Siirry pääsisältöön

Paluuta arkeen




Ylihuomenna koulut alkavat täällä päin Suomea. Esikoinen menee kolmannelle ja englannin opiskelu alkaa. Kuopus menee esikouluun, ja meillä oikeastaan on siis päättynyt varsinainen päiväkotielämä koska meidän esikoulu ja sen päivähoito ovat koululla. Meillä alkaa siis uudet kujeet.



Tänään olimme kaupungilla shoppailemassa. Huomasimme tosin että tarvitsi ostaa vain kuopukselle uudet sadevarusteet. Ostimme myös uuden vedenkeittimen koska entinen irtisanoi noin 10 vuoden sopimuksensa jo keväällä. Koska esikoisemme tulee alkavana lukuvuonna koulun jälkeen kotiin eikä enää mene iltapäiväkerhoon, tulimme siihen tulokseen että toimiva veden keitin on hänelle turvallisempi kuin keittää vettä kattilassa.



Shoppailemassa huomasin, että kuopus on oppinut lukemaan! Luki lyhyitä sanoja, mutta selkeästi siis luki koska sanat olivat sellaisia ettei poika voinut arvailla. Odotin kyllä, että hän oppii lukemisen jalon taidon eskarivuonna mutta tämä nyt pikkuisen yllätti kun se eskari toisiaan alkaa vasta ylihuomenna...



Ensi viikolla perjantaina perheemme sitten kasvaa karvakuonon verran. Helmi haetaan kotiin heart

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohdintoja ja avautumisia

Yhtäkkiä huomasin, että mun kadoksissa ollut lauluääni on palannut! Voi mikä onnen tunne! Ruokavalio ja erilaiset energiapuhdistukset ja henkinen avautuminen ovat tässäkin asiassa tehneet ihmeitä. Enpä olisi ennen vuoden vaihdetta osannut aavistaakaan tällaista.

Yhä useammin minä vain tiedän asioita. Siitä on ollut välillä apua työssäkin! Välillä sattuu hiukan erikoisia juttuja, kuten perjantaina kun olin soittamassa eräälle asiakkaalle ja juuri kun olin naputtamassa kahta viimeistä numeroa, siitä samasta numerosta soitettiin. Hetken aikaa tuijoitin puhelinta "Miten voi olla mahdollista?!" Mutta kyllä se vaan oli. Eikä ollut mitenkään odotettua että ko. asiakas edes soittaisi.

Jokin aika sitten ryhdyin seuraamaan Tomi Kokkoa sekä facessa että instassa. Sitten sain yhtäkkiä kauhean ahdistuksen siitä, että olen ilmoittautunut hänen luennolleen. Ahdistuksen siitä miten tällainen ylipainoinen persjalkainen voi mennä sille luennolle kun tyyppi on itse niiiiin fit. Mutta tuleen ei…

Terveisiä Siperiasta

Niitä on tuulen mukana tullut tällä viikolla. Minun mielestä ihan normaali suomalainen talvisää. Ehkä vähän myöhemmin pakkaset kun jonain toisena vuonna mutta silti.

Tänään olin töistä vapaalla ja tein neulepiiriin raakakakun. Ei se kovin hyvin onnistunut mutta tulipahan tehtyä. Maistui hyvälle mutta rakenne ei ollu ihan niin kuin olis pitäny. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta, eikä varsinkaan ekalla kerralla.

Kännykkä on ruvennut temppuilemaan, se kuumenee hetkessä nollasta sataan (ei, en lähettele kiihkeitä ja kuumia viestejä...) ja käynnistelee itseään uudestaan omatoimisesti. Noh, aattelin etten kauaa semmoista katsele, ettei käy niin että olen jossain Kuopio-Jyväskylä välillä ja se leviää lopullisesti. Tilasin uudemman ja siihen suojakuoret. Sunnuntaina tilasin ja tänään ne tuli. Eri paikoista mutta hienosti synkroniassa toistensa kanssa. Ensimmäinen haaste ilmeni äsken: microkortti ei käy, kun pitäis olla nanokortti. Huomenna on tiedossa reissu kaupunkiin.

Olen saanut tän…

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Tässä miesväen saalis jossa siis kaikki punainen on metsämansikkaa! Tämä saalis joutui miesväen pyynnöstä alla olevaan marjapiirakkaan. Tuli muuten hyvää. Esikoinen oli menossa synttäreille herkuttelemaan mutta hänen piti saada kaksi palaa marjapiirakkaa :-D

Ohje on piirakkaan on ollut joskus aiemminkin blogissa mutta koska se on jossain kaukana menneisyydessä, kerrataan:
MARJAPIIRAKKA
2 dl maitoa (vähän hapankin käy) 100 g voita
Kiehautetaan ja jäähdytellään.
3 munaa 3 dl sokeria
Vatkataan vaahdoksi.
4½ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta
Ja tokikin muna-sokeri -vaahtoon lisätään muut aineet. Kaadetaan taikina syvälle uunipellille leivinpaperin päälle. Ripotellaan pinnalle vadelmia, mustikoita... tai kuten minä nyt tein, metsämansikoita ja mustikoita. Puutarhamansikat ovat vähän isoja, mutta tietysti jos pistäisi paloiksi. Voi tähän varmasti laittaa vaikka raparperiakin tai omenaa. Marjat siis osittain uppoavat taikinan sisään.
Paistetaan 200 asteessa noin 20 minuuttia.