Mysteerisiä ihmissuhteita

Olen jakanut kotini miehen kanssa reilun 9 vuotta. Meillä on 2 ihanaa poikaa. Korvaamatonta, rakasta aikaa. Joka toivottavasti jatkuu vieläkin, ja miksei jatkuisi. Yhteinen uusi koti valmistuu pikkuhiljaa ja yhdessä on hyvä olla.

Silti tuolla jossain on toinen mies. Mies joka tuntuu kodille vaikka ei sitä olekaan. Mies joka sanoo nimeni oikein, mies joka luki minulle puhelimessa runoutta, mies joka puhui minulle järkeä, mies joka itki kun vain minä olin paikalla, mies joka toisinaan luki ajatuksiani ja käytti samoja sanoja asiasta, josta emme vielä olleet puhuneet, mies jolle sain olla henkisenä tukena vaikeassa elämäntilanteessa.

Mikä on se mysteeri? Se on se, että kun elämässä törmää tuollaiseen ihmiseen, niin miksi sen ihmisen kanssa ei voi kuitenkaan elää. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka minulla ei olisikaan tätä rakasta perhettä, rakkaita lapsiani ja rakasta aviomiestäni, niin en sittenkään voisi elää tuon toisen kanssa.

Maailmankaikkeudella on omituinen huumorintaju?

Jokin tarkoitushan tuollakin on. En vain ole vieläkään ymmärtänyt sitä.