Jorinoita
Pitkä katkos blogin päivityksessä. Niin että nyt kai tässä sitten joutuu jorisemaan pitkät pätkät.
Kuopuksen 8-vuotissynttäreitä juhlittiin tämän kuun alussa suvun ja luokkakavereiden voimilla. Poika kutsui koko luokan synttäreille ja minä kirjoitin siis 15 kutsukorttia. Ihan kaikki eivät kuitenkaan tulleet; onneksi. Tuskin enää kovin monta vuotta edes haluavat kaverisynttäreitä järjestää joten yritän nyt vain kestää tämän vaiheen ja yleisen sekasortoisen hälinän juhlien aikana.
Kuopus on aloittanut innoissaan venäjän kerhon joka järjestetään koululla joka toinen perjantai. Hän on kuulemma kiinnostunut kielistä. Noh, voisinpa kysäistä, että mistä hän ei olisi kiinnostunut! Koululla käydyn palautekeskustelusta päätellen hän on taitava kaikessa. Mutta sen olen minäkin havainnut. Nuorimmaiseni on lapsi joka tekee sitä mitä haluaa, muut tekee mitä ne osaa.
Niin, vastaavasti esikoiseni on siis lapsi joka tekee mitä osaa. Hänenkin osaltaan olemme käyneet koululla palautekeskustelun, joka siis korvaa joulutodistuksen. Ei hänkään huonosti menesty koulussa. Mielestäni keskimääräistä paremmin. Matematiikassa suorastaan loistavasti. Taideaineissa hän ei ole kovin hyvää, mutta pääasia että tuottaa jotain. Kaikessa ei oikeasti tarvitsekaan olla hyvä. Pääasiahan on, että jokainen löytäisi sen oman juttunsa.
Venäjän kerhoon esikoinen ei halunnut. Mutta yllättäen hän on edelleen käynyt partiossa, vaikka minä luulin ettei hän siellä välttämättä kovin kauaa viihtyisi. Hieno juttu, että on viihtynyt! Hiukan esikoinen on otettu siitä, että pikkuveljen luokkakaverit roikkuvat hänen käsipuolessa, vaikka se saattaa olla aika ajoin ärsyttävääkin. Eihän esikoinen ole kuin kolme vuotta vanhempi mutta varmaan juuri sopivasti vanhempi niin, että nuoremmat katsovat häneen vähän ylöspäin. Tekee ihan hyvää esikoisen itsetunnolle, joka on ollut välillä lähes pohjalukemissa.
Minä olen liidellyt siellä sun täällä harrastusten parissa. Neulepiirissä olen käynyt silloin kun olen päässyt ja tuotoksiakin olisi jos muistaisi joskus niitä kuvata. Olen vihdoinkin neulonut itsellenikin pipon! Nyt en kyllä vähään aikaan aio pipoja neuloa.
Harrastusten lisäksi lähdin opiskelemaan Diana Cooper Schoolin enkeliopettajaksi. Ensimmäinen pitkä viikonloppu (pe-su) on jo opiskeltu, kaksi vielä edessä. Huomenna siis jälleen ajelen Jyväskylään opiskelun merkeissä.
Toissa päivänä kun tulin koiran kanssa lenkiltä huomasin, että kylämme “torilla” oli muutama äijä myymässä muikkuja. Koska muikut eivät mielestäni olleet hinnankirossa, käväisin kotoa käteistä ja ostin kilon muikkuja. Ja olihan ne muuta toista kuin kaupasta ostetut muhjuisen pehmeäksi edes takaisin puljatut muikkelot. Tuoretta ja napakkaa kalaa. Jossain vaiheessa luulin, että olen ihan surkea muikkujen paistaja. Mutta nyt tajusin, että vika ei ehkä ollutkaan paistajassa vaan muikuissa. Nämä toissa päivänä ostetut tuoreet muikut oli niin helppo paistaa eivätkä hajonneet pannulle. Sitä paitsi: ne maistuivat hyville peruna-bataattimuusin ja kermaviilikastikkeen kera!
