Pakkolepoa
Niin voi ihmisellä käydä, että ihan tavallisella koiran pissatuslenkillä nyrjähtää nilkka. Näin kävi minullekin, vaikka en tiedä miten se sitten loppujen lopuksi tapahtui. Kävelin hiekkatiellä, ei ollut monttua eikä isoa kiveä eikä mitään muutakaan missä jalka olisi päässyt nuljahtamaan. Mutta niin se vaan nuljahti, ihan tavallisella askeleella. Tunsin heti, että ei ollut mikään tavallinen kompurointi. Ehdin hetkessä jo ajatella senkin, että kännykkä ei ole mukana, toivottavasti pääsen omin avuin pois. Pääsin mutta kyllähän se sattui.
Kotona heti kylmää ja kohoasento ja puristusta. Eilen ainoa liikuntamuotoni oli kävelyt veskiin ja ruokapöydän ääreen. Muuten istuin sängyllä, jalka edelleen kohoasennossa ja kylmää välillä. Tänään turvotus on jo pääasiallisesti laskenut. Mutta onhan se vieläkin kipeä. Ei ole toivoakaan, että koiran kanssa lähtisin edes pienelle lenkille. Tuntuu kuin olisin pahemminkin kipeä kun ei oikein pääse ulos.
Eilenkin katselin ikkunasta vähän kateellisena kun mies teki töitä pihalla koiran kanssa.
Ihmismieli on mielenkiintoisen merkillinen. Jos nilkka olisi kunnossa, niin ei olisi mitään ongelmia löhöillä sängyssä ja surffailla netissä ja katsoa nettitelkkaria. Mutta kun tämä onkin nyt ikään kuin pakko, niin kauheasti haluaisin mennä kasvimaalle (vaikkei just nyt oo ees pakko!) tai tekemään jotain muuta pihalle. Tai lähtee koiran kanssa lenkille.
Ihmettelen vaan miten viimeksi kun nilkka nyrjähti (sama nilkka muuten), kävelin sillä koko päivän ja matkustin vielä junassakin ennen kuin sitä millään tavalla hoidettiin. En silloin edes tajunnut kunnolla miten pahasti oli käynyt. Ajattelin vain vähän kumproineeni ja olin työmatkalla. Kävin ihan normaalisti silloin töissäkin, ajoin autoa jne. Nyt ei olisi tullut mieleenkään, että olisin lähtenyt eilen ajamaan autoa eikä vielä tänäänkään. Ehkä se vaikuttaa asiaan, että nyt oli toinen kerta kun muljahti näin pahasti. Edellisestä on aikaa useampi vuosi.
Kotona heti kylmää ja kohoasento ja puristusta. Eilen ainoa liikuntamuotoni oli kävelyt veskiin ja ruokapöydän ääreen. Muuten istuin sängyllä, jalka edelleen kohoasennossa ja kylmää välillä. Tänään turvotus on jo pääasiallisesti laskenut. Mutta onhan se vieläkin kipeä. Ei ole toivoakaan, että koiran kanssa lähtisin edes pienelle lenkille. Tuntuu kuin olisin pahemminkin kipeä kun ei oikein pääse ulos.
Eilenkin katselin ikkunasta vähän kateellisena kun mies teki töitä pihalla koiran kanssa.
Ihmismieli on mielenkiintoisen merkillinen. Jos nilkka olisi kunnossa, niin ei olisi mitään ongelmia löhöillä sängyssä ja surffailla netissä ja katsoa nettitelkkaria. Mutta kun tämä onkin nyt ikään kuin pakko, niin kauheasti haluaisin mennä kasvimaalle (vaikkei just nyt oo ees pakko!) tai tekemään jotain muuta pihalle. Tai lähtee koiran kanssa lenkille.
Ihmettelen vaan miten viimeksi kun nilkka nyrjähti (sama nilkka muuten), kävelin sillä koko päivän ja matkustin vielä junassakin ennen kuin sitä millään tavalla hoidettiin. En silloin edes tajunnut kunnolla miten pahasti oli käynyt. Ajattelin vain vähän kumproineeni ja olin työmatkalla. Kävin ihan normaalisti silloin töissäkin, ajoin autoa jne. Nyt ei olisi tullut mieleenkään, että olisin lähtenyt eilen ajamaan autoa eikä vielä tänäänkään. Ehkä se vaikuttaa asiaan, että nyt oli toinen kerta kun muljahti näin pahasti. Edellisestä on aikaa useampi vuosi.
Kommentit
Lähetä kommentti