Mikä on sinun valintasi tänään?

Löysin eilen vanhan kirjoitukseni vuodelta 2002. Se on kirjoitettu jossakin henkisellä postituslistalla, josta en enää edes muista mikä se oli. Mutta jostain syystä se päätyi lehteen, mikä ei ollut koskaan tarkoitus. Sieltä sen sitten eilen "vahingossa" löysin, kun etsin ihan jotain muuta. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjoituksen henki sopii oikein hyvin tähänkin päivään, vuoteen 2014. Alla oleva on kirjoitettu pian 9/11-iskujen jälkeen.

Aurinkoinen tervehdys!

Olen tässä vajaa kaksi päivää kuunnellut ihmisten puheita ja lukenut ihmisten ajatuksia.
Minun silmääni on pistänyt se kaikki viha, pelko ja kostonhimo, joka on vienyt mukaansa myös suomalaiset. Ja se on minusta tässä tilanteessa kaikkein kamalinta!

Minulle on ihan sama KUKA USA:n iskut on tehnyt. Tärkeämpää on jokaisen sydämessään kysyä MIKSI. Ja minä en hae vastausta siitä, että USA:lla on näppinsä joka paikassa (mikä tietysti on totta, mutta koskee myös monia muita kansallisuuksia!) enkä asevarustelusta, enkä öljystä, enkä... Toki myönnän, että iskujen suunnittelijoille ja tekijöille ko. asiat ovat voineet olla tietoinen motiivi. Mutta minä haluan katsoa syvemmälle, etsiä syytä enkä motiivia.

Minun mielestäni syy moniin muihinkin tekoihin, jotka hätkäyttävät maailmaa, on meissä ihmisissä kytevä pelko, viha, kosto, suvaitsemattomuus.

Yksinkertaistan maailmankatsomustani: Maailmassa toimii kaksi vastakkaista voimaa. Nimetään ne nyt tässä Hyväksi ja Pahaksi. Paha on se, joka kuiskailee sydämeesi, että nuo naapurit haluavat sinulle pahaa, niillä on vääriä tapoja, ne ovat ahneita, ne ansaitsevat kadota maan pinnalta jne. Hyvä taas täyttää sydämesi rakkaudella, rauhalla, valolla, ymmärryksellä, jne.

Kyse on valinnasta. Kummanko voiman kanssa haluat elää? Toinen aiheuttaa sairauksia (niin fyysisissä kehoissa, mielissä kuin yhteiskunnassakin) ja toinen parantaa. Kumpiko on kumpi?
Lisää maailmankatsomuksestani: Uskon että ajatuksemme muovaavat maailmaa ja sen tapahtumia.
Luoja on antanut meille vapaan tahdon silloin kun puhalsi oman henkensä meihin ja teki meidät kirjaimellisesti omaksi kuvakseen, luojiksi. Eli maailmassa tapahtuu kollektiivisesti meidän tahtomme. Mikä on sinun tahtosi? Aloita sen toteuttaminen tänään, lähelläsi.

Kuulun useampaankin postituslistaan. Eilisessä keskustelussa joku muistutti listalla olevia rukouksesta. Hän muistutti, että meidän jokaisen pitäisi rukoilla ITSEMME PUOLESTA. Eli rukoilkaamme, että oman sydämemme täyttää rakkaus, rauha ja valo -eikä pelko, viha ja kosto. Ja kun oma sydän on täynnä rakkautta, rauhaa ja valoa niin sen jälkeen ulottakaamme rukouksemme koskemaan koko maapalloa, jokaista ihmistä! Unohdamme niin helposti katsoa omaan sydämeemme emmekä huomaa siellä olevaa pelkoa.

Vaikka uskonkin, että maailmassa on kaksi voimaa, ne molemmat menevät RAKKAUDEN sisään. Ja rakkaus on aina kaikkein voimakkain, vaikka toiselta näyttäisikin.

Yritän parhaani mukaan katsella suurta kokonaisuutta ja pitkällä aikavälillä. Uskon sydämessäni, että maailmankaikkeus on oikeudenmukainen, vaikka täältä fyysisestä kehosta näyttääkin ihan kaikelta muulta!

Maailmankatsomukseeni kuuluu myös sielunvaellus. Ja siihen liittyen ajatus siitä, että olemme sieluina jokainen tehneet karmeita tekoja joita nykyisessä kehossa ollessamme kavahdamme. Tätä varmaan Jeesuskin tarkoitti, kun sanoi että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Joten: ennen kuin menemme tuomitsemaan ketään, tutkikaamme sydäntämme ja sitä mitä löydämme sen jostain perimmäisestä nurkasta. Ja toivottavasti huomaamme ettei meillä ole oikeutta tuomita...

Niin, mitäkö yritän sanoa?? Sitä, että toivon meidän jokaisen valitsevan rakkauden ja välttävän pelon/koston/vihan kierrettä. Meillä jokaisella on mahdollisuus valita. Ja mitä useampi meistä valitsee Rakkauden, sitä nopeammin maailmamme paranee!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4. tammikuuta; 1945 suomalainen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri syntyi

Metsämansikka-mustikka -piirakka

Sataa vettä, pyryttää, sataa vettä, pyryttää....