Kuopuksen 8-vuotissynttäreitä juhlittiin tämän kuun alussa suvun ja luokkakavereiden voimilla. Poika kutsui koko luokan synttäreille ja minä kirjoitin siis 15 kutsukorttia. Ihan kaikki eivät kuitenkaan tulleet; onneksi. Tuskin enää kovin monta vuotta edes haluavat kaverisynttäreitä järjestää joten yritän nyt vain kestää tämän vaiheen ja yleisen sekasortoisen hälinän juhlien aikana.
Kuopus on aloittanut innoissaan venäjän kerhon joka järjestetään koululla joka toinen perjantai. Hän on kuulemma kiinnostunut kielistä. Noh, voisinpa kysäistä, että mistä hän ei olisi kiinnostunut! Koululla käydyn palautekeskustelusta päätellen hän on taitava kaikessa. Mutta sen olen minäkin havainnut. Nuorimmaiseni on lapsi joka tekee sitä mitä haluaa, muut tekee mitä ne osaa.
Niin, vastaavasti esikoiseni on siis lapsi joka tekee mitä osaa. Hänenkin osaltaan olemme käyneet koululla palautekeskustelun, joka siis korvaa joulutodistuksen. Ei hänkään huonosti menesty koulussa. Mielestäni keskimääräistä paremmin. Matematiikassa suorastaan loistavasti. Taideaineissa hän ei ole kovin hyvää, mutta pääasia että tuottaa jotain. Kaikessa ei oikeasti tarvitsekaan olla hyvä. Pääasiahan on, että jokainen löytäisi sen oman juttunsa.
Venäjän kerhoon esikoinen ei halunnut. Mutta yllättäen hän on edelleen käynyt partiossa, vaikka minä luulin ettei hän siellä välttämättä kovin kauaa viihtyisi. Hieno juttu, että on viihtynyt! Hiukan esikoinen on otettu siitä, että pikkuveljen luokkakaverit roikkuvat hänen käsipuolessa, vaikka se saattaa olla aika ajoin ärsyttävääkin. Eihän esikoinen ole kuin kolme vuotta vanhempi mutta varmaan juuri sopivasti vanhempi niin, että nuoremmat katsovat häneen vähän ylöspäin. Tekee ihan hyvää esikoisen itsetunnolle, joka on ollut välillä lähes pohjalukemissa.
Minä olen liidellyt siellä sun täällä harrastusten parissa. Neulepiirissä olen käynyt silloin kun olen päässyt ja tuotoksiakin olisi jos muistaisi joskus niitä kuvata. Olen vihdoinkin neulonut itsellenikin pipon! Nyt en kyllä vähään aikaan aio pipoja neuloa.
Harrastusten lisäksi lähdin opiskelemaan Diana Cooper Schoolin enkeliopettajaksi. Ensimmäinen pitkä viikonloppu (pe-su) on jo opiskeltu, kaksi vielä edessä. Huomenna siis jälleen ajelen Jyväskylään opiskelun merkeissä.
Toissa päivänä kun tulin koiran kanssa lenkiltä huomasin, että kylämme “torilla” oli muutama äijä myymässä muikkuja. Koska muikut eivät mielestäni olleet hinnankirossa, käväisin kotoa käteistä ja ostin kilon muikkuja. Ja olihan ne muuta toista kuin kaupasta ostetut muhjuisen pehmeäksi edes takaisin puljatut muikkelot. Tuoretta ja napakkaa kalaa. Jossain vaiheessa luulin, että olen ihan surkea muikkujen paistaja. Mutta nyt tajusin, että vika ei ehkä ollutkaan paistajassa vaan muikuissa. Nämä toissa päivänä ostetut tuoreet muikut oli niin helppo paistaa eivätkä hajonneet pannulle. Sitä paitsi: ne maistuivat hyville peruna-bataattimuusin ja kermaviilikastikkeen kera!
Kommentit
Lähetä kommentti