Kolmas adventti

Aamulla mies heräsi aikaisin, varmasti jo ennen seitsemään kun lähti koiran kanssa ulos ennen puolta kahdeksaa. Enkä minäkän sitten enää saanut nukuttua. Ehdittiinpä sitten syödä aamupala kaikessa rauhassa ennen kuin menimme anoppilaan kahville.

Joka vuosin Annan päivän aikaan anoppilassa juodaan Annin päivä -kahvit. Anopin nimipäivä ja syntymäpäiväkin sattuu lähelle.

10-vuotiaat serkukset löysivät anoppilassa poissakäytöstä olevasta jääkaapista paperipussin, jossa oli kaksi kaivattua huovutettu tonttua. Olen niitä monena vuonna etsinyt, mutta enpä ollut tajunnut katsoa jääkaappiin! Nyt pyysin lapsia etsimään, kun ajattelin että siinä niille vähäksi aikaa tekemistä. Noh, etsintä ei kestänyt edes kymmentä minuuttia!

Olen ollut saamaton marttaopintojeni kanssa ja sain vähän ojennusta ohjaajalta. Onneksi myös armoa, joten olen viikonlopun aikana palauttanut kaksi suunnitelmaa ja tehnyt väittämätehtävän. Toivottavasti ne nyt ovat hyväksyttäviä versioita. Väittämissä oli 2 väärää vastausta, joten uskoisin sen olevan ok.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....