Kotia etsimässä





Jälleen kerran olin ostattelemassa lapsuuden kotiani. Tämä kerta oli silleen outo että mieskin ihastui paikkaan ja toden teolla rupesimme suunnittelemaan, että jos oikeasti haluamme siihen muuttaa niin varmasti löytyy keinot.


Mun sydän oli vaan jotenkin niin täynnä rakkautta ja tulvillaan onnea. Tuntui että ihan pakahdun ja kyyneleitä oli silmissä. Se kaikki vihreys ja valo tuntui jotenkin niin täydelliseltä. Sanoin vielä jollekin unessa : "Me muutetaan kotiin".


Pannahinen! Haikea olo...


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Aina ei tuoksu ruusulle

Elämä on mustavalkoinen?