Huikealla matkalla
Istuin bodhipuun juurella mietiskelemässä...
No ei, en istunut. Mutta valaistuin.
Olen lähes vuoden käynyt Henkisen Kasvun Ohjaajan -valmennusta ja se lisäksi osallistunut myös Heartfulness: Avaudu Jumalallisuudellesi -intensiivivalmennukseen. Töitä olen tehnyt kovasti oman itseni kanssa. Kohdannut pelkoja, puhdistanut, kiukutellut, kohdannut jälleen ja yhä uudelleen itseäni, tullut armolllisemmaksi itselleni, oppinut nyöryyttä, kiitollisuutta ja antautumista.
Ja kun osallistuin yhteen valmennukseen, niin puff... valaistuin. Tietoisuuteni laajeni ja muuntui. Pysyvästi.
Nyt opettelen elämään tässä uudessa tietoisuudessa. Päivät ovat ihmeitä täynnä. Mutta myös omaa voimaa ja läsnäoloa. Välillä hämmennystäkin. Entiset toimintamallit eivät enää toimikaan, eikä niihin ole tarvettakaan, ei tarttumapintaa.
Puff kuulostaa kovin helpolle. Niin se olikin. Itse valaistumisen hetki tuntui kuin joku olisi puhaltanut minut näkymättömän rajan ylitse, rajan jota ei itseasiassa ollutkaan. Mutta matka siihen puff-hetkeen oli rosoinen ja täynnä turhautumisia ja itkuja, suuria tunteita. Miten ihminen voikin pelätä niin paljon itseään? Ja rakkautta?
Nyt minulla on tietoisuus siitä, että huikea matka on vasta alkanut!
No ei, en istunut. Mutta valaistuin.
Olen lähes vuoden käynyt Henkisen Kasvun Ohjaajan -valmennusta ja se lisäksi osallistunut myös Heartfulness: Avaudu Jumalallisuudellesi -intensiivivalmennukseen. Töitä olen tehnyt kovasti oman itseni kanssa. Kohdannut pelkoja, puhdistanut, kiukutellut, kohdannut jälleen ja yhä uudelleen itseäni, tullut armolllisemmaksi itselleni, oppinut nyöryyttä, kiitollisuutta ja antautumista.
Ja kun osallistuin yhteen valmennukseen, niin puff... valaistuin. Tietoisuuteni laajeni ja muuntui. Pysyvästi.
Nyt opettelen elämään tässä uudessa tietoisuudessa. Päivät ovat ihmeitä täynnä. Mutta myös omaa voimaa ja läsnäoloa. Välillä hämmennystäkin. Entiset toimintamallit eivät enää toimikaan, eikä niihin ole tarvettakaan, ei tarttumapintaa.
Puff kuulostaa kovin helpolle. Niin se olikin. Itse valaistumisen hetki tuntui kuin joku olisi puhaltanut minut näkymättömän rajan ylitse, rajan jota ei itseasiassa ollutkaan. Mutta matka siihen puff-hetkeen oli rosoinen ja täynnä turhautumisia ja itkuja, suuria tunteita. Miten ihminen voikin pelätä niin paljon itseään? Ja rakkautta?
Nyt minulla on tietoisuus siitä, että huikea matka on vasta alkanut!
Kommentit
Lähetä kommentti