistä eilen töissä. Meillä oli 2 työohjelmaa poissa käytöstä isojen päivitysten takia, joten moni oli ottanut sitten liukumia. Minä aion olla liukumilla 21.12 joten nyt ei ollut sitten varaa jäädä. Onneksi oli töitä siinä kolmannessa, toimivassa ohjelmassa, ja sen lisäksi vähän vihdoin ja viimein tyhjensin kansiot kolmesta jätesäkistä, jotka oli tuotu jo heinäkuussa.



Mutta voi kun meillä olisi aina töissä niin rauhallista kuin eilen oli! Hiljaista eikä kukaan valittanut mistään.



Perjantaisin meillä on lyhyt päivä joten lähdin töistä klo 14 jälkeen. Suunnistin jouluostoksille. Nyt minulla on lahjat ostettu, paitsi veljen ja siskon miehen, mutta tiedän jo mitä heille ostan. Niiden ostosten tekeminen on edessä lauantaina (eli siis tänään kun vasta tänä aamuna muistan tehdä tämän päivityksen). Tosin pohdin vielä ostaisinko pojille jonkun lautapelin yhteiseksi lahjaksi. Sehän olisi sitten koko perheelle. Jos vaikka vähän ryhdistyisi sillä rintamalla meikäläinenkin.



Pääsin kotiin kohta neljän jälkeen ja päätin lähteä koiran kanssa lenkille. Hyvä idea. Paitsi että minä lähdin hyvin viisaana kuntopolulle että saan pitää koiraa vapaana. Tietenkin lunta oli satanut jo monta tuntia ja kuntopolku oli todellinen kuntopolku, raskas kävellä. Siis minulle, ei suinkaan koiralle joka viiletti hurjaa vauhtia ja välillä pysähteli ihmettelemään miksi emäntä on niin hidas laugh Sen lisäksi lunta pyrytti koko ajan ja oli ihan lumiukko kun takaisin päästiin. Ja mikäs sen hauskempaa kuin se, että kun päästiin lähelle kotia niin lumipyry lakkasi...



Illalla kun pojat olivat jo nukkumassa ja koira pissilenkitetty lyhyemmän kaavan mukaan, kaivoin kaapista joulutyynynpäälliset. Neljä niistä sainkin tyynyjen päälle ja sijoittelin ne sohvalle. Kaksi olikin isompaa mallia ja olisivat roikkuneet mun koristetyynyjen päällä rumasti. Pitänee katsella sopivamman kokoisia sisustustyynyjä. Olen mielestäni ostaessa katsonut että ovat sopivat mun tyynyihin mutta toisin kävi. Lisäksi kaivoin laatikosta XMAS -puukirjaimet, kahdetkin, punaiset ja valkoiset. Kun ne ovat irtokirjaimia niin sekoitin ne niin että joka toinen kirjain on punainen ja joka toinen valkoinen, ja asettelin ne meidän makuuhuoneen ikkunalle.



Pojat huomasivat aamulla molemmat jouluviritykset, ja niitä ihmeteltiin yhdessä että mistähän ne on ilmestyneet. Kyllä ne varmasti tietävät että minä ne olen laittanut mutta esittävät yhdessä minun kanssa että ne on ilmestyny vaan ja ehkä se on jouluntaikaa. angel

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